Mario kart Wii tuli ostetuksi ja pelattua hiukan. Aika helppo ainakin se 50 cc cup. Viihdyttävä, mutta moninpelinä vieläkin parempi.

Mitä elitistit pelaavat?
#1351
Posted 28 September 2014 - 20:27
#1352
Posted 31 January 2015 - 17:31
GTA IV ja pelikoneena XBOX 360. En omista kuin pari peliä kyseiselle konsolille ja GTA IV on yksi niistä. GTA-sarjan viides osa on nyt markkinoilla mutta kun en itse ollut pelannut aiemmin tätä nelososaakaan, niin ajattelin tutustua peliin ensin tätä kautta. Pelasin pelin läpi ja kokonaisuutena kehuttava peli, joskin tietyillä miinuspuolilla. Ensinnäkin jouduin käyttämään huijauskoodeja parissa kohtaa johtuen eri syistä. Esimerkiksi aseiden ja panoksien osto ja toisaalta poliisien peräänlähtö kun ajoin vahingossa mutta toistuvasti heidän autonsa takapuskuriin. Turhankin pitkät ajoreitit tiettyjen tehtävien välillä aiheuttivat tämän turhautumisen ja haparoinnin, kun kaahasin pakonomaisesti pitkin teitä missioalueelle. Lisäksi tuossa oli pari missiota joita en olisi päässyt läpi ilman huijaamista. Myös esim. kranaattien heittäminen oli joskus tuskastuttavaa kun tyyppi pudottaa kranaatin jalkoihinsa. Miksi, oi miksi..
Pelin ulkoasu on jo tässä vaiheessa kehuja herättävä. Kaupunkikuvasto ihmisineen ja autoineen näyttää varsin hyvältä ja paljon kulutinkin aikaa käymällä läpi erinäisiä paikkoja, koheltaen autoilla ja prätkillä sekä testaamalla pelin tekoälyä. Sinänsä tuollaista random-seikkailua (lue sekoilua) jaksoi jonkin aikaa, mutta pian siihenkin kyllästyi, vaikka esim. kaupunkien visuualinen ilme muuttui hienolla tavalla hiljaisissa öisissä ja mainosvalaistuissa tunnelmissa ja toisaalta päivällä ihmisvilinässä. Tarina oli elokuvamainen, välianimaatiot usein skippaamisen arvoisia ja graafiselta asultaan välillä melko karuja (esim. ketä kiinnostaa käydä toistuvasti katsomassa kuution muotoista stripparia ja silti strippipaikalle oli aina joku soittamassa ja pyytämässä mukaan hengailemaan).
Kyllä peli kaikkinensa oli kiitettävän arvoinen suoritus ja mielenkiinto vitososaa varten kohosi. Ja kaikille kukkahattutädeille tiedoksi: Pelin jälkeen minun ei tehnyt mieli lähteä varastetulla autolla ampumaan viattomia ohikulkijoita....
...vai tekikö sittenkin?
Edited by Jeremias Rahunen, 31 January 2015 - 17:31.
"Muutaman kerran on ollut ähky, kun olen innostunut syömään kilon salaattiannoksen kaikkine muine tykötarpeineen vahingossa Aku Ankkaa lukiessani."
#1353
Posted 20 June 2016 - 00:37
Broforcen imuuttelin eilen koneelle, mutta en ole vielä peliä itse pelannut. Nähnyt vasta pelistriimiä ja vaikuttaa hyvältä, mutta sairaan haastavalta myös.
#1354
Posted 27 June 2016 - 14:14
Olen hiljattain keksi hyvä peli Witcher 3. ostin kertaa kahden lisäaineiden ja kulkee jo kaksi viikkoa en silti voi nähdä loppuun, vaikka pelaan joka päivä sen jälkeen 3,4 tuntia: D Suosittelen!.
