Jump to content


Photo

Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2018


  • Please log in to reply
69 replies to this topic

#61 Matti Erholtz

Matti Erholtz

    Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPip
  • 780 posts

Posted 11 November 2018 - 21:18

Sergio Martino: Lo strano vizio della Signora Wardh (1971) **

Taas Martinon leffa joka pysyi mielenkiintoisena pitkälle yli puolivälin ja joka tuntui olevan sanomassa jotain tärkeää väkivallan ja seksuaalisuuden, tirkistelynhalun ja elokuvataiteen suhteista ja sitten tuli se "ovela" loppuratkaisu ja kaikki lässähti kasaan. Giallo on varmaan yliarvostetuin elokuvagenre. Elitistin arvostelussa on muuten pikkuvirhe: München ei ole elokuvan alkupuolen tapahtumapaikka vaan Wien.



#62 seagull

seagull

    Member +

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPip
  • 398 posts

Posted 11 November 2018 - 21:33

Giallo on varmaan yliarvostetuin elokuvagenre.

 

Lähinnä harrastajien keskuudessa varmaankin. En tosin itsekään aina ymmärrä sitä erikoislaatuista hienoutta jota näissä useimpien mielestä on.



#63 Kari Häkkinen

Kari Häkkinen

    Member +

  • Foorumikäyttäjä
  • PipPip
  • 412 posts

Posted 13 November 2018 - 16:52

2010 Insidious

7/10

 

2013 Insidious: Chapter 2

5/10

 

2015 Insidious: Chapter 3

5/10

 

2018 Insidious: The Last Key

4/10

 

Ei näitä sentään aivan turhaan tullut katsottua.

 

Kesken kaiken tuli mieleen, että jokaisen toimivan kauhuelokuvan taustalta taitaa löytyä jonkinasteinen tragedia. Elokuvan tapahtumista tai päähenkilöiden lapsuudesta tai sairauksista tai läheisen menetyksestä tai kaltoin kohtelusta tai jostakin. Sellainen kirous tai muu vakava vastoinkäyminen, että se on päässyt traumatisoimaan.

 

Ajatus saattaa olla aika yleispätevä kun plärää pikaisesti listoja kauhuelokuvien perusteoksista (ainakin jos kauhukomediat jätetään teorian ulkopuolelle). Kaikki tuntuvat rakennetun jonkin suuren onnettomuuden ympärille. Usein vielä onnettomuus-sanan molemmissa merkityksissä. Jos jännittäväksi tarkoitetusta elokuvasta puuttuu tragedia-elementti, ei elokuva vaikuta ollenkaan yhtä tehokkaasti katsojan tunteisiin ja kuuluu kauhuelokuvien sijasta toiminta- tai tieteiselokuvien genreen.


En lue viesteihini tulevia vastauksia.


#64 Kari Häkkinen

Kari Häkkinen

    Member +

  • Foorumikäyttäjä
  • PipPip
  • 412 posts

Posted 18 November 2018 - 02:39

7/10
 
7/10
 
5/10
 
6/10
 
5/10
 
6/10
 
6/10
 
6/10
 
6/10
 
Kyllä näitä Tom Selleckin Jesse Stone -poliisielokuvia katsoo mieluummin kuin Charles Bronsonin vanhoilla päivillään niin ikään TV:lle tekemiä Family Of Cops’eja.
 
Hahmoissa, miljöössä tai elokuvissa ei ole mitään omaperäistä. Eronnut rikospoliisi asustelee kahdestaan koiran kanssa, kuuntelee aina samaa Brahmsin pianokonserttoa, käyttää ravinnokseen kahvia, eineksiä ja punaleimaista Johnnie Walker -viskiä. Kliseistä, mutta kliseet jos mitkä ovat uskottavia. Naistenkaatamismaniakin menettelee vielä siihen saakka kun Jesse Stone lähtee aivan pokkana iskemään nunnaa.
 
Kuten TV-tuotannoissa on nykyisin melkein sääntönä, niin myös Jesse Stoneissa on tapana vetää jokaisen henkirikostutkimuksen rinnalla jotain kevyempää sivujuonta. Esimerkiksi perheväkivallan sovittelua, teini-ikäisten kasvukipuja tai parisuhdeongelmia. Näillä teemoilla kalasteltaneen naiskatsojia.
 
Valmistumisjärjestys on muuten väärä. Night Passage tapahtuu ennen Stone Coldea.
 
Pisteitä kertyi enemmän viihdyttävyydestä kuin laadusta. Jos sattuvat vastaan edullisena yhdeksän leffan kokoelmana, niin saatan ostaakin. Tai kymmenen, mikäli Untitled Jesse Stone Project joskus valmistuu.

