Jump to content


Yoshua Ben Yosef

Member Since 29 Oct 2005
Offline Last Active Mar 11 2018 12:32

Topics I've Started

Valmiiden elokuvien vetäminen levityksestä

19 December 2014 - 08:23

http://www.bbc.co.uk...t-arts-30528772

 

Seth Rogenin ja James Francon The Interview jää Sonylta kokonaan julkaisematta teatterilevityksestä hieman hämärän hakkerointi-terrorismi -kuvion vuoksi. 11. joulukuuta ehdittiin tosin pitää maailmanensi-ilta LA:ssa.

 

Eli: mitä näitä nyt on?

Viimeisin katsomani on Spook Who Sat by the Door, jonka UA päätyi vetämään teattereista kesken lupaavan kaupallisen menestyksen. Taustalla on huhuttu olleen USA:n viranomaisten huoli elokuvan poliittisesta sisällöstä.


TV-historian parhaiten kirjoitetut sarjat

03 June 2013 - 20:36

...Writers Guild of American äänestyksen mukaisesti: 

 


1. The Sopranos, HBO
Created by David Chase

2. Seinfeld, NBC
Created by Larry David & Jerry Seinfeld

3. The Twilight Zone (1959), CBS
Season 1 writers: Charles Beaumont, Richard Matheson, Robert Presnell, Jr., Rod Serling

4. All in the Family, CBS
Developed for Television by Norman Lear, Based on Till Death Do Us Part, Created by Johnny Speight

5. M*A*S*H, CBS
Developed for Television by Larry Gelbart

6. The Mary Tyler Moore Show, CBS
Created by James L. Brooks and Allan Burns

7. Mad Men, AMC
Created by Matthew Weiner

8. Cheers, NBC
Created by Glen Charles & Les Charles and James Burrows

9. The Wire, HBO
Created by David Simon

10. The West Wing, NBC
Created by Aaron Sorkin

http://insidetv.ew.c...s-seinfeld-wga/ Linkin takaa löytyy koko top-101 lista. 


Paul Thomas Anderson: The Master - Mestari (2012)

09 February 2013 - 19:33

Andersonin uusi elokuva on hyvin hämmentävä tapaus, elokuvallisesti erittäin kiehtova, mutta teemallisesti ehkä liiankin alaston. 

 

Päähenkilö Freddie Quell on kiinnittymään kykenemätön hylkiö, II maailmansodan veteraani, joka ei antisosiaalisen luonteensa vuoksi kykene sitoutumaan yhteen paikkaan pidemmäksi aikaa Joko tarkoituksellisesti tai tiedostamattamaan hän hankkii aina syyn poistua tai paeta. Hän kantaa muistoissaan sodanaikaisia kokemuksiaan, mutta ennen kaikkea muistoa juoposta isästään ja psykoottisesta äidistään; se ei elokuvasta selviä onko Quell henkisesti rampautuneiden veteraanien edustuma ja näin aikakautensa kuva Yhdysvalloista, vai onko sota vain yksi sinällään merkityksetön askel hänen lapsesta saakka rampana vaeltaneen psyykensä polulla. Kun Quell jälleen kerran maisemaa vaihtaessaan törmää Lancaster Doddiin, syntymässä olevan uskonlahkon The Causen karismaattiseen päähahmoon, hän löytää jollakin tasolla kadottamansa isähahmon. Dodd terapoi häneen uskovia ja yrittää eheyttää edellisistä elämistä saakka mukana roikkuneita traumaattisia kokemuksia, jotta nykyinen elämä voisi jatkua ilman kieltämistä. Kaksikon välille kehittyy erikoislaatuinen ja ristiriitainen rakkaussuhde, jonka motiivit jäävät jokseenkin hämärän peittoon; kumpikaan ei tarvitse toistaan mutta samaan aikaan he eivät halua luopua toisistaan, aivan kuin he eivät olisi kokonaisia yksinään. 

