Caroline Munro

Maniac Driver (2021)


Maniac Driver #1 Maniac Driver #2

Elokuvan on hyvä paljastaa karvansa heti alussa. Maniac Driverin introssa ankan äänellä kikattava kypäräpäinen murhaaja vaanii alastonta naista, joka hipelöi itseään suihkussa. Murhaaja kaivaa veitsensä esiin ja iskee sen alastoman naisen rintaan, viillettyään ensiksi tämän nännin keskeltä kahtia. Kasarihenkinen musiikki soi ja ruutuun ilmestyy teksti "A Japanese Giallo" ennen elokuvan nimeä.

Maniac Driver [1]
Maniac Driver [2]

On hieman kyseenalaista, kuinka puhdasverisenä giallona voidaan pitää filmiä, jossa ei ole juurikaan mysteeriä ja joka paljastaa murhaajansa identiteetin jo ensimmäisessä kohtauksessa. Keskeisempää on kuitenkin todeta, ettei nyt olla haastamassa Deep Rediä (1975) tai Tenebreä (1982), vaan liikutaan jossain Strip Nude for Your Killerin (1975) leveysasteilla. Ohjaaja Kurando Mitsutaken (Gun Woman, 2014) tavoitteena on selvästi ollut törkein ja niljakkain lajityyppifilmi mitä kuvitella saattaa, ja sillä saralla elokuva onkin ansioitunut.

Filmin nimihenkilö on mieleltään häiriintynyt tokiolainen taksikuski (Tomoki Kimura), joka etsii kohdetta, jonka kanssa kuolla. Miehen muistot paljastavat vaimon kaatuneen kypärämurhaajan käsissä. Nyt kuski on hankkinut itselleen vastaavanlaiset vetimet toteuttaakseen ekstaattisen veitsimurhan, jonka jälkiendorfiineissä voisi itsekin siirtyä tuonpuoleiseen. Sopivaa kohdetta ei vain tahdo löytyä, vaikka takapenkki on kandidaatteja täynnä.

Maniac Driver [3]
Maniac Driver [4]

Mitsutake tunnetaan itsetietoisista genre-elokuvistaan. Samurai/spagu-tribuutti Samurai Avenger: The Blind Wolf (2009) upposi viittailun suohon, mutta sitä seuranneet Gun Woman ja Karate Kill (2016) onnistuivat seisomaan omilla jaloillaan. Nyt partanaama sortuu jälleen perisyntiinsä, eli loputtomaan esikuvien lypsämiseen. Maniac (1980) ja sen uusintaversio (2012) ovat juonessa läsnä, samoin The New York Ripper (1982). Evil Dead Trap (1988) välähtää ja kypärä taitaa olla Nightmare Beachin (1989) julisteesta lainattu. Muitakin esikuvia löytyisi mainittavaksi, jos vain saisi päähänsä mistä filmistä Mitsutake milloinkin lainaa. Mukana on jopa lyhyt ja melko nolo samuraitaistelu, joka valahtaa Flower and Snake (1974) / Wife to be Sacrificed (1974) -henkiseksi SM-pornoiluksi.

Pinkut ovat veitsifilmien jälkeen elokuvan selkein referenssi. Mukaan on mahtunut kaksi pomppivilla tisseillä hidastuskuvissa mehustelevaa seksikohtausta sekä kaksi lyhempää sooloseksijaksoa, minkä lisäksi kaikki elokuvan naiset menettävät vaatteensa, etenkin kuoleman yhteydessä (vaikea sanoa mitä pitäisi edes ajatella, kun auton alle jäävän naisenkin toppi katoaa törmäyksen voimasta). Herkkänahkaisimmille voisi tulla mieleen syyttää ohjaajaa misogynismistä! Seksikuvaston juuret ovat kuitenkin filmin tuotantotaustoissa: Mitsutakelle tarjottiin alun perin pink-filmin ohjaussopimusta täydellisellä taiteellisella vapaudella. Tuotantoyhtiö kuitenkin säikähti nähtyään valmiin käsikirjoituksen ja alkoi asettaa ohjaajalle rajoituksia, minkä jälkeen Mitsutake otti pitkät. Käsikirjoitus saatiin kuvattua tuottaja Mami Akarin kaivettua rahat omasta taskustaan. Näyttelijävalintoja ei lähdetty enää muutamaan (elokuvan jokainen naisesiintyjä on b-luokan aikuisviihdeammattilainen) ja filmi purkitettiin neljässä ja puolessa päivässä. Viimeinen kuvaussessio oli ohjaajan mukaan 50-tuntinen.

Maniac Driver [5]
Maniac Driver [6]

Lopputuloksena on melkoisen höyrypäinen yhdistelmä minibudjetin veitsi- ja seksihurjastelua. Ohjaaja itse kuitenkin kutsuu elokuvansa yksinomaan gialloksi. Tällä saralla elokuva on suoraan sanojen kehno, ja häviää niin jännityksessä kuin tuotantoarvoissa esikuvilleen. Esimerkiksi murhakohtauksien valaistus on puhdasta 70-kuvun Argentoa, mutta muistuttaa muutamalla isolla taskulampulla ja räikeällä värimäärittelyllä toteutettuna enemmän Hobo with a Shotgunia (2011). Kohtauksissa on silti imua, sillä Mitsutake taitaa kuvan ja musiikin räväkän yhdistämisen.

Enempään olisi kuitenkin ollut rahkeita. Filmi on nimittäin aivan parhaimmillaan tunnelmoidessaan Tokion yössä kruisailevan taksin etupenkillä, tai melankolisen murhamiehen harjoitellessa veitsikombojaan punaisena ja sinisenä hohtavan peilin edessä. Harmi, ettei vastaavaa itsehillintää sovelleta murhakohtauksiin. Elokuvan jännite voisi olla korkeammalla tasolla, jos Mitsutake malttaisi pidättäytyä jaksoista, joissa murhaaja ilmestyy munasillaan uhrin oven taakse ja sitten jahtaa tätä ympäri asuntoa rock-musiikin pauhatessa. Myös elokuvan lopetukseen olisi pitänyt keksiä jotain parempaa, kuin mitä nyt on tarjolla.

Maniac Driver [7]
Maniac Driver [8]

Temaattisesti elokuvan mielenkiintoisinta antia on antisankarin vahva identifioituminen nykypäivän inceliksi. Lieneeköhän puhdasta sattumaa, että yhteiskunnan hulluudesta, naisten rooleista ja omasta tahdostaan kuolla sivullisen uhrin kanssa turinoiva päähenkilö suorittaa ensimmäisen murhansa lokakuun puolivälissä 2019? Se oli viikkoa incel-merkkiteos Jokerin (2019) Japanin ensi-illan jälkeen.

Maniac Driver on vaikea pisteytettävä, sillä kaikesta halpuudesta ja ajoittaisesta huonoudesta huolimatta on vaikea olla arvostamatta näin härskiä ekspoilaatiotuotetta. Mitsutake vyöryttää törkyä kankaalle sydämensä kyllyydestä ja tekee sen sortumatta nykyfilmeille ominaiseen bittisplatteriin. Elokuvan sekasotkuisuudessa on myös oma outo viehätyksensä, eikä filmin tunnelmallisimpien jaksojen kauneutta ole kiistäminen. Tylsää ei tule. Lopulta totuus on kuitenkin, että kaikki elokuvassa nähtävä on tehty paremmin aiemmin. Myöskin se alkutekstien lupaama japanilainen giallo (Zoom In: Sex Apartments, 1980).

Versioinfo (22.9.2021):

Maniac Driver sai maailmanensi-iltansa Yubari International Fantastic Film Festivalin online-editiossa 16.9.2021.

***--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 22.9.2021
keskiarvo
toimitus
2.25/5.00 (2)
 SMMK*
  1.5 3.0
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!