Jump to content


Photo

Tuoreeltaan katsottuja aasialaisia elokuvia


  • Please log in to reply
231 replies to this topic

#1 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 08 December 2010 - 22:12

Foorumilta löytyy jo useampikin katseluketju, mutta loputtomine pistelistauksineen, yhden sanan kommentteineen ja turhanpäiväisine Citizen Kane arvioineen ne ovat melkoisen paskoja. Perustetaan siis yksi lisää, joka keskittyy ainoastaan aasialaisiin elokuviin, ja jossa pelkkien pisteytysten tai kolmen sanan arvioiden postittaminen on kielletty. Nämä pellet pysytelkööt vanhoissa topikeissa. Tässä ketjussa on tarkoitus postata mini-arvioita tai ainakin muutaman lauseen pituisia kommentteja, joista on höytyä lukijalle, eikä ainoastaan kirjoittajan listauspakkomielteiselle egolle. Keskustelu ja kommentointi on toki sallittua.

Aloitetaan

Wada: Perfect Education (1999) ***½
Japanilaisen elokuvan vanha paskagenre saa postmodernismin rajoilla heiluvan käsittelyn ensimmäisessä Perfect Education –elokuvassa. Paljon on muuttunut niistä ajoista, kun vastenmielistä Naomi Tania koulutettiin sleazeballien toimesta 1970-luvulla. Perfect Educationissa luuseripsyko kidnappaa lukiotytön aikeinaan muokata tästä rakastava puoliso. Äijän epäonneksi pippurinen pikkulikka on jämäkämpi persoona kuin hän itse. Turhankin komediallisia kohtauksia sisältävä elokuva heiluu hieman parodian ja aidon asian välillä löytäen kuitenkin melko hyvän tasapainon. Aliarvostettu Naoto Takenaka on mainio tunarinilkki, ja saa kiinnostavan psykologisen pelin aikaiseksi hieman ärsyttävän mutta ehdottoman hotin vastanäyttelijänsä Hijiri Kojiman kanssa.

Nishiyama: Perfect Education 2: 40 Days of Love (2001) **½
Perfect Education –sarjan ensimmäinen jatko-osa ottaa älyllisesti takapakkia, mikä ei ole aivan huono asia edellisen elokuvan jo taiteillessa itsetietoisen nokkeluuden rajoilla. Päähenkilöiden välinen psykologinen leikki jää kuitenkin tyystin väliin, eikä Takenakan tilalle istutettu Yasuhito Hida ole kummoinen näyttelijä. Kuvaus ja musiikinkäyttö ovat kuitenkin hyvää, eikä kidnappaajan antaumustakaan ole vaikea ymmärtää uhrin ollessa niinkin vetävä paukkaus kuin Rie Fukami. Yskähtelystä huolimatta vähintään keskitason trilleri.

Leong: Perfect Education 3 (2002) *
Mälsä mikä mälsä. Hongkongin puoleen nojaavana yhteistuotantona valmistunut kolmas osa ottaa ihan kivan startin: Kiina, kuollut sika, ja bussillinen japanilaisia koulutyttöjä. Skenaario on sama vanha, paitsi että uhrilta ja kidnappaajalta puuttuu yhteinen kieli. Tyhmä veto, sillä se tuhoaa hahmojen välisen vuorovaikutuksen. Eipä sillä, että antisankarimme tarvitsisi paljoa vaivaa valloituksensa eteen nähdäkään – Kana Ito on ohjelmoitu sellaiselle auto-drivelle, että hän kouluttautuu lähes tulkoon omia aikojaan. Upean kaunis Ito kyllä on – sääliksi käy häntä sekä etenkin opettajan roolissa mukaan lupautunutta Naoto Takenakaa. Lopussa homma alkaa jo naurattaa, valitettavasti ei kuitenkaan yhtään aiemmin.
 

Mizutani: Perfect Education 4: Secret Basement (2003) *
Cherry Blosson Education. Sarjan neljäs osa lupailee alaotsikkonsa Secret Basement perusteella paluuta old schooliin, mutta osoittautuu noloksi mahalaskuksi. Kunnon kidnappaustrillerin sijaan valokeilaan nousee traumatisoituneen ja mykän antisankarin mielenmaisema. Asiaan vakavuudella suhtautumista ei auta apinan ja 1980-luvun lihaksikkaan saippuasarjasankarin sekoitukselta näyttävä päähenkilö, eikä etenkään se, että ohjaajallakin vaikuttaisi elokuvallisten ilmaisutaitojen perusteella olla kutsumusta samaisen lajityypin pariin. Elokuvan poikkeuksellinen tyhmyys sekä muutama hillitön anti-feminismipommi eivät liiemmin auta, vaikka tekevätkin katselukokemuksesta juuri ja juuri siedettävän.

Kobayashi: Perfect Education 5: La coiffeuse (2003) **½
La coiffeuse ?? Vähään aikaan ei ole tullut yhtä vahvaa tarvetta silmien hieraisuun kuin Perfect Education –sarjan viidennen osan ranskankielisiä alkutekstejä seuratessa. Väärä levy pesässä vai mitä hä? 30 minuuttia myöhemmin olisi muutenkin ollut hyvä veto veikata ranskalaisen ohjaajan puolesta, niin eurooppalainen elokuva on kyseessä pitkine otoksineen ja turhia selittelemättömine hahmoineen. Jutun juju paljastuu kyllä tekijätiedoista: ohjaksissa häärii japanissa dissattu mutta Cannesissa vakiovieraileva arthouse-ohjaaja Masahiro Kobayashi. Perfect Education –nimikkeen kanssa tällä kauniin lumisissa talvimaisemissa komeasti kuvatulla joskin hieman munattomalla draamalla ei enää ole paljoakaan tekemistä. Naispääosa Keiko Oginome oli aika mimmi runsaat kymmenen vuotta aiemmin valmistuneessa Fukasaku-elokuvassa Triple Cross (1992), eikä yhtään hullumpi vaikkakin kovasti rauhoittunut näin keski-ikäisenä.

Wakamatsu: Perfect Education 6 (2004) *½
Sarjaa takaisin rajummille poluille palauttava kuudes osa starttaa melko hyvin velkaantuneen miehen ottaen vastaan tappokeikan. Pakomatka vie nuoren naisen asuttamaan taloon. Wakamatsu omaksuu muutamia edeltäviä osia synkemmän ja tietyssä mielessä realistisemmankin tyylin, mutta tarina ajautuu loputtomaan limboon. Kässärillä on kyllä yksi uusi twisti heitettävänä soppaan, mutta uskottavuus ei pysy yllä ja lopulta homma alkaa saada tahattoman huvittavia sävyjä. Silikoni-ihme (luulisin) Mika Ito on muutoin ihan nätti, Naoto Takenakaa ei sen sijaan leffasta löydy lainkaan. Lumisista maisemista plussaa, vaikka ne johtavatkin minuuttikausia kestäviin hangessaräpiköintikohtauksiin.

Fukasaku: Perfect Education 7: Maid for You 3D (2010) ***
Fukasakun hupaisasta maid-trilleristä etusivulla tarkemmin. Lisäyksenä mainittakoon, että Takenaka palaa sarjaan pikkuroolissa – eikä todellakaan esiinny eduksensa. Pääosaa Takenaka esittää ainoastaan ensimmäisessä leffassa, muissa osissa hänellä sivurooli. Poikkeuksena tosiaan kuudes leffa, jossa hän ei esiinny.


Destroy all girl bosses!

#2 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 12 December 2010 - 12:58

Ishii: Black Angel Vol. 1 (1997) ***
Takashi Ishiin rajusti epätasainen tyttö-action edustaa perusviehättävää V-Cinemaa, joka ei edes ole V-Cinemaa. Aloitus on katkera pettymys: symppikset hahmot ja Ishiille ominaisen komea visuaalisuus menee hunningolle ohjaajan kuvatessa liian pienellä budjetilla ja käsittämättömästi hätiköiden. Hommaan pääsee kuitenkin pian sisään ja leffa muuttuu melko pirun hyväksi jenkeistä saapuvan kostajakaksikon relatessa Japanissa. Ja sitten taas jarrutetaan ja kuvataan hienosti lavastettuja kohtauksia vasemmalla kädellä hutiloiden. Onneksi näyttelijäkaartissa on tiukkoja castauksia, kuten Jinpachi Nezu ja Kippei Shiina. Hyvä elokuva, mutta olisi voinut olla niin paljon parempikin.

Ishii: Black Angel Vol. 2 (1999) ****½
Ishii palaa ruotuun uskomattoman hyvällä jatko-osalla, joka korjaa lähes kaikki edellisen elokuvan puutteet. Esteettisesti ei edelleenkään olla aivan Ishiin 1990-luvun alun neo-noirien tasolla, mutta käsikirjoitus on kertakaikkisen upea – Ishiin paras sitten mestarillisen Love Hotellin (1985). Henkilöhahmot ovat loistavia ja tarina pitää napakasti otteessaan. Ainoastaan aloitus sekä toimintakohtaukset jättävät hieman toivomisen varaa, mutta tässä sopassa ne ovat täysin toissijaisia seikkoja. 90-luvun aivan parhaita japanilaisia rikoselokuvia.

Oshii: Angel’s Egg (1985) ***½
Mamoru Oshiin mielenkiintoisessa animaatiossa sotilas ja suurta linnunmunaa kantava nuori tyttö matkaavat pelkkien varjojen asuttamassa viktoriaanis-gootisessa maailmassa. Puhtaasti audiovisuaalinen ja dialogiltaan minimaalinen elokuva on kaunis, mutta tavattoman haastava. Oshii ei selitä mitään vaan esittää kaiken symbolisen ja usein syvästi uskonnollisen kuvaston kautta. Kristillisen mytologian maisterintutkinto on vähimmäisedellytys elokuvan symboliikan edes asteittaiselle aukeamiselle.

 

Chiba: Nukenin (2009) **
Maailmassa on rikollisen vähän hyviä kunoichi-elokuvia. Alien vs. Ninja -kaksikko ohjaaja Seiji Chiba ja kuvankaunistus Mika Hijii koettavat onnistua minibudjetilla, mutta metsään menee. Alku on silti lupaava: kaksi hienoa toimintakohtausta ja tissit 10 minuutin sisään. Valitettavasti avaruusmuukalaisista vajaa tarina on tylsyyden riemuvoitto, vaatimaton digikuvaus sotii periodinäyttämöä vastaan, ja matsienkin taso on laskusuhdanteinen. Hijii on pääroolissa kohtalaisen pätevä ja omaa potentiaalia juurikin toimintakohtauksien suhteen. Hän ei ole mikään JeeJa Yaninin kaltainen potkuihme, mutta selvästikin toimintaelokuvan puolella kouluttautunut ja lajityypin väljemmät vaatimukset täyttävä, toisin kuin useimpia japanilaisia toimintaelokuvia tähdittävät idolit ja soft core -tähtöset.

Iguchi: Hypertrophy Genitals Girl (2009) *
“Hei Yoshi, kamusi Noboru täällä. Tarvitsen metrin pituisen jullin ja pari litraa oheistuotetta. Onnistuuko?” Luultavasti omituisin puhelu mitä erikoisefektimies Yoshihiro Nishimura (Tokyo Gore Police) on koskaan saanut. The Machine Girl –ohjaaja Noboru Iguchin wtf-AV-elokuvassa UFO-miehen uhriksi joutunut söpö tyttö herää metrin pituisen jortikan kanssa, mikä luonnollisesti herättää mielenkiintoa kaduilla ja kujilla. Ensimmäisen 20 minuutin ajaksi elokuva saa niin hölmistyneen katsojan virneen kasvoille, että pysyvä vahinko on vaarana. Sitten helpottaa – vitsi väsähtää, ja loppuelokuva on aina yhtä tylsää hard corea jota joutuu nukahtamisen välttämiseksi pikakelailla. Making of dokkari on tosin melkoisen hilpeää katsottavaa…

10 heppua: 10 Nights of Dreams **½
10-lyhyttä unitarinaa Soseki Natsumen vuosisadan takaisten tarinoiden innoittamana. Takashi Shimizun sokea baby -horror on melko värisyttävää kamaa, Yudai Yamaguchin puolestaan laittaessa aina yhtä ihqun Ken’ichi Matsuyaman sekoilemaan Yoshihiro Nishimuran sarjakuvamaisten, mutta melko kepeiden efektien keskellä. Tripla-Lindasta alkaen taantumusta esittänyt Nobuhiro Yamashita ei saa mitään aikaiseksi ison matonsa kanssa. Hienoimmasta suorituksesta vastaan Yoshikata Amano huumaavalla goottifantasia-animellaan. Kovin yksittäinen hetki on silti Suzuki Matsuon ohjaama tanssijakso, joka laittaa ihmettelemään miksi miehelle ei ole vielä annettu aidon cyberpunk-scifin kässäriä ohjattavaksi, mieshän tekee sitä periodiseteissäkin! Kon Ichikawan mykkälyhäri on ok, Akio Jissoji vakuuttaa vain hetkittäin. Pari muutakin heppua sekoilee. Joku heistä osasi hieman ohjata, toiset taas ei niin yhtään.

Sato: Lolita Vibrator Torture (1987) ***½
http://www.elitisti....-hisayasu-sato/


Destroy all girl bosses!

#3 Matti Erholtz

Matti Erholtz

    Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPip
  • 814 posts

Posted 12 December 2010 - 20:22

Tsui Hark: Detective Dee and the Mystery of the Phantom Flame (2010) ****

Jopas jotakin, Tsui Hark on tehnyt hyvän elokuvan. Ei mitään historiallista patsastelua, vaan älykkäästi kirjoitettu dekkaritarina, joka on höystetty Sammo Hungin melkoisen näyttävillä toimintakohtauksilla. Cgi:tä on pirusti mutta sekin on laadukasta. Vuoden ilahduttavimpia uutuuksia.

"Jotain on tehty suunnattoman taitavasti. [...] Koskemattomat [...] on tehty erittäin taitavasti. Olin vaikuttunut työn laadusta. Näyttelijöiden aivan poikkeuksellinen kemia sai tunteet pintaan."

 

Kriitikko Kalle Kinnunen arvioi elokuvaa Intouchables.


#4 Espanja

Espanja

    Member

  • Elitisti
  • PipPip
  • 111 posts

Posted 18 December 2010 - 20:26

Erinoaminen threadi! Vielä kun oikeasti jaksaisi kommentoida kaikkea mitä tulee katsottua...

Clarence Ford: Century Of The Dragon (1999) ***½
Clarence Fordin (Naked Killer & Her Name Is Cat) ohjaama vuoden 1999 Infernal Affairs ennakko Century Of The Dragon kertoo poliisista, joka soluttauttuu syvälle triadien bisneksiin. Erinoamiset pääosaroolit hoitaa Andy Lau ja Lois Koo. Sivuosissa vakuuttaa lähes aina loistava Anthony Wong, ja ärsyttävän paha Patrick Tam. Budjetti on pienempi ja tuotanto ei ole läheskään yhtä sliipattu ja viimeistelty kuin Andrew Laun ja Alan Makin vuoden 2002 Infernal Affairs, mutta Ford ohjaa tarinan vakuuttavasti nostaen jännitystä loppua kohden. Erityiskiitoksen ansaitsee Louis Koo, joka vetää yhden elämänsä rooleista. Triad -leffoista pitäville ehdoton hankinta. Universen dvd on lafkan normaalitasoa letterbox-siirtoineen ja traileri & biografioineen.

Edited by Espanja, 18 December 2010 - 20:34.


#5 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 25 December 2010 - 21:49

tervetulotoivotukset Espanjallekin threadiin. Koita vaan jaksaa kirjoitella, ja muut kans, niin saadaan ajan myötä kunnon tietopakettithread aikaiseksi.

Miike: Scars of the Sun (2006) ***
Sarjassamme hyvän mielen elokuvat à la Harry Brown. Miiken draama ja jännityselokuva kertoo nuorisojengien kanssa nokitusten joutuvasta perheenisästä (Sho Aikawa), joka saa kokea lain ja media olevan aina rehellistä miestä vastaan. Death Wish –moodiin tai muihin miikemäisyyksiin ei silti sukelleta – ohjaajaa ei tunnistaisi, ellei hänen nimeään olisi printattu tekijätietoihin. Hieman tavanomainen ja alussa jopa televisiomainen elokuva pitää varsin hyvin otteessaan, masentaen alusta loppuun ja vetäen vielä viime metreillään aika kovat kierrokset mittariin.

Kakimoto: Baumkuchen (2006) *½
Kääpiö osoittaa sormellaan seinää.
- Aaa! Aaa! Aaa!
- Mitä? Mitä?
- Ei mitään.
Toiset osaavat, toiset eivät. Nobuhiro Yamashitan elokuvat ovat hillittömän hauskoja minimalistisen arkikomedian helmiä. Yamashitan vakio-ukko Hiroshi Yamamoto esittää pääosaa myös Kensaku Kakimoton hieman samoilla vesillä räpiköivässä Baumkuchenissa, joka on vaivaantunut yritys olla hauska. Ohjaus, käsikirjoitus ja näyttely ovat pielessä: elokuva ei ole huvittava, nokkela eikä intiimi. Lopussa taso hieman paranee ja mukaan tulee erittäin sympaattinen gaijin-näyttelijä. Kaksituntisena armottoman ylipitkää elokuvaa se ei enää pelasta, mutta jättää sentään hieman paremman jälkimaun.

Anno: The End of Evangelion (1997) ***½
Televisiosarjan tyhmät fanit raivostuivat sarjan lopetuksesta, joka oli toiminnasta ja mecha-roboteista täysin siivottu psykologinen mind-trippi. Tuotettiin sarjalle vaihtoehtoisen ja hieman vähäpätöisemmän lopetuksen tarjoava elokuva – joka ei sekään täysin tyydyttänyt kaikkia faneja. Vimmatun väkivaltainen ihmiskunnan tuhoutumiskuvaus tarjoilee toimintaa ämpärikaupalla kunnes jälkimmäisellä puoliskollaan antautuu jälleen Annon tajunnanvirran vietäväksi – paikoin kömpelöin, paikoin nerokkain, paikoin pelkästään katsojille vittuilevin tuloksin. Harvassa elokuvassa on näin pitkälle vietyä maailmanlopunkuvastoa. Sääli vain, että Annon kuvaama komea live-action -lopetus ei mahtunut elokuvaan. Anno suurin talentti piilee juurikin live actionin parissa (ei, Cutie Honeyta ei lasketa, vaikka se hyvä onkin).

Anno: Love & Pop ja Ritual
http://www.elitisti....itual_2000.html
Destroy all girl bosses!

#6 Matti Erholtz

Matti Erholtz

    Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPip
  • 814 posts

Posted 29 December 2010 - 23:05

Yoshihiro Nakamura: Fish Story (2009) ***

Kalajuttu siitä miten japanilaisen esi-punk bändin vuonna 1975 levyttämä albumi pelastaa vuonna 2012 maapallon, jota komeetta uhkaa. Juonikuvio on hauska eikä Fish Story muutu missään vaiheessa sellaiseksi ylinokkelaksi tai pseudointellektuelliksi kikkailuksi, mikä tämäntyyppisissä jutuissa aina on vaarana. Jokin viimeinen viritys kuitenkin jäi puuttumaan, joka olisi nostanut leffan varsinaiseen mestaruussarjaan. Miellyttävä katselukokemus silti.

"Jotain on tehty suunnattoman taitavasti. [...] Koskemattomat [...] on tehty erittäin taitavasti. Olin vaikuttunut työn laadusta. Näyttelijöiden aivan poikkeuksellinen kemia sai tunteet pintaan."

 

Kriitikko Kalle Kinnunen arvioi elokuvaa Intouchables.


#7 Espanja

Espanja

    Member

  • Elitisti
  • PipPip
  • 111 posts

Posted 01 January 2011 - 12:53

Anno: The End of Evangelion (1997) ***½
Televisiosarjan tyhmät fanit raivostuivat sarjan lopetuksesta, joka oli toiminnasta ja mecha-roboteista täysin siivottu psykologinen mind-trippi. Tuotettiin sarjalle vaihtoehtoisen ja hieman vähäpätöisemmän lopetuksen tarjoava elokuva – joka ei sekään täysin tyydyttänyt kaikkia faneja. Vimmatun väkivaltainen ihmiskunnan tuhoutumiskuvaus tarjoilee toimintaa ämpärikaupalla kunnes jälkimmäisellä puoliskollaan antautuu jälleen Annon tajunnanvirran vietäväksi – paikoin kömpelöin, paikoin nerokkain, paikoin pelkästään katsojille vittuilevin tuloksin. Harvassa elokuvassa on näin pitkälle vietyä maailmanlopunkuvastoa. Sääli vain, että Annon kuvaama komea live-action -lopetus ei mahtunut elokuvaan. Anno suurin talentti piilee juurikin live actionin parissa (ei, Cutie Honeyta ei lasketa, vaikka se hyvä onkin).

Pari kertaa End of Evangelionin nähneenä en edelleenkään osaa sanoa kummasta lopetuksesta tykkään enemmän. Tv-sarjan loputus oli kuitenkin omaperäisempi. Saas nähdä mitä Anno keksii näissä viimeisissä sarjan elokuvakäännöksissään. En ole vielä katsastanut hyllystä löytyvää Evangelion 1.11 You Are (Not) Alonea.

Feng Xiaogang: A World Without Thieves (2004) ***½
Andy Lau ja Rene Liu esittävät varaspariskuntaa, jotka törmäävät rötöstelymatkallaan elämänsä säästöjä kantavaan nuoreen maalaiseen. Junareissulle ilmaantuu kuitenkin toinenkin taskuvaraspoppoo, ja kilpailu rahoista alkaa. Ohjaaja Feng Xiaogang on yhdessä kuvaajien kanssa loihtinut kerrassaan upeita kuvia ja sommitelmia Kiinan jylhistä maisemista. Tarinakin toimii yllättävän hyvin, vaikka viimeaikoina nähdyistä taskuvaraselokuvista Johnnie Ton Sparrow (2008) oli mielestäni parempi. Rene Liu näyttelee hyvin ja sopii rooliinsa erinomaisesti. Samaa ei kylläkään voi sanoa Andy Lausta, joka tuntuu enemmän olevan töissä, kuin eläytymässä rooliinsa, vaikka pari hetkeä miehellä toki on. Kokonaisuutena elokuva on kuitenkin hyvä, vaikka parempaankin olisi ainesta. Katsomisen, ellei jopa hankinnan arvoinen kuitenkin. Megastarin dvd on audiovisuaalisilta puitteiltaan erinomainen.

#8 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 01 January 2011 - 22:55

Saas nähdä mitä Anno keksii näissä viimeisissä sarjan elokuvakäännöksissään. En ole vielä katsastanut hyllystä löytyvää Evangelion 1.11 You Are (Not) Alonea.



Itse näin You Are (Not) Alonen ja You Can (Not) Advancen ennen sarjaa. Eka leffa toimi siltä pohjalta mainiosti. Valitettavasti se on kuitenkin lähes kuva-kuvalta toisinto sarjasta, lähinnä vain leikaten sarjan parhaan jakson (4) pois välistä. You Can (Not) Advance ei ensikatselulla tuntunut yhtä hyvältä, mutta jäkiviisaana voi todeta että elokuva lähtee urheasti uusille poluille ja toisintaa ainostaan muutaman sarjan tapahtumista. Toivottavasti loput leffat jatkavat samalla linjalla, sillä eriomaista sarjaa on turha kertoa uusiksi pelkästään kuvasuhdetta vaihtamalla.