Rakastan matkustamista! Pystyin käydä maissa, esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Alankomaissa, Kreikassa, ja viikko sitten olin Puolan ja vieraili kaupungissa księgowa Piekary Śląskie. Todella kaunis paikka
#1355
Posted 12 December 2017 - 16:14
Työt + Oppari kombo on rajoittanut aika ahkerasti pelaamista viimeisen syksyn aikana, mutta kylläpä sitä aina jotenkin saa väännettyä johonkin väliin. Itselläni on noin vuoden vanha PC, joka pyörittelee ihan kiitettävästi miltei kaikenlaiset pelit, vaikka se ei ihan huippuluokkaa olekaan. Myös kaikki pleikkarit löytyy, ja kasa muita vanhoja konsoleita, mutta niistä käytän tällä hetkellä lähinna viimeisintä pleikkaa.
Kaikista eniten on nyt tullut pelattua Persona 5, ihan vaarallisen koukuttava peli jostain syystä. P4 ei napannut yhtä kovasti, en tiedä miksi, mutta tätä vitosta on tullut kulutettua nyt vähän turhankin ahkerasti viimeiset pari viikkoa, ja sisältöä vain riittää ja riittää. Suosittelen kovasti.
#1356
Posted 26 March 2018 - 12:45
Kyllä täytyy nyt sanoa, että Fortnite vie suurimman osan vapaa-ajasta tällä hetkellä. Pelottavan koukuttava peli.
Kilpailuta lainat ilmaiseksi: Lainoittaja.fi
#1357
Posted 26 March 2018 - 13:56
Panzer Generalista on ilmestynyt 'remake'; Panzer Corps. Tuohon on tullut monenmuotoista DLC:tä, joissa omat ydinyksiköt voi siirtyä kampanjasta toiseen. Sarjan sisäinen jatko-osansa on Panzer Corps : Afrika Korps . Arvion mukaan tuon pitäisi olla itsenäinen osa, mutta ainakin Steam tuntuu vaativan alkuperäisen Corpsin.
Päivitystä vuosien takaiseen. Ostin noihin aikoihin Corpsin lisäkampanjoineen. Tällä hetkellä ollaan Berliinissä keväällä -45. En ole kyllä pelannut varmaan vuoteen kun on niin paskamainen matsi, oikeestaan -44 vuodesta asti noi on ollut todella vittumaisia ja välillä ollut pitkiäkin taukoja.. Tässä on koko kampanjassa kestänyt kohta yhtä paljon kuin oikeassa sodassa...
-Braveheart, Mesta.netin leffamokat.
#1358
Posted 10 August 2018 - 10:01
Viime aikoina on eniten tullut pelattua taas Segan Dreamcastilla. Hyllystä toki löytyy Playstationeita ja Switchia lukuunottamatta Nintendon viimeiset kolme konsolia, Mini Nes ja Snes sekä kaikki Xboxit ja vieläpä edelleen enemmän kuin pelikelpoinen pc, mutta silti tuo Segan joutsenlaulu konsolimarkkinoilla vie suurimman huomion. DC:llä pelit näyttävät peleiltä värikkäine grafiikoineen ja niissä on aivan omanlaistaan rentoa letkeyttä, vaikka suurin osa peleistä onkin pirun haastavia.
Viime päivien masokistiset kiksit on vedetty ikisuosikki Mars Matrixista ja Vanishing Pointista, jossa alkupään autoilla ajaminen on yhtä miellyttävää kuin raastinraudalla runkkaaminen - siitä huolimatta VP on oudon koukuttava kokemus, jossa onnistuminen oikeasti tuntuu jonkinlaiselta saavutukselta. Muita tällä hetkellä pelattavana olevia ovat Le Mans 24h, V-Rally 2 (mielestäni edelleen paras arcade-ralli) ja Speed Devils. Jossain vaiheessa pitänee taas kerran pelata myös Shenmuet ja mahdollisesti Resident Evilit kakkosesta Code Veronicaan.
Sega teki kyllä hienon ja reilusti aikaansa edellä olleen konsolin, jonka pelit näyttävät edelleen komeilta vga-kaapelilla pelattuna (piti ihan hommata 4:3 kuvasuhteella oleva monitori ja vga-scanline generaattori lisäämään autenttista tunnelmaa). Ja arcade-kaahailujen ystävällehän ei parempaa konsolia ole julkaistu vielä tänäkään päivänä. :)
#1359
Posted 09 July 2019 - 13:10
League of Legends ja Guild Wars 2 vievät suurimman osan arjesta, kun pelaamaan alkaa. Varsinkin, kun LoL sai oman version Autochessistä. Tosi koukuttavaa, vaikkakin liian randomia balanssin puolesta.
Soolopeleistä ehdoton suosikki viime aikoina on ollut Divinity: Original Sin 2. +200h pelattu ja ei ole edes pääkampanja läpi. Unohtamatta, että sitä voi pelata neljän pelaaja cooppina, mikä on tosi tervetullut feature CRPG:hin :)
#1360
Posted 10 July 2019 - 09:27
Soolopeleistä ehdoton suosikki viime aikoina on ollut Divinity: Original Sin 2. +200h pelattu ja ei ole edes pääkampanja läpi. Unohtamatta, että sitä voi pelata neljän pelaaja cooppina, mikä on tosi tervetullut feature CRPG:hin :)
Mukava kuulla. Itellä on menossa pelin ensimmäinen osa. Saa nähdä. milloin sen ehtii pelata loppuun, mutta tarkoitus on hommata seuraavaksi tämä.
"...is one of those poems that human language does not know how to qualify."
- Berlioz
#1361
Posted 11 July 2019 - 12:10
Mukava kuulla. Itellä on menossa pelin ensimmäinen osa. Saa nähdä. milloin sen ehtii pelata loppuun, mutta tarkoitus on hommata seuraavaksi tämä.
Et varmasti tule pettymään. Tuli vielä missattua E3-messuilta se, että Divin tekijä Larian Studios tekee 20 vuoden tauon jälkeen uuden Baldur's Gaten! Peli on jo listattuna Steamissa, en kirjamellisesti voi olla heittämättä rahaa tietokonetta kohti kun tuo julkaistaan ensi vuoden puolella <3<3
https://baldursgate3.game/
https://www.youtube....h?v=OcP0WdH7rTs
Edited by MikeJ, 11 July 2019 - 12:14.
#1362
Posted 11 July 2019 - 15:52
Mukava kuulla. Itellä on menossa pelin ensimmäinen osa. Saa nähdä. milloin sen ehtii pelata loppuun, mutta tarkoitus on hommata seuraavaksi tämä.
Et varmasti tule pettymään. Tuli vielä missattua E3-messuilta se, että Divin tekijä Larian Studios tekee 20 vuoden tauon jälkeen uuden Baldur's Gaten! Peli on jo listattuna Steamissa, en kirjamellisesti voi olla heittämättä rahaa tietokonetta kohti kun tuo julkaistaan ensi vuoden puolella <3<3
https://baldursgate3.game/https://www.youtube....h?v=OcP0WdH7rTs
Hienoja uutisia, eiköhän tuo tule hommattua näin vanhana BG-veteraanina. Kahdesta edellisestä onkin mukavasti keräilykoteloiset versiot hyllyn päällä.
Mietin jossain vaiheessa jo, että ostaisin enhchanted version ensimmäisestä osasta, mutta näissä Diveissä menee aikalailla varmaan siihen saakka kunnes tuo kolmonen ilmestyy.
"...is one of those poems that human language does not know how to qualify."
- Berlioz
#1363
Posted 17 July 2019 - 16:04
Ah, Baldur's Gatet on parhautta. Pillars of Eternity tuli pelattua jokin aika sitten, aika syvällä kumarruksella tehty peli BG:n suuntaan mutta jotenkin siitä silti uupui sama henki. Pitääpä laittaa Enchanted versiot harkintaan.
0 user(s) are reading this topic
0 members, 0 guests, 0 anonymous users