 

The Master ei ole elokuva skientologian, tai sitä edustavan The Causen, syntymisestä. Se ei kerro vallan ristiriitaisista vaikutuksista ihmisiin. Se ei kerro suuruuden tavoittelusta. Se ei kritisoi eikä moralisoi, se ei esitä kysymyksiä eikä analysoi. Sodanjälkeinen USA ympäristönä omintakeisen uskonlahkon syntymiselle on vain taustana kahden yhteiskunnan normien ulkopuolelle jäävän miehen erityislaatuisen suhteen kuvaamiselle; mutta The Master ei ole myöskään kasvutarina. Anderson on leikannut pois elokuvasta kaiken turhan, kaiken mikä ei liity Quellin ja Doddin suhteeseen. Muut henkilöt ovat läsnä ja tuntuvat eläviltä, mutta ovat auttamatta sivuosassa ilman aktiivista roolia tapahtumien kulussa. 

 

Joaquin Pheonix on laittanut kaikkensa peliin esittäessään Quellia, jonka ulkopuolisuutta ei tarvitse selittää sanoin. Ulkopuolisuus kuvastuu hänen silmistään, vinosta hymystään, ja hänen lyttyyn painuneista olkapäistään; hänen sosiaalisuudessaan on jotain vinoa ja epäsynkronista. Pheonix pyrkii antaumuksellisesti vangitsemaan Quellin hahmoon sen jatkuvasti läsnä olevan erilaisuuden, jonka sanotaan heijastuvan useista psykoosiriskin omaavista, niistä jotka eivät ole kuten muut. Väkisinkin tulee mieleen Jack Nicholsonin samankaltainen, joskin verbaalisempi, McMurphy One Flew Over Cuckoo's Nestissä. Pääasiallisena erona on se, että siinä missä McMurphyn sopeutumattomuus kohtaa normaalin, onnistuu Quell löytämään rinnakkaismaailman Doddin lahkosta, pakenemaan normaalia. Seymour Hoffmanin vähintäänkin yhtä mainio Dodd liikkuu jossain Wellesmäisen mahtavuuden ja David Brentmäisen tragikomiikan välimaastossa. Dodd vaikuttaa varsin erilaiselta kuin Quell, hän on vakuuttava, karismaattinen, seurallinen, vakuuttava. Doddin seesteisyys on kuitenkin täysin riippuvainen hänen itse luomansa maailman eheydestä, välittömästi kun jokin uhkaa hänen sääntöjään, hänen asemaansa kaikkea määrittävänä ja kannattelevana auktoriteettina, hän reagoi kun aggressiivinen pikkulapsi: kiroilee, huutaa ja hankkiutuu väkivaltaisesti eroon ristiriitaa aiheuttavasta tekijästä. Kun särön aiheuttaja on poissa, palaa rauha hänen mieleensä, hän voi taas olla inhimillinen. Hänen oma haavekuvansa itsestään ei mitenkään voisi olla olemassa tavallisessa maailmassa, jossa yksin hänellä ei ole kaikkien jakamatonta ja kyseenalaistamatonta kuuliaisuutta.

 
Elokuvan kerronta on haastavuudestaan huolimatta kiehtovaa, kyse on käytännössä näyttelijävetoisista kohtauksista, jotka kertovat jatkuvasti jotakin Quellista ja Doddista, mutteivät tarjoa selkeää kronologista tai kehittyvää draaman kaarta. Tilanne saattaa vaikuttaa polkevan ajoittain paikoillaan, mutta hereillä oloa vaaditaan jatkuvasti, sillä sitä mitä ei kerrota tai näytetä on kuitenkin koko ajan pohdittava. The Master näyttää ihmiset piinallisen staattisina alusta loppuun, ainoa mikä muuttuu on katsojan ymmärrys siitä kuinka heidän persoonansa toimivat. Muutos ei ole elokuvan puitteissa mahdollinen, eikä Anderson voi tarjota helpotusta sitä halajaville. Quell on enemmän itsensä vanki kuin vapaa yksilö, jonka olisi valinnoillaan mahdollista muuttaa kohtaloaan. Tämä on monella tavaa rehellisempää "human conditionia" kohtaan kuin tarjota selkeä kehitystarina, joka nostaa tai romahduttaa sankarinsa näiden aktiivisten valintojen mukaisesti ja tarjoaa moraalista tarinaa siitä kuinka yksilö kykenee luomaan maailmansa.
 