2 tunaria: Gallants (HK, 2010) *
Vuoden MTV Movie Awards palkintojyrä on löytynyt! Miltei sietämättömässä post-modernissa kung fu -elokuvassa kiusattu nuori mies pääsee vastentahtoisten vanhojen mestarien (Chen Kuan Tai, Teddy Robin ja Bruce Leung) oppiin. Ihan pätevät toimintakohtaukset ja mahtava teemabiisi eivät paljoa auta, kun elokuva edustaa halveksuttavaa ironista kikkailua, joka pyrkii vuoron nauramaan menneiden vuosikymmenten kung fu –elokuville ja valistamaan, et oli niissä vanhoissa hölmöissä leffoissa silti jotain siistiäkin. Päälle vielä sarjakuvatehosteita ja hip hoppia niin kyllä nuoriso tykkää. Kurja nähdä tutut old school äijät näin teiniraiskattuna.

Pang Ho Cheung: Exodus (HK, 2007) ***½
Ilahduttavan yhteiskuntasatiirisen slasher-elokuvan Dream Home ohjannut Pang Ho Cheung on jo pidempään ollut Hong Kongin mielenkiintoisimpia elokuvantekijöitä. Exoduksessa Simon Yamin esittämä poliisi alkaa epäillä naisten salaliittoa miesrodun tuhoamiseksi. Paikoin hieman töksähtelevä elokuva on idealtaan kiehtova ja varustettu hienolla kuvauksella ja musiikilla. Pienistä puutteistaan huolimatta kyse on ehdottomasti viime vuosien innostavimman laidan HK-tarjonnasta. Mukana myös klassikkoläppä Hong Konging poliisivoimien kuulustelumenetelmistä.

 

Katsuya Matsumura: Dark Love: Rape (2008) **½
Maailma on outo paikka, mutta tiettyjä asioita ei voisi saada aikaiseksi muut kuin japanilaiset. Mangan pohjalta kokoon kursittu Dark Love: Rape nousee ihmetyksen aiheeksi jo tekijäkaartinsa puolesta. Raiskausjännäreitä on nähty ennenkin, mutta harvemmin niiden pääparina nähdään Office Kitano –koomikko Dankan sekä huomattavilla asseteilla siunattu gravure-idoli Yuu Tejima. Jälkimmäinen seikka tarkoittaa sitä, että päähenkilö onnistuu kaikkea logiikkaa uhmaten suojaamaan rintansa katsojan silmiltä koko elokuvan ajan – vaikka teräsketjuilla jos ei muuten. Dankan kyllä polkee sivullisia uhreja siihen malliin, ettei paljaasta pinnasta muuten ole puutetta. Halvalla tehty elokuva hyötyy suunnattomasti ohjaajan lahjakkuudesta. Matsumura vyöryttää täysveristä trilleriä sujuvasti ja musiikilla ja kuvilla onnistuneesti tyylitellen.

Hirohisa Sasaki: Crazy Lips (2000) *
Kauhua, karatea ja musikaalia, kaikki viihdyttävän elokuvan ainekset. Suurin piirtein näin meni Hirohisa Sasakin seuraavan ja ilmeisesti samoilla hahmoilla jatkavan Gore From Other Spacen mainoslause. Jatko jää näkemättä, sillä Crazy Lipsin tasolle huonoudessa yltäviä wanna-be sekoiluja harvemmin tulee vastaan. Kaikkia edellä mainittuja elementtejä ja paljon muutakin murhamysteeriin sekoittava kauhukomedia on kajahtanut, mutta niin väkinäisellä tavalla ettei sekoilu onnistu naurattamaan kuin pari kertaa. Ponneton, mutta kovaääninen sählääminen ja järjettömät hahmot ovat kuin tyystin ilman taitoa ohjatusta Takashi Miike –elokuvasta, joka pyrkii olemaan niin sekopäinen, että joku lopulta julistaa sen kulttiklassikoksi.


Destroy all girl bosses!

#9 Espanja

Espanja

    Member

  • Elitisti
  • PipPip
  • 111 posts

Posted 05 January 2011 - 12:40

Lou Ye: Purple Butterfly (2003) **½
Lou Yen ohjaus 30-luvun Shanghaista, jossa paikallinen vastarintaliike pelaa kovilla panoksilla japanilaisia valloittajia vastaan. Pääosissa Zhang Ziyi ja Nakamura Toru. Paikoitellen komeaa kuvausta ja ohjaajalta hetkittäisiä onnistumisia, mutta lopputulos menee vähän liiaksi puisevan puolelle. Elokuvan romanttinen aspekti ei ota toimiakseen vaikka Zhang Ziyi tekee ehdottomasti yhden parhaista rooleistaan. Summa summarum keskinkertaista viihdettä Shanghain ajoista. Samasta aiheesta on tehty paljon parempiakin elokuvia kuten Au Revoir, Mon Amour (1991).

Derek Yee: Shinjuku Incident (2009) ****
Derek Yeen ja Jackie Chanin yhteistyö Japaniin loikkaavista laittomista siirtolaisista. Steelhead (Jackie Chan) lähtee Japaniin etsimään sinne muuttanutta morsmaikkuaan Xiu Xiuta, mutta sekaantuu Yakuzan ja taiwanilaisten rikollisjärjestöjen bisneksiin. Derek Yee ohjaa vakuuttavan vahvasti Japanin alamaailmaa ja kiinalaisten siirtolaisten selviytymistarinaa. Jackie Chanilta voimakas roolisuoritus ja paras sitten Crime Storyn (1993). Muutama julma kohtaus on antanut elokuvalle kategoria III -merkinnän. Muissa rooleissa nähdään mm. loistava Takenaka Naoto, Kato Masaya, Daniel Wu sekä naiskaunottaret Fan Bing-Bing ja Xu Jing-Lei. Paras Jackie Chan elokuva sitten Accidental Spyn (2001), jonka jälkeen ei ole tullut oikein mitään asiallista (Rob-B-Hoodia (2006) en tosin ole vielä nähnyt). Muutenkin näyttää siltä, että Chanilla on menossa selkeä noususuhdanne, sillä myös Little Big Soldier (2009) oli hyvä. Toivottavasti mies nähdään jatkossakin vakavissa rooleissa, sillä ne sopivat ikääntyneelle sankarille huomattavasti paremmin. UK:n blu-ray on audiovisuaalisesti erinomainen ja tekstitettyjä ekstrojakin löytyy mukavasti. Ainoastaan Hongkongin dvd-julkaisun poistetut kohtaukset puuttuvat.

#10 Espanja

Espanja

    Member

  • Elitisti
  • PipPip
  • 111 posts

Posted 13 January 2011 - 17:22

Clifton Ko: All's Well End's Well (1992) ****
Clifton Kon ohjaama ja tuottama kiinalainen uudenvuoden elokuva, joka vilisee isoja nimiä kuten Stephen Chow, Leslie Cheung, Maggie Cheung, Sandra Ng ja Raymond Wong. Lukuisista hahmoistaan huolimatta kokonaisuus ei hajoa sillisalaatiksi, vaan monitahoiset roolit tukevat toisiaan luoden erinomaisesti soljuvan tarinan. Kaikki suoriutuvat hyvin, mutta Stephen Chow nousee selvästi esiin kerrassaan loistavilla ajoituksillaan ja peformansseillaan, mies on kuin liekeissä. Erinomaisia hullutuksia on ripoteltu pitkin elokuvaa, joista useamman tosi kipeän joutuu kelaamaan ja katsomaan uudestaan. Clifton Kon paras elokuva Chicken And Duck Talkin (1988) ohella.

Alfred Cheung: All's Well End's Well '97 (1997) **½
Vuoden 1997 jatko-osa, jossa kierrätetään alkuperäisen juonta ja ideoita joissain määrin. Näyttelijäkaartin isonimisyys on supistunut, sillä tällä kertaa pääosissa pyörii Stephen Chow, Roy Chiao, Raymond Wong, Christine Ng ja Francis Ng. Ohjaajan pallilla häärää Alfred Cheung ja lopputulos on varsin heikko. Stephen Chown älyttömyydet ja hauskuutukset kuitenkin nostavat kokonaissaldon keskilinjan paikkeille, vaikka miehen koheltamisesta onkin aistittavissa lievää väsymystä.

Vincent Kok: All's Well End's Well 2009 (2009) *½
Vincent Kokin ohjaama 2009 vuoden versiota tähdittää Sandra Ng, Louis Koo ja Raymond Wong. Ohjaus on tylsää liukuhihnakamaa, eikä näyttelijöitäkään voi kehua. Louis Koolla on pari hetkeä leffan alkupuolella, mutta muuten käsissä on huono ns. hyvän mielen komedia, josta jää lähinnä paha mieli. Turhaa rahastusta klassikkoasemaan päässeellä uudenvuoden elokuvasarjalla. No jos jotain positiivista kaivetaan, niin juonta ei ole enää kierrätetty aiemmista osista.

Kaikki kolme elokuvaa löytyvät yksien kansien välistä All's Well End's Well 2009:n dvd-spesiaaliversiosta. Valitettavasti '92 ja '97 leffoista on tarjolla vain vanhat ja rupuiset letterboxatut Widesightin ja Mei Ahin siirrot polttoteksteineen.

#11 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 23 January 2011 - 12:26

Shunichi Nagasaki: Black Belt (2007) ***
Japanin karateliiton eturivin miehet kamppailevat historiallisessa martial arts -draamassa. Alkupuolella varsin hyvin mukaansa imaiseva elokuva toimii pintapuolisen juonena sivussa ja vakuuttaa realistisilla karatematseillaan. Valitettavasti kokonaisuutta vaivaa jossain määrin sama ongelma kuin valtaosaa nyky- jidai gekistä: tekijöillä ei ole munaa tehdä aidosti räjähtävää toimintaelokuvaa. Tarina siirappimaistuu edetessään, ja kaiken ympärillä leijuu teennäisen vakavahenkisyyden raskashenkinen pilvi. Seurauksena on koominen paradoksi: taistelijoiden ja kertojan filosofisia lausahduksia ei jaksa kuunnella vaivaantumatta. 1970-luvun karatejuustopurilaisissa höpistiin aivan samoja, mutta kyseisten häpeämättömän viihdyttävien toimintatykitysten nasevasti lausutut viisaudet jäivät parhaillaan mieleen kaikumaan. Juustostakin voi inspiroitua, jos jaksaa itse pohtia pidemmälle. Black Beltistä ei sen sijaan tee mieli oppia mitään. On se silti viihdyttävä karatedraama.

Ringo Lam: Burning Paradise (1994) ***½
Ringo Lamin hieman haparoiden alkava, mutta pian tunnelmalliseksi muuttuva periodi-kung-fu lukeutuu 90-luvun pikkuklassikoihin. Synkkyydessään ja väkivaltaisuudessaan kauhuelokuvaa lähentelevä tarina johdattaa sankarinsa Fong Sai Yukin saatanalliseen maanalaiseen temppeliin, jossa Shaolin-munkkeja orjuutetaan ja tapetaan yötä päivää. Veren ja pääkallojen kyllästämästä elokuvasta puuttuu ainoastaan paljas pinta – näin rujossa sopassa orjatyttöjen tissien piilottelu vaikuttaa jo hölmöltä ja väkinäisen tahalliselta.

Mamoru Oshii: Patlabor (1989) **½
Mamoru Oshiin mecha-anime on rakenteellisesti lupaava: toimintaa on ripoteltu vain alkuun ja loppuun, tarinan viedessä valtaosan elokuvan kestossa. Juoni ei kuitenkaan oikein nappaa eikä audio-visuaalinen ulosantikaan edusta ohjaajan parhaimmistoa. Lopun rymistelyt jäävät hieman tasapaksun elokuvan viihdyttävimmäksi osuudeksi. Kenji Kawain musat ovat ihan jees, joskaan niitä ei kuulla erityisen paljoa.

 

Hitoshi Matsumoto: Dai nipponjin (2007) ***½
Matsumoton poikkeuksellisen omaperäinen dokumentti on pakkokatsottavaa kaikille tuoreesta japanilaisesta elokuvasta kiinnostuneille. Tätä arviota ei kannata lukea tämän pidemmälle turhan perus-spoilaantumisen välttämiseksi! Mutta jos varoitukset eivät kuitenkaan menneet perille, niin ainakin kaverille Symbol-ohjaajan valedokkari sekalaisia Godzilloja vastaan taistelevasta suuresta japanilaisesta kannattaa näyttää ilman totuuden paljastamista. Vedätys mennee läpi ensimmäiseen monsteri-taisteluun saakka. Leffa on liian pitkä, mutta Matsumoton rujonkaunis dokumenttimateriaali ilahduttaa, lakoninen huumori on paikoin hillitöntä, ja lopussa sukelletaan politiikan maailmaan. Symbolin hauskuuteen ei silti ylletä ainakaan näin uusintakatselulla.

Kazumi Kurigami: Gelatin Silver, Love (2009) ***½
http://www.elitisti....i_kurigami.html


Destroy all girl bosses!

#12 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 31 January 2011 - 00:00

Akira Kato: Love Makes Me Wet (1973) **
Akita Kato oli Nikkatsun old schoolimpia vaan ei taitavimpia ohjaajia. Hän suosi tarinaa yli seksikohtausten. Love Makes Me Wet istuu kuvaan hyvin. Noir-henkinen tarina alkaa kadonnutta vaimoaan etsivän miehen hortoillessa baariin sateisena iltana. Hän rakastuu baarityttöön, joka vaikuttaa myös tietävän jotain miehen kadonneesta vaimosta… kunnes yksi ilta nainen itse katoaa ja kotona odottaa tämän siskoksi itseään väittävä tuntematon nainen… Love Makes Me Wet on ehkäpä virallisesti pink-elokuva, mutta se tulisi arvottaa noir-jännärinä. Sellaisena se on jokseenkin hengetön ja seisoo lähinnä tarinansa varassa. Jonkin asteinen saavutus sekin silti on elokuvalle, jota markkinoitiin lähinnä likaisille vanhoille ojisaneille.

Mitsuo Yanagimachi: The Nineteen Year-Old's Map (1979) *½
Postipoikaa potuttaa. Art Theater Guildin tuotantona valmistunut surkeus-draama seuraa 19-vuotiasta nuorukaista, jonka elämä on tyhjää. Paremmin ei mene muillakaan. Kaikki varastelevat, kukaan ei ole onnellinen, ja Sukeban Deka II:den Keizo Kaniekin paneskelee kulmakunnan epäedustavimman näköistä naista kun ei parempaakaan saa. Hieman samoilla laineilla ajelehtivan The Woman With Red Hairin (myöskin 1979) tapaan 19 Year Old on pätevä ajankuva – eri asia sitten, kuka näitä masentavia laatuelokuvia jaksaa katsoa yhdellä istumalla loppuun. Jos vuoden 1979 Japanissa oli näin mälsää, niin olisi kannattanut mennä vaikka elokuvateatteriin katsomaan Norifumi Suzukin Truck Yarouta.

Mamoru Oshii: Patlabor 2 (1993) ***
Mecha-animen jatko-osa sysää robotit ja räiskinnän yhä kauemmaksi taka-alalle: kaksituntisessa elokuvassa on vain yksi suoranainen toimintakohtaus. Juonta löytyy tuttuun tapaan jopa uuvuttavan paljon, joskin mukana on myös kohtalaisen mielenkiintoista poliittista kommentaaria. Kenji Kawain soundtrack on hillitty, mutta parhaimmillaan aivan jumalaisen tunnelmallinen. Kohokohdaksi nousee ikoninen loppuhuipennus, jossa poliisijoukot tarkka-ampujineen taistelevat vihollisen käveleviä tykkitorneja vastaan. Myös Ghost in the Shellin mieleen tuovia audiovisuaalisia tunnelmointijaksoja on ripoteltu sinne tänne.
Destroy all girl bosses!

#13 Espanja

Espanja

    Member

  • Elitisti
  • PipPip
  • 111 posts

Posted 01 February 2011 - 16:33

Hayao Miyazaki: Laputa - Castle In The Sky (1986) ****
Pazu pelastaa taivaalta tajuttomana leijuvan tytön Sheetan ja sotkeutuu roistojen ja armeijan kanssa myyttisen leijuvan linnan, Laputan, jahtiin. Aiemmin hieman vaisuksi jäänyt Laputa kolahti nyt huomattavasti kovempaa isolta kankaalta ja teräväpiirtona katsottuna. Jännittävä seikkailu tempaa mukaansa ja Miyazaki on onnistunut rytmittämään päälle kaksituntisen elokuvan sen verran hyvin, että aika menee kuin siivillä. Ei pidä unohtaa Joe Hisaishin loistavaa soundtrackiä, mikä säestää ja antaa tarinalle paikoitellen hyvin haikeankauniin tunnelman. Japanin aluekooditon blu-ray on kerrassaan erinomainen. Taustat ja värit hyppäävät suorastaan esiin, varsinkin kun vertaa vanhaan dvd-julkaisuun. Hienoinen filmirae viimeistelee elokuvakokemuksen. Mielenkiintoisesti levyltä löytyy myös suomitekstitys.

Isao Takahata: My Neighbors The Yamadas (1999) **
Isao Takahatan ohjaamassa sarjakuva-animoinnissa seurataan Yamadan perheen elämää lukuisten pienten lyhäreitten ja tarinoiden sarjassa. Kuvitus ja animaatio on pelkistettyä pastellisävyisine väreineen. Lopputulos muistuttaa hieman viimeistelemätöntä vesiväripiirustusta. Itse en tästä pahemmin innostunut, juonet ja tarinat tuntuvat liian perusmateriaalilta ilman yllätyksiä tai hullutuksia. Jätti vähän kuivahkon maun suuhun, vaikka elokuvan mielellään katsoikin. Japanin blu-ray on teknisesti erinomainen, kuten Ghibli-julkaisuilta voi odottaakin.

#14 Hung Fist

Hung Fist

    Full Member ++

  • Elitisti-toimittaja
  • PipPipPip
  • 1,755 posts

Posted 12 February 2011 - 02:04

Yuichi Onuma: Suicide Manual 2 – Intermediate Level (2003) *
“Tämän elokuvan tarkoitus on varoittaa ihmisiä itsemurhasta. Sen tarkoitus ei ole kannustaa itsemurhaan”. Masentavaa, että elokuvan alkuun täytyy printata tällaista. Vielä masentavampi on elokuva itse. Varoituksista huolimatta luvassa ei ole sen enempää raflausta kuin ajatustakaan, vaan kyseessä on suoraan videolevitykseen kuvattu c-luokan jännäri vailla minkäänlaisia ansioita. Ei gorea, ei oivallusta, ei tunnelmaa… ainoastaan salaperäisen dvd-levyn ympärille rakentuva unettava käsikirjoitus, joka saa toivomaan pikaista pakoa elokuvan äärestä. Niin, eivätpä ne alun varoitukset itsensä tappamisesta loppujen lopuksi olleetkaan aivan asiattomia.

Toshiyaki Toyoda: 9 Souls (2003) ***½
9 vankia pakomatkalla halki Japanin, alla savuava asuntoauto. Edeltäneen elokuvansa Blue Spring kovuuteen Toyoda ei yllä, mutta kulkee silti turvallisesti omaa tietään. Vankien pakomatka ei ole mitään tahallista sikailua, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan panemaan lampaita lienee selvää, ettei myöskään valtavirtadraamayleisöjä mielistellä liikaa. Konnaporukasta löytyy sympaattisuutta unohtamatta kuitenkaan sitä, että heidät on aivan syystä linnaan lähetetty. Musiikkivalinnat jäävät selvästi Blue Springistä jälkeen ja mukana on muutama mälsä kohtaus epäonnistuneiden hahmojen seurassa, mutta matka kantaa silti hyvin ja tasaisin etapein tulee vastaan mainioita tunnelmointikohtauksia.

Ichiro Sakano: Angel Cop (1989) (OVA) ****½
Ei elokuva, vaan 6-osainen OVA-anime, mutta niin vitun tiukka, että menköön. Lähitulevaisuuden Japani on helisemässä lentokentillä pommeja räjäyttelevien terroristien kanssa. Kovaa vastaan on laitettava kovaa. Moottoripyöräkytät Raiden ja Angel siistivät katuja ihmissaastasta ja toimittavat henkiin jääneet kuulusteltavaksi asemalle. Tunnustuksen tehneet pääsevät linnaan, ehkä, loput hautuumaalle. Sitten kuvioihin astelee psyykkisillä voimilla varustettuja, ihmisiä pitkin seiniä poksauttelevia Bon Jovi -friikkejä. Aivan vimmatun poliittinen ja aivan yhtä väkivaltainen anime-helmi, jossa on potkua vaikka muille jakaa. Hienovaraisuuden täydellinen puute vain korostaa tyhmille ja tulkintakyvyttömille katsojille sopimattomuutta. Lopussa ehkä hieman tahti hidastuu, mutta eipä se suuremmin haittaa. Hahmot ovat onnistuneita, ja heitä kohdellaan paikoin todella häijysti. Juutalaissympatiat ovat Mel Gibson –leveliä. Total badass.

Toru Murakawa: New York Cop (1993) ***
http://www.elitisti....u_murakawa.html

John Woo: The Young Dragons (1975) **½
http://www.elitisti...._60#entry180351
Destroy all girl bosses!

#15 Espanja

Espanja

    Member

  • Elitisti
  • PipPip
  • 111 posts

Posted 21 February 2011 - 17:11

Su Chao-Pin: Reign Of Assassins (2010) ***½
Su Chao-Pinin ja John Woon yhteistyö (Woo avusti ja ohjasi osan kohtauksista, muttei huolinut krediittejään tuottajaa pidemmälle) kertoo entisestä salamurhaajasta Zeng Jingistä (Michelle Yeoh), joka on aloittanut uuden elämän kuopatakseen vanhan. Menneisyys tulee kuitenkin kummittelemaan ja keskenjääneet asiat on hoidettava päätökseen. Elokuva on visuaalisesti erittäin näyttävää jälkeä, kuvaus sommitteluineen on komeaa katseltavaa ja hienot valaistukset tuovat roppakaupalla kohtauksiin fiilistä. CGI efektejä on käytetty runsaahkosti, mutta hyvin hienovaraisesti, jolloinka ne eivät hyppää silmille yhtä pahasti kuin viimeksi näkemässäni Detective Deessä. Michelle Yeoh vetää perushyvän roolisuorituksen eikä Jung Woo-Sung (esmes The Good The Bad The Weird) ole lainkaan hupsumpi. Hyvä pohjustus ja sujuva tarinankuljetus tyssäähtää kuitenkin puolivälin tietämillä ja elokuva muovautuu perusfilkaksi odotettuine juonenkäänteineen. Muuten kyseessä on varsin nautittava toiminnallinen wuxia-draama.

Ricky Lau: Mr. Vampire (1985) ***
Ricky Laun kauhukomedia kertoo hautaustoimistossa töyskentelevistä tunareista (Ricky Hui ja Chin Siu-Ho) sekä heidän pomostaan ja opettajastaan (Ching-Ying Lam). Naisihastuksina toimivat Moon Lee ja Pauline Wong. Klassikoksin huudeltu Mr. Vampire ei itselleni kolahtanut aivan yhtä lujaa, vaikka kieltämättä onkin hyvin viihdyttävä kokonaisuus omassa genressään. Peter Ngorin kuvaus on näyttävää ja tuo tunnelmaa sopivin väliajoin. Koreografiat ovat hienoja ja pari loistavaa stunttia ryydittää toimintakohtauksia. Elokuva nojaa kuitenkin enemmän komediaan kuin kauhisteluun, vaikka pientä karmivuutta onkin saatu silloin tällöin kehiin. Remasteroitu hongkong-dvd sisältää laadukkaan kuvan ja asiallinen monoraitakin löytyy. Kiekolla myös Ricky Laun haastattelu enkkutekstityksineen.


0 user(s) are reading this topic

0 members, 0 guests, 0 anonymous users