En lue viesteihini tulevia vastauksia.


#65 Kari Häkkinen

Kari Häkkinen

    Member +

  • Foorumikäyttäjä
  • PipPip
  • 412 posts

Posted 23 November 2018 - 05:26

1967 Do Not Adjust Your Set

6/10

 

1967 At Last the 1948 Show

8/10

 

2008 Monty Python: Before the Flying Circus

9/10

 

Monty Python's Flying Circus’ia edelsivät kaksi esipythonilaista sarjaa Do Not Adjust Your Set ja At Last the 1948 Show. 

 

Ensin mainittua olivat tekemässä Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin sekä käsikirjoitusapuna Terry Gilliam. 1948 Shown tulevat pythonit olivat John Cleese ja Graham Chapman. Eric Idle oli ainoa joka esiintyi molemmissa. Tosin 1948 Showssa vain satunnaisesti mykkänä statistina.

 

Kolmetoistaosaisista sarjoista on jäljellä vain osa. At Last the 1948 Showsta viisi episodia (121 min.) ja Do Not Adjust Your Setistä yhdeksän (224 min.).

 

Do Not Adjust Your Set oli "alun perin lastenohjelmaksi kirjoitettu”, mikä selittää kesymmän ja epä-älyllisemmän hassutteluasenteen. 

 

Riskejä ottavammassa 1948:ssa hätkähdytti potilaan vastaus ”Yes I do a bit” lääkärin kysymykseen liiallisesta alkoholin käytöstä, sekä saman miehen tunnustus ”I’m not interested in girls”. Ei siinä muuten mitään, mutta kun homous oli ollut vielä muutamaa viikkoa aikaisemmin rikollista ja repliikit on kirjoitettu alkoholisoitumassa olevan homoseksuaalin Graham Chapmanin suuhun. 

 

Harmi, että paremmin katsomista kestävästä 1948 Showsta on säilynyt suhteellisesti vähemmän materiaalia. Josta oma suosikkini on sketsi Skotlannin balettijoukkueen huutosakista.

 

Sarjojen DVD:illä on samat kaksi Terry Jonesin ja Tim Brooke-Taylorin muisteloa, mutta niitä paremmin Monty Pythonin esihistoriasta kertoo 56-minuuttinen Monty Python: Before the Flying Circus. Dokkari löytyy YouTubesta nimellä Life Before the Flying Circus.

 

Jos haluaa kaivautua vieläkin syvemmälle Pythonin syntyjuurille, niin kannattaa katsoa ryhmän ehkä suurimman esikuvan Beyond the Fringe-revyyn esiintymisiä YouTubesta.


En lue viesteihini tulevia vastauksia.


#66 JMustonen

JMustonen

    Expert Member

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPipPip
  • 2,015 posts

Posted 23 November 2018 - 22:09

J.C. Chandor: Margin call (2011)

 

Tämä oli positiivinen yllätys. Itse asiassa tuli katsottua nyt toista kertaa, kun kerta esitettiin televisiossa. Ensimmäisellä kerralla pidin "vain" kolmen tähden arvoisena, nyt ropsahtaa neljä. Ehkä tällä kertaa tuli syvennyttyä elokuvan teemoihin paremmin. Samoin näyttelijätyö teki vaikutuksen. Etenkin täytyy mainita Jereme Irons.

Positiivista oli myös tapa, jolla elokuva käsitteli sinällään hankalaa finanssiteemaa. Asioita ei liikaa yksinkertaistettu, mutta katsoja saatiin hyvin ymmärtämään tilanteen vakavuus tarjoamalla tapahtumien syihin ja seuraamuksiin laajempi kuva. Ne kerrat, kun rautalankaa väännettiin piilotettiin tarinan rakenteisiin.

Mitä vähän tutkin elokuvan asetelmaa, niin se sijoittuu - ainakin joidenkin näkökulmien mukaan - aikaan ennen vuoden 2008 romahdusta. Samoin elokuvassa tiivistetään monien viikkojen pituinen episodi yhteen yöhön, mikä ratkaisuna toimii hyvin.


The Moonlight Sonata

"...is one of those poems that human language does not know how to qualify."

- Berlioz

#67 Matti Erholtz

Matti Erholtz

    Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPip
  • 780 posts

Posted 02 December 2018 - 23:25

Dario Argento: Suspiria (1978) ***

Ennen uuden version katsomista piti muistutella mieleen, mitä alkuperäisessä oikein tapahtuikaan. Olen näköjään antanut tälle neljä ja puoli tähteä joskus mutta ei tämä nyt ihan niin hyvä ole, objektiivisilla mittareilla mitattuna. Alku- ja loppukohtauksen välillä Suspiriassa ei ollut oikein mitään mielenkiintoista, ne kaksi murhakohtausta olivat aika pliisuja ja sitten oli vain tönkköä dialogia ja typeriä henkilöhahmoja. Värikästä arkkitehtuuriakin tietysti. Loppukohtauksen rehellinen pöljyys viehätti kyllä edelleen. Uusi versio on ilmeisesti jotain äärimmäisen diippiä feminististä kehollisuuden löytämistä, no huh huh, kauhistuttaa jo etukäteen...

Piers Haggard: The Blood On Satan's Claw (1971) ***

Symppis maaseutunoitailu. Hienot musiikit. Olin täysin Patrick Wymarkin esittämän tuomarin puolella, hipeille luu kurkkuun.

Soundarya Rajinikanth: Velaiilla Pattadhari 2 (2017) ***

Työttömän rakennusinsinöörin seikkailut jatkuvat, nyt työelämässä ja ukkomiehenä. Tyypillinen jatko-osa, jossa yritetään toistaa ykkösosan suosittuja juttuja sekä viedä tarinaa eteenpäin.

Richard Thorpe: Tarzan Finds a Son! (1939) ***
Richard Thorpe: Tarzan's Secret Treasure (1941) ***

Täysin identtiset juonikuviot molemmissa mutta mitäs siitä. Tarzanin ja Janen paratiisillisen elämän vastakkainasettelu sivilisaation synnyttämien kieroutuneiden viettien kuten rahanahneuden välillä oli toimivaa ja vanhemmassa elokuvassa oli myös koskettava aviokriisi. Ihmisten repiminen kahtia puiden välissä oli kohtalaisen raju idea lastenelokuvaan, vaikka sitä ei eksplisiittisesti näytettykään. Jännä miten 70 vuotta vanhat visuaaliset efektit näyttävät edelleen hienoilta, mutta muutaman vuoden ikäiset digiefektit ihan paskoilta.



#68 sorsimus

sorsimus

    Full Member +

  • Elitisti-avustaja
  • PipPipPip
  • 1,552 posts

Posted 04 December 2018 - 03:58

34- Lupo: The Last Killer (L'ultimo Killer) (Kovo), Ryhdikäs spagu missä George Eastmanin latinojannu oppii pyssymiehen hommat vanhalta mestarilta ja äityy kostamaan perheensä kuoleman päätyen oppi-isänsä kanssa kiistan eri puolille. Kaikin puolin rivakkaa perusmenoa ilman suurempia puutteita. ***

 

35- Raimi: The Evil Dead (Kovo Re-), Klassikon tarkistus pitkästä aikaa ja oli parempi mitä muistin. Tämä eka jää aina kakkososan varjoon kömpelyyttään, mutta omaa silti paljon riemastuttavan omaäänistä ilmaisua. ****

 

36- Reed: The Stars Look Down (Kovo), Kolmannen miehen ohjaajan hiilikaivosdraama kiinnostaa kuvauksena kadonneen elämänmuodon arjesta, mutta sortuu loppua kohden köykäisen melodraaman poluille. Etenkin Margaret Lockwoodin rooli nillittävänä kissana on piinaavaa katsottavaa. **1/2

 

37- Hughes: Sextette (Kovo), Jaahas, mitäköhän tästäkin sanoisi... Timothy Dalton, RIngo Starr ja kumppanit heilastelemassa kasikymppistä Mae Westiä farssihengessä. Aikamoista kohkaamista kauttaaltaan, mutta ei tätä voi keskenkään jättää kun ei tiedä, mitä odottamatonta seuraavaksi tulee. Todellinen niin huono, että hyvä leffa. **

 

38- Koster: Harvey (Kovo), Pienessä kulttimaineessa oleva James Stewart-vehicle missä hyväntahtoisen hölmön sukulaiset koittavat saada kaveria suljetulle koska tämä viettää aikaa pubeissa näkymättömän jäniksen kanssa. Sisältöpuolella on tarjolla taakia asiaa suvaitsevaisuudesta ym. mutta kerronnallisesti kokonaisuus on aika lailla teatraalinen ja hidas. ***


"Miehen sukupuolielintä erektiossa kuvaavat fallossymbolit olivat yleisiä esimerkiksi antiikin Kreikan ja Rooman veistostaiteessa. Vantaalaisten päiväkotien pihoilla ne ovat vielä tähän saakka olleet harvinainen näky. Kyseinenkin poikkeusyksilö tuhottiin vielä saman päivän aikana." (Mikko Vesa, Vartti/ HS.fi - oma kaupunki)

#69 Bastard

Bastard

    Member +

  • Elitisti
  • PipPip
  • 522 posts

Posted 04 December 2018 - 12:24

34- Lupo: The Last Killer (L'ultimo Killer) (Kovo), Ryhdikäs spagu missä George Eastmanin latinojannu oppii pyssymiehen hommat vanhalta mestarilta ja äityy kostamaan perheensä kuoleman päätyen oppi-isänsä kanssa kiistan eri puolille. Kaikin puolin rivakkaa perusmenoa ilman suurempia puutteita. ***

Pieni korjaus, eli tämähän on Giuseppe Varin ohjaama. Hyvä leffa kyllä. Anthony Ghidra on näitä vähemmän tunnettuja spagunäyttelijöitä, jolta toivoisi enemmänkin rooleja, sen verran vakuuttavasti äijälle istuu lännenmiehen rooli. Vari on myös ohjaajana vähemmän tunnettu vaikka miehen ohjaus on suuremmalta osin vakuuttavaa.


"Semmonen, missä on kauniita naisia, juodaan viinaa ja ammutaan ja tapetaan gangstereita!"

#70 Kari Häkkinen

Kari Häkkinen

    Member +

  • Foorumikäyttäjä
  • PipPip
  • 412 posts

Posted 09 December 2018 - 11:53

1994 Saatana kutsuu minua

4/10

 

2001 MOT: Saatanalliset sävelet

5/10

 

2008 Once Upon a Time In Norway

7/10

 

2009 Until the Light Takes Us

7/10

 

2011 Loputon Gehennan liekki

7/10

 

2016 Perttu Häkkinen: Black metal - kuoleman ja saatanan musiikkia

8/10

 

2016 Blackhearts: Sell Your Soul To Rock 'n' Roll

6/10

 

2018 Matka kohti salattua

3/10

 

2018 Himlaliv: Satanist i november, kristen i maj

7/10

 

Viisisataasivuisen Pirunkehto. Suomalaisen black metallin tarina -kirjan lukeminen houkutti kaivamaan nähtäväksi dokumentaarista liikkuvaa kuvaa black metallista ja Saatanan fanittamisesta. Täydennykseksi löytyi vielä radiodokumentti.

 

Kristillisten tahojen tekemät Saatana kutsuu minua ja Himlaliv: Satanist i november, kristen i maj eivät käsittele black metallia, mutta kuitenkin satanismia nuorisokulttuurissa ja nykyajassa. Jälkimmäisessä toimittaja kokeilee vuoden aikana yhtätoista uskontoa ja ateismia, joista satanismi toimii parhaiten.

 

Dokkarien tekijät voivat olla turvallisin mielin. Olipa lopputulos laadullisesti (melkein) millainen tahansa, niin elokuva saa aiheensa raflaavuuden takia helposti katsojia.

 

Loputon Gehennan liekki -dokkarissa esiintyvät ovat melkein kaikki tuttuja Pirunkehto-kirjasta. Harmillisesti monet kirjassa haastatellut mielenkiintoiset eksentrikot osoittautuvat elokuvassa heti suunsa avattuaan noloiksi junteiksi. Mikä laskettakoon elokuvalle ansioksi. Kuva paljastaa raadollisesti sen minkä hienotunteinen kirjailija voi helposti editoida pois.

 

Norjalaisen black metalin historiasta kertovista Until the Light Takes Us ja Once Upon a Time In Norway taitaa Suomessa DVD:llä julkaistu Once Upon olla informatiivisempi. 

 

Jokaisessa black metallia käsittelevässä dokumenttielokuvassa yhdistetään tavalla tai toisella bm-musiikki ja natsismi. Esimerkkinä Ylen Saatanalliset sävelet. Tämä ei johdu toimittajien tyhmyydestä, vaikka Impaled Nazarenen Mika Luttinen mitä sanoisi, vaan siitä kiistattomasta tosiasiasta ettei varsinkaan nsbm-bändien uhoamaa sairasta aatetta voi vaieta olemattomaksi. Sitä saa mitä tilaa.

 

Satanistit tuntuvat olevan sokeita sille, ettei heidän uskonsa ole kristinuskon vastainen. Hehän tunnustavat Raamatun jumalan olemassaolon, Jeesuksen ihmeteot ja Pyhän kirjan sanoman sellaisenaan. Se, että on tullut valittua kolikon synkempi puoli, ei kumoa vastapuolen olemassaoloa, vaan täydentää sitä. Sama risti se ylösalaisinkin käännetty on.


Edited by Kari Häkkinen, 10 December 2018 - 10:51.

En lue viesteihini tulevia vastauksia.



0 user(s) are reading this topic

0 members, 0 guests, 0 anonymous users