Caroline Munro

Pickpocket (1959)

Taskuvaras; Liikkuvat kädet

aka Ficktjuven; El ratero; Diario di un ladro

Pickpocket #1 Pickpocket #2

Genre

IMDb

Minimalistisen ja formalistisen puhtaan elokuvamagian parissa työskennellyt Robert Bresson (tunnetuimpana Rangaistusvanki on karannut eli tuuli puhaltaa siellä missä haluaa, 1956) pettää harvoin mikäli pitää hänen tyylistään. Jännitteitä jossain määrin staattisten, mutta pienimuotoisella tavalla aktiivisten kuvien parissa kehittelevä ohjaaja tarttui Taskuvaras-elokuvassa elokuvallisesti varsin potentiaaliseen aiheeseen - taskuvarkauksiin. Teemaan pelkästään keskittyviä elokuvia ei ole juurikaan tehty, ja Bressoninkin näkemys perustuu oikeastaan kiinnijäämisen pelon sijasta toimenpiteen sujuvaan hoitamiseen. Tai näin voisi ainakin luulla. Toisinaan jäädään kiinni, toisinaan ei, mutta epäilyttävä toiminta sen kuin jatkuu. Voidaan puhua jopa herkullisesta yhdistelmästä, sillä elokuvantekokin käytännössä perustuu silkkaan kusettamiseen.

Pickpocket [1]
Pickpocket [2]

Silmänkääntötemput toteutetaan leikkauksen keinoin, ja katsoja tietää myös varsin hyvin koska on mahdollista jäädä kiinni, jolloin yllätysmomentit puuttuvat täysin. Bresson luottaa pitkälti kuvaan, eikä käytä leikkausta keinonaan paitsi silloin kun lompakko vaihtaa sujuvasti omistajaa varkaalta toiselle. Taskuvaras on kuitenkin varsin ainutlaatuinen aiheessaan - eikä pelkästään positiivisessa mielessä. Nykyajasta katsottuna se sijoittuu olennaisesti Keski-Eurooppaan, tarkemmin ottaen Pariisiin, jossa erityisesti turisteja koettelevat taskuvarkaudet käyvät hermoille ollen varsinainen vitsaus.

Varastelua hyvin yksinkertaisesti kuvaava Taskuvaras alkaa heti ensitöikseen kohtauksella, jossa esiintyvä mies ei selvästikään ole se kaikista sujuvin rosvo, jos ollenkaan ammattilainen. Hän on ollut kolttostensa vuoksi vankilassa, mutta mikäpä kehittyvää kleptomaania pidättelisi. Hän harjoittelee sekä konkreettisesti kotioloissaan että mielikuvissaan täydellisten näpistysten tekemistä. Esimerkiksi flipperin pelaaminen harjoittaa refleksejä ja sorminäppäryyttä, mikä tuntuu lähinnä huumorilta, sillä Bresson ei ole totaalinen tosikko. Mielenhallinta on pääosassa, ja vaikka Bresson tyylilleen ominaisesti käyttää kertojaääntä, niin se ei vaikuta ainakaan kaiken aikaa valjulta tapahtumien selostamiselta vaan katsojan yhdistämiseltä näyttelijän mieleen. Käy myös mielessä, että elokuva voisi hyvin olla vieläkin vähäpuheisempi, jolloin kuvissa olisi enemmän minimalismin rehellistä voimaa.

Pickpocket [3]
Pickpocket [4]

Aloittelevan taskuvarkaan ilmehdintä kesken tehtävän ei ole tyyntä, vaikka tämä ei suurieleisesti elehdikään. Pienet silmänräpsäytykset ja lievät muutokset kehonkielessä kertovat heti kamppailusta suorituksen sekä viimekädessä moraalittomuuden kanssa, perustellen itselleen laittomuudet ties millä verukkeella. Leikkaustahti on sanalla sanoen verkkainen ja kuvia on käytössä vähän, mutta kaikki toimii tarkoituksenmukaisesti - jää vain katsojan kontolle saavutetaanko kuvien sisäinen intensiteetti vai vaikuttaako kaikki kakkosvaihteella käyvältä. Luontevuudenkin kanssa on niin ja näin.

Vain vähän tunteita ilmaiseva päähenkilö (Martin LaSalle) vaikuttaa jopa antisosiaaliselta ja eristäytyneeltä persoonallisuudelta, joka ei koe tunnontuskia kunnon kansalaisen silmiin epärehellisestä toiminnasta. Hän ei vaikuta kokevan itseään erilaisena ihmisenä suhteessa muihin, jotka voidaan käsittää hyvinkin ”kunnollisiksi”, vaan tarkoituksena on myös toteuttaa itseään tavalla joka tuntuu omimmalta yhteiskunnan paineessa. Itsensä hän kokee monella tapaa muiden motiiveja ymmärtämättömäksi yksilöksi, jota edes poliisi ei halua ottaa kiinni ikään kuin hyväksyen ja uskoen kaidan tien molemmin puolin kulkevan henkilön mahdollsuuksiin muuttaa käytöstään parempaan. Tai antaa toisen mahdollisuuden tiukassa paikassa, josta ei ole enää ulospääsyä.

Pickpocket [5]
Pickpocket [6]

Tavoiteltu elintason nousu ja kiero sopeutuminen yhteiskuntaan on tietysti tavoitteena muilta varastamisessa, mutta samalla pitää selittää asiat itseään hyvin kohdellen, jolloin saisi vapauden ajatella olevansa hyvällä asialla - tietysti näin vain omasta näkökulmastaan. Matkalle toki mahtuu mutkia kaiken seikkailun sisällä, varsinkin kun kyseessä on rikollinen kasvutarina. Tämä tosin hieman häiriintyy tiettyjen kuvakokojen toistuessa kerronnassa, sillä puolikuvat yleiskuvien ohella ovat Bressonille eniten käytetyt koot, jolloin kuvauksellinen minimalistisuus saattaa kääntyä itseään vastaan. Tällainen tarkoituksellisuus elokuvakerronnassa on aina haastavaa itsetarkoituksellisuudestaankin huolimatta, koska se altistaa herkästi pinnalliselle virhearvioinnille.

Taskuvaras ei loppujen lopuksi onnistu olemaan juoneltaan erityisen kiinnostava ja monipuolisempien varastelutekniikoiden ympärillä lähinnä kierrellään ja kaarrellaan. Kuvauskeinoista puuttuu se viimeisen silauksen tekevä säväytys, vaikka sitä ei haettaisikaan, ja jota niin kovasti kuitenkin vaalitaan tilaa sekä päähenkilölle että katsojalle antaen. Tällä kertaa taikurin hihasta ei putkahda energistä pupua, vaan huomio kiinnittyy rannalle ajautuneeseen liikkumiskyvyttömään valaaseen. Tätä ei kuitenkaan kannata mieltää pelkkänä rumana solvauksena ottaen huomioon Bressonin kyvyn tehdä juuri niin kuin on ajatellutkin. Kuvakerronta voi nimittäin olla vauhdikasta, vaikka se olisikin näennäisen hidasta.

Pickpocket [7]
Pickpocket [8]

Bressonin elokuvaa voi suositella, paitsi luonnollisesti ohjaajan ystäville, niin myös hyvin perinteisestä ja konstailemattoman sujuvasta kerronnasta ammentavasta taide-elokuvasta kiinnostuneille. Ainoastaan paikoittainen tapahtumien raskas soljuminen vaikeuttaa eläytymistä. Vaikka ohjaajan tyyliin kuuluu kertominen tapahtumista niin hän antaa oikeastaan silti päätösvallan kerrotusta teemasta katsojalle. Osalle se voi olla vain varastamistekniikoiden esittelyä ja toisille suoraa yhteiskunnallisesti osoittelevaa draamaa. Bresson sälyttää toisinaan jopa liikaakin vastuuta katsojalle, mikä toisaalta on enemmän kuin suositeltavaa, koska aivan kaikkea ei voi jättää tällaista tyyliä käyttäen pelkästään kuvan kontolle. Minimalismi näkyy hyvin vähäisessä musiikinkäytössäkin, sillä varsinaista käsinkosketeltavaa tunnelmaa ei pyritä rakentamaan.

Taskuvaras on klassinen vapauden vankila -ajatuksesta pohjansa saava elokuva, jossa turhautuneisuus saa tekemään joko tahallisia tai epäsuorasti vaarallisia valintoja sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Samanlainen mentaliteetti ja rakenne on hyvin tavallinen 70-lukulaisessa eksistentialistisessa amerikkalaisessa elokuvassa, joka kopioi aikanaan eurooppalaista taide-elokuvaperintöä tematiikaltaan ja kerronnallisilta keinoiltaan. Selkeä ero näkyy kuitenkin siinä, että "alkuperäisissä" euroelokuvissa tietynlainen pessimistisyys tai kyynisyys ei värittänyt väsymiseen asti pääteemoja. Meillä kaikilla on tulevaisuuden suhteen siis vielä toivoa paremmasta.

***--
© Esa Meisalmi, julkaistu: 24.1.2019
keskiarvo
toimitus
3.83/5.00 (3)
 MMEMTM
  3.5 3.0 5.0
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  15 (19)
79%
Pickpocket (1959)  Pickpocket (1959)Taskuvaras