Caroline Munro

Darkman (1990)

aka Darkman - Der Mann mit der Gesichtsmaske; Fractura

Darkman #1 Darkman #2

Vuonna 1990 kauhuelokuvistaan tuttu Sam Raimi päätti tehdä ensimmäisen toimintaelokuvansa. Aika oli projektille kypsä, sillä 80-luvun toiminta- ja kauhubuumit vauhdittivat tekemistä, ja vain taivas oli rajana mielikuvituksekkaana kameravirtuoosina pidetylle Raimille. Alkujaan päärooliin kaavailtiin, kuinka ollakaan, itse vekkulimaista Bruce Campbelliä, mutta studio ei luottanut b-luokan starana pitämänsä Campbellin karismaan ja hänet nähdäänkin vain elokuvan loppukohtauksessa. Cameo on kuitenkin erittäin nerokas.

Vihreää valoa tuotannolleen saanut Raimi kirjoitti, ohjasi ja leikkasi (paikoin vastoin studion tahtoa) elokuvastaan monimuotoisen yhdistelmän, joka haiskahti yksinkertaiselle toiminnalle rakenteensa ja asetelmansa kautta, mutta tuoksui synkältä, herkkäluonteista henkilöä käsittelevältä draamalta sisältäen vahvoja (camp-)huumorihetkiä. Tuloksena syntyi rokkaavalla tyylittelyllä ja osittain jopa goottimaisella tematiikalla ympäröity Darkman, jonka pääosaa esittää sittemmin vasta uudella vuosituhannella ronskia toimintanimeä kerännyt Liam Neeson (Taken, 2008).

Darkman [1]
Darkman [2]

Elokuvassa keinotekoista ihoa intohimoisesti kehittelevä tiedemies Peyton (Neeson) posautetaan laboratorioineen ilmaan tämän sekoituttua tahtomattaan hämärätouhuihin. Julman tuhotyön takana on psykopaattisesti sikarileikkurilla sormikokoelmaansa kartuttava Durant (Larry Drake; Dr. Giggles, 1992), joka vastaavasti toimii rikollisena rakennuttajana runsasta omaisuutta luovan Louisin (Colin Friels) kätyrinä.

Peyton todetaan kuolleeksi ja haudataan, vaikka labran lähistöllä sijaitsevasta joesta John Doena ongittu heppu on edelleen elossa. Pahoin palaneeseen mieheen ruiskutetaan sairaalassa kokeellista ainetta, joka poistaa kivun eli fyysinen kärsimys katoaa. Mielenterveydellinen puoli on sitten täysin eri asia. Kostoa hautovan ja edelleen tyttöystävänsä Julien (kahdesti Oscar-palkittu Frances McDormand) ikuista rakkautta tavoittelevan Darkmanin alkutaipale ei sinällään eroa moderneistakaan supersankaritarinoista, mutta sulauttaa edetessään niistä psykologisesti rumimmat käänteet itseensä.

Darkman [3]
Darkman [4]

Darkmanin kehityskulussa on selkeitä yhtymäkohtia Batmaniin (myös Tim Burtonin vuoden 1989 filmatisointiin) siten, ettei etua saada varsinaisista supervoimista, eikä ikävästi kalvava trauma jätä rauhaan. ”Supersankarin” toimintatavat pahiksia vastaan koostuvat viekkaudesta ja hyvästä fyysisestä suorituskyvystä. Darkman on toisaalta rajun onnettomuuden jälkeen vain rääsyihin kiedottua revittyä lihaa ja luuta (maskeeraus on kautta linjan mestarillista), vaikka on äärimmäisen motivoitunut kuntoutumaan. Henkinen tila on kuitenkin raskas pala käsiteltäväksi, koska hän tuntuu muuttuneen monipersoonalliseksi, murentuen toisinaan lohduttomasti käsiin.

Neesonin ytimiä myöten ruumiillistama Darkman on kirjaimellisesti identiteetiltään vain varjo entisestään, vaikka tämän älyllinen potentiaali tieteen harjoittamiseen muiden päänmenoksi saa uudenlaisen boostin. Tavoitteena on luoda itselleen parempi tulevaisuus vaikka uhraamalla itsensä. Ongelmana on se, ettei itseään voi välttämättä henkisesti parantaa, tai edes osittain eheyttää, jos tulevaisuus on jatkuvasti epävarma. Darkmanin riekaleiseen ulkokuoreen heijastuu liiaksi mentaalipuolen umpisolmut, jotka koskevat traagisesti myös tyttöystävä Julien jälleennäkemistä ja toivoa saavuttamattomasta, yhteisestä polusta.

Darkman [5]
Darkman [6]

Todella positiivisena seikkana on helppo nostaa esille Raimin hyvin konkreettinen ja iskevä tapa tehdä elokuvia. Trikkikuvatkin soljuvat eteenpäin mutkattomasti toimien elokuvan esteettiseksi hyödyksi. Mahdollisimman paljon on pyritty tekemään asioita kuvauspaikalla suoraan, sillä vanhan viisauden mukaan elokuvan sisällöstä pitäisi tehdä kameran edessä kaikki mitä pystyy, ja vasta sitten turvautua apuvälineisiin. Darkman on tästä johtuen (eritoten juuri supersankarigenressä) niitä filmejä, joista näkee tekijöiden nauttineen elokuvanteosta. Sellainen fiilis tarttuu helposti myös katsojaan. Danny Elfmanin asiaankuuluva musiikki viimeistelee elokuvan.

Darkman sai kaksi suoraan videolle mennyttä jatko-osaa. Niitä on sinällään vaikea suositella kellekään muulle kuin hahmoon täysin ihastuneille. Neesonin pääosassa korvasi Arnold Vosloo.

****-
© Esa Meisalmi, julkaistu: 31.10.2020
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (4)
 JSTPEMTM
  3.5 3.5 4.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  16 (49)
33%
Darkman (1990)  Darkman (1990)