Caroline Munro

Magnum Force (1973)

Magnum .44

aka À coups de magnum; Dirty Harry II - Callahan; Una 44 magnum per l'ispettore Callaghan; Harry el fuerte; Calahan; Callahan

Magnum Force #1 Magnum Force #2

Ensimmäisen Likaisen Harryn (1971) kohdattua syytöksiä fasismista ja poliisiväkivallasta, vastasi jatko-osa kritiikkiin. Se otti tarinan esikuvaksi Brasiliassa vaikuttaneet yhteiskunnan hyväosaisten muodostamat kuolemanpartiot.

Magnum .44 mystifioi poliisiasuiset henkilöt tuntemattomiksi tappajiksi, jotka ajavat kaduilla moottoripyörillään poimien uhreikseen kenet vain itse tiedostavat rikolliseksi. Ottaen huomioon vuosikymmenen alkuun ajoittuneen vigilante-elokuvien läpimurron, oli tarina itseanalyyttisen lähestymisensä takia edellä aikaansa.

Magnum Force [1]
Magnum Force [2]

Oli oikeastaan luonnollista, että vigilante nousi teemana kukoistukseen juuri 70-luvulla. Genressä kaikui traditionaalinen oikeudenmukaisuuden tunne yhdistettynä Likaisen Harryn kaltaisen keskushenkilön tarjoamaan turvaan kohti anarkiaa lipsuvan yhteiskunnan vastapainona. Elokuvien suosio jatkui pitkälle 80-lukua rikostilastojen kasvun myötä.

Harryn ohella Yhdysvaltojen toisella laidalla - liki 3000 mailin päässä New Yorkissa - aseeseen tarttuivat muun muassa Paul Kersey (Death Wish, 1974) ja edelleen Ms .45 (1981), sekä lukuisat muut ympäri maata. Lopputuloksena tosielämän rikostilastot eivät hiipuneet, mutta vigilante tarjosi kuluttajilleen fantasian toisenlaisesta maailmasta, jossa turva on aina läsnä. Kusipäiden raiskatessa lähikujalla nuoren naisen, tai ryöstäessä mukavan miehen kioskin, tai poliisien ampuessa jonkun ilman oikeutta, oli ongelmaan ratkaisu.

70-luvun alun liberalisoituvassa, erilaisten aktivistiryhmien valtaamassa ja jopa pornon pääkaupungiksi kutsutussa San Franciscossa se ratkaisu oli Harry Callahan.



Tällä kertaa Harry ei kohtaa kaupunkia terrorisoivaa opportunistia, vaan poliisiunivormuun sonnustautuneen mystisen tappajan. Ensimmäinen surma tapahtuu helteen hiostamalla moottoritiellä tunnistamattoman poliisin pysäyttäessä vastikään oikeuden vapauttaman rikollisen ja ampuessa kuoliaiksi kaikki tämän autossa. Myöhemmin surmia tapahtuu lisää. Ulkopuolisen tekijän sijaan, kiinnittyy Harryn huomio siihen mahdollisuuteen, että joku virkavallasta väärinkäyttää asemaansa. Ensimmäisen elokuvan henkilökohtainen motiivi on poissa, sen korvaa ylempi oikeudentunto, jossa omankädenoikeus pitää tuomita vaikka se kohdistuisi oikeisiin tyyppeihin.

Harryn järkähtämätön mieskuva edustaa yhä suoraselkäisyyttä. Jo omana aikanaan Harryn hahmoon pakotetun poliittisen luennan sijaan, kannattaa hahmoa tulkita ennemmin vastauksena yhteiskunnallisen murroksen synnyttämälle tarpeelle. Kaiken maailman egojensa paisuttamien vasemmisto- ja oikeistonilkkien riehuessa kaduilla, helpottaa kun on joku, joka tasapuolisesti ihonväriin katsomatta poistaa roskat kaupunkikuvasta. Kyse ei ole edes muutoksen vastustamisesta, vaan samojen pelisääntöjen varmistamisesta kaikille.

Magnum Force [3]
Magnum Force [4]

Magnum .44:stä kasvoi teattereissa ensimmäistäkin osaa suositumpi, mikä viimeistään sinetöi Eastwoodin aseman kassamagneettina. Vuonna 1973 näyttikin siltä, ettei mikään tulisi pysäyttämään miehen menestyskulkua. Suurilta osin Espanjassa kuvatun dollaritrilogian suosio oli seurannut häntä Yhdysvaltoihin, minkä lisäksi Eastwoodin kaksi ensimmäistä omaa ohjausta - Yön painajainen (Play Misty for Me, 1971) ja Ruoska (High Plains Drifter, 1973) - saivat kumpikin hyvän vastaanoton.

Kritiikkiäkin tuli. Muun muassa arvostettu Pauline Kael haukkui elokuvan nähtyään Eastwoodia siitä, ettei tämä oikeastaan edes näyttele, joskin hän tulkitsi Eastwoodin elokuvatähteyttä jo lähtökohtaisesti väärin. Eastwood nimenomaan on niin vahva karikatyyri, että pienikin stanislavskimainen ilveily olisi vain heikentänyt Harryn olemusta. Joskus kun karismaa on tarpeeksi, ei tarvitse väännellä naamaansa. Kael tosin myös moitti ensimmäistä elokuvaa moraalittomaksi sekä myöhemmin Eastwoodia keskinkertaiseksi ohjaajaksi.

Oliko kyseessä sitten Eastwoodin itsetietoisuuden kasvu vai ohjaaja Postin oma ego, mutta parin välit katkesivat elokuvan valmistumisen jälkeen. Postin mukaan Eastwood oli hankala ihminen, megalomaanikko, joka ylitti asemansa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Eastwood jatkuvasti puuttui Postin ohjaustyöhön itsevarmana kasvavasta asemastaan. Hän myös käsikirjoitti John Miliuksen ideoiman alkuperäistarinan uusiksi Michael Ciminon avustuksella, joten elokuvaa voi monella saralla pitää hänen teoksenaan. Helvetti, mies teki myös suuren osan stunteistaan itse.

Magnum Force [5]
Magnum Force [6]

Niiltä osin kun Post ohjasi elokuvan ei se yllä samankaltaiseen visuaaliseen särmikkyyteen kuin sarjan ensimmäinen osa. Käsikirjoituskin on varsin suoraviivainen sisältäen helppoja siirtymiä tarinassa eteenpäin. Vastapainona nähdään Stanleyn filmille tallentama aurinkoinen San Francisco, jossa poliisiunivormuiset miehet jakavat oikeutta moottoripyöriensä selästä, elokuvan ollessa tinkimätön aikakaudenkuvaus ja sisältäen monia rikoselokuvan ikonisia kohtauksia.

Magnum .44 jopa inspiroi murhavälineen tosielämässä niin kutsuttuihin Hi-Fi Shopin murhiin Ogdenissa, Utahissa, vain muutama kuukausi ensi-illan jälkeen. Murhaajat saivat idean ihmisten surmaamiseen elokuvassa nähtävästä sadistisesta taposta, joskaan tosielämässä väline ei toiminut yhtä tehokkaasti kuin fiktiossa. Jäätyään kiinni, saivat keskeiset tekijät - Harrynkin filosofiaan sopivasti - kuolemantuomion.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 30.5.2020
keskiarvo
toimitus
3.44/5.00 (8)
 JSJLTPJMMHMK*EMPI
  4.0 4.0 2.5 4.0 3.5 3.0 3.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.33/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  15 (44)
34%
Magnum Force (1973)  Magnum Force (1973)Magnum .44