The Masterin hienoista piirteistä huolimatta en ole täysin vakuuttunut, alussa mainittu riisuttuus on samaan aikaan elokuvan heikkous ja vahvuus. Hillitty kuvamaailma ei anna itsensä häiritä Seymor Hoffmanin ja Pheonixin showta, ja musiikki tukee heidän suhteensa erikoislaatuisuutta yhdessä hieman off-beat rytmityksen kanssa. Kiehtova leffa, jos ei mikään itsestäänselvä mestariteos.   
 
7/10

Boheemielämää elokuvissa

08 October 2012 - 14:32

Boheemielämää ja Withnail & I aiheen ytimessä... ja jossain mielessä kaikki kulkuri-Chaplinit?

Boheemi ihminen liikkuu jossain aineellisen kurjuuden ja henkisen rikkauden rajamailla, kokien vallitsevan yhteiskunnan vieraana, mutta kuitenkin samalla ollen tietyssä mielessä jatkuvasti siihen suhteessa. Boheemin voisi katsoa eroavan syrjäytyneestä vain hänen oman romanttisen asennoitumisensa kautta, siinä että hän näkee melankolista kauneutta dekadenssissaan. Näin boheemin toimintaa ei leimaa hänen kokemansa kurjuus, vaan hän luovii parhaansa mukaan eteenpäin kurjuudesta huolimatta. Monestihan boheemiuteen liitetään myös taiteilijaelämän viettäminen, joka on oleellinen osa sanan merkitystä, mutta ei nähdäkseni aivan välttämätöntä.

"Mitäs näitä nyt olikaan"?

Rainer Werner Fassbinder

31 August 2012 - 09:07

En ole aiemmin tutustunut tämän saksalaisen elokuvan "kauhukakaran" elokuviin, mutta nyt YLE Teeman Maanantain Kinon kautta ajattelin aloittaa hieman. Viime viikolla näytettiin Martha (1974); muut Fassbinderit tulevat olemaan
Lola (1981) (3.9.2012) ja
Herra R:n Amok-juoksu (1969) (22.10.2012)

Mutta tähän ketjuun voi kommentoida miehen persoonaa, elokuvia, tai näiden yhtymäkohtia.

Wikipedian mukaan tällä "enfant terriblellä" oli tarve "provosoida ja häiriinnyttää", tämä eräänlainen hyökkäävä aggressiivisuus on ilmeistä heti ensivilkaisulla miehen elokuvaan. On kuitenkin huomionarvoisaa, että vaikka Marthassa on havaittavissa tuo nimenomainen pyrkimys ärsyttämiseen, se ei missään vaiheessa ilmene tarkoituksenhakuisena ja ärsyttävänä vittuiluna, vaan pilkkakirves, niin provokatiivinen kuin se ajoittain onkin, on alisteinen elokuvallisesti arvokkaammalle sisällölle eikä oikeastaan koskaan ala häiritsemään.

Martha (1974) 9/10

Elokuvan nimihenkilö on varakkaan porvarisperheen kaunis tytär. Hän on jo kolmikymppinen, mutta elää yhä epäitsenäisesti perheen isän henkisen väkivallan turruttamana ja taannuttamana. Isän äkillisen kuoleman jälkeen Marthan eteen avautuvat kaikki elämän mahdollisuudet ja vapaudet, mutta alisteisuuteen kasvanut nuori nainen ei osaa etsiä muuta kuin vanhaa ja tuttua. Pian hän kohtaa komean Helmutin (Peeping Tomin Karlheinz Böhm) ja tajuaa välittömästi tämän olevan hänen kohtalonsa, hän "rakastuu" ensisilmäyksellä. Helmut on tietenkin toisinto Marthan isästä, ja yhteiselo muuttuu jatkuvasti syveneväksi painajaiseksi, kun uusi aviomies alkaa järjestelmällisesti tuhoamaan Marthