Caroline Munro

Parasite (2019)

aka Gisaengchung; Parásitos; Parasit

Parasite #1 Parasite #2

(Arvostelu sisältää huomattavia juonipaljastuksia.)

"Rikkaat ovat naiiveja, he eivät tunne kaunaa. Heissä ei ole ryppyjä. Raha silittää kaikki rypyt pois." Näin pohdiskelee Parasitessa köyhän perheen päämies Kim Ki-Taek, joka on vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa onnistunut kyseenalaisin keinoin keplottelemaan itsensä rikkaan perheen palvelukseen. Ki-taekilla on aiemmin ollut joitakin liikeyrityksiä, mutta sittemmin hän on luisunut niin alas, että joutuu perheensä kanssa hankkimaan elantonsa pizzalaatikoita taittelemalla. Kun Ki-taekin poika pääsee upporikkaan Parkin tyttären englanninkielen opettajaksi, hän auttaa ensin siskonsa Parkin pikkupojan taideterapeutiksi, sitten isänsä Parkin autonkuljettajaksi ja lopuksi äitinsä Parkin taloudenhoitajattareksi. Herra ja rouva Park ovat autuaan tietämättömiä siitä, että heidän palvelijansa itse asiassa ovat sukulaisuussuhteessa toisiinsa. Kun Parkit ovat yötä poissa kotoa koko Kimin perhe kokoontuu Parkin ylelliseen asuntoon viettämään laatuaikaa rikkauden tuomista mukavuuksista nautiskellen. Sateisen yön kuluessa Parkin talon kellarista paljastuu kammottava salaisuus.

Parasite [1]
Parasite [2]

Kauna ranskankielisessä muodossaan ressentiment on filosofinen käsite, joka liitetään erityisesti Friedrich Nietzscheen. Nietzschellä ressentimentti tarkoittaa psyykkistä mekanismia tai luonteenpiirrettä, jolla alemmassa asemassa johonkin toiseen ihmiseen oleva yksilö muuttaa ilmiselvän alemmuutensa merkiksi moraalisesta YLEMMYYDESTÄ. Ressentimenttimoraali on Nietzschen mielestä muuttunut länsimaissa siinä määrin yleiseksi moraaliksi, ettemme enää näe sen historiallista alkuperää alistettujen kansojen ja rotujen kapinassa alistajiaan vastaan. Suomenkielinen sana kauna hukkaa ressentimentin olennaisen osan, eli sen re-etuliitteen. Ressentimentti on reaktiivista ajattelua ja olemista, loismaista riippuvaisuutta jostain toisesta.

Hyvän esimerkin kaunamoraalin muuttumisesta moraaliksi yleensä tarjoavat Parasitestä kirjoitetut arvostelut, joissa ällistyttävän usein toistetaan tulkintaa, jonka mukaan elokuvan nimi saattaisi (ilmeisen viittauskohteensa lisäksi) viitata myös herra Parkiin: tälle tulkinnalle ei nimittäin itse elokuvasta löydy pienintäkään perustetta. Park on rikas mutta missään vaiheessa elokuvaa ei vihjailla, että hän olisi hankkinut omaisuutensa jotenkin epäilyttävillä keinoilla tai että hän eläisi toisten työstä. Kimin perhe ei alun perin edes tunne mitään kaunan tunteita Parkeja kohtaan, heidän suhtautumisensa työnantajiinsa on sekoitus kiitollisuutta ja alentuvaista ivaa. Ressentimenttiin olennaisesti kuuluva oveluus (oveluus edellyttää itsetietoisuutta, reflektiota, eli juuri sitä ryppyä tai laskosta, joka rikkailta puuttuu) tuodaan elokuvassa erinomaisesti ilmi. Samoin "herra"-ihmisten distanssin paatos: herra Park ei halua, että hänen palvelijansa ylittävät sen rajan, joka erottaa palvelijoita isäntäväestä. Vasta kun Ki-taek saa tietää, että herra Park ei voi sietää hänestä uhoavaa hienhajua, hänen tunteensa Parkeja kohtaan muuttuvat murhanhimoiseksi kaunaksi.

Parasite [3]
Parasite [4]

Elokuvan nimi viittaa Parkin talon kellarissa salaa vuosia asuneeseen Geun-saeen, Parkien entisen taloudenhoitajattaren aviomieheen, joka pakoilee velkojiaan. Herra Parkia irvokkaasti palvova Geun-sae edustaa reaktiivisen loismaisuuden äärimmäistä astetta, mutta hänen varsinainen roolinsa elokuvassa on toimia tapahtumien katalysaattorina. Hän käynnistää monimutkaisen tapahtumasarjan, jonka päätteeksi hän itse, hänen vaimonsa, Kimin perheen tytär ja herra Park pääsevät hengestään, viimeksi mainittu Ki-taekin käden kautta.

Ressentimentti ei ole pelkästään huono asia, vaan sen myötä maailmaan on tullut myös paljon hyvää, kuten Nietzschekin joutui pitkin hampain myöntämään. Hänen mielestäään vasta ressentimentti, tai pikemminkin ressentimentistä jalostunut huono omatunto, jonka alkuperän Nietzsche jäljitti velallisen ja velanantajan suhteeseen, on tehnyt ihmisestä kiinnostavan eläimen ja tuonut maailmaan paljon oudoksuttavaa kauneutta. Eikä siinä vielä kaikki: ressentimentin kaunein kukkanen on siitä kehittynyt neue Liebe, uusi rakkaus, jota Nietzsche ei nimeä, mutta jolla hän ilmiselvästi tarkoittaa kristillistä lähimmäisenrakkautta, agapea. Jos Parasiten ensimmäinen puolisko kuvasi ressentimentin syntymää, niin loppupuolisko kuvaa sen edelleenkehitystä.

Parasite [5]
Parasite [6]

Sateisen yön tapahtumien seurauksena Ki-taekin kauna on kehittynyt varsinaiseksi vihamielisyydeksi. Keskeisessä dialogikohtauksessa poikansa Ki-woon kanssa hän paljastaa myös pohjimmaisen nihilisminsä: millään ei ole mitään väliä, ei edes sillä jos murhaa toisen ihmisen. Ki-woo sanoo olevansa pahoillaan kaikesta, mistä voi päätellä hänen olevan pääsemässä eroon reaktiivisuudesta ja hankkimassa itselleen (huonon) omantunnon.

Murhattuaan herra Parkin Ki-taek tajuaa heti tehneensä väärin ja pakenee samaan kellaribunkkeriin kuin Geun-sae. Hänestäkin on nyt tullut velallinen, mutta koska hän on riistänyt ihmishengen, hänen velkansa on ääretön. Kaunasta esiinpuhjennut agape ottaa Parasitessa muodokseen pojan rakkauden isään: ainoastaan muuttumalla itse isän murhaamaksi herra Parkiksi, eli rikastumalla ja ostamalla talon, jossa isä on vankina, Ki-woo pystyy maksamaan takaisin isänsä äärettömän velan ja vapauttamaan hänet kellarityrmästä. Loppukuvassa nähdään Ki-woo istumassa mietteliäänä perheen vanhassa asunnossa: isän vapauttaminen on vasta haavekuva, jonka todeksi tekeminen tulee vaatimaan valtavasti työtä.

Mainittakoon vielä, että Parasiten psykologinen peruskuvio esiintyi jo Bongin esikoiselokuvassa Barking Dogs Never Bite. Siinäkin äärimmäisen kyyninen päähenkilö syyllistyy hirveään rikokseen ja kokee mielenmuutoksen saatuaan osakseen anteeksiantavaa laupeutta. Molempien elokuvien loppukohtauksen sävy on huomattavan samanlainen. Samankaltaisuutta lisää tietysti sekin, että myös Barking Dogs Never Bitessa esiintyy salaa loisena ison talon kellarissa asuva sivuhenkilö.

****½
© Matti Erholtz, julkaistu: 3.2.2020
keskiarvo
toimitus
4.08/5.00 (6)
 JSTPKKMEMK*PI
  4.0 4.0 4.0 4.5 4.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.25/5.00 (8)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  13 (13)
100%
Gisaengchung (2019)  Gisaengchung (2019)  

kommentit

odota...
Romero kommentoi (22.3.2020 21:06:50)
user avatar No olipaha harmillisest kerrotttu liikaa elokuvasta. Ois voinu isommal tuon juoinpaljastuksia laittaa vaik jo otsikkoon. Viel näkemättä Parasite.
vastaa »
Esa Meisalmi kommentoi (22.3.2020 22:08:48)
lainaus:
No olipaha harmillisest kerrotttu liikaa elokuvasta. Ois voinu isommal tuon juoinpaljastuksia laittaa vaik jo otsikkoon. Viel näkemättä Parasite.
user avatar (Arvostelu sisältää huomattavia juonipaljastuksia.)

Näin luki heti arvostelun alussa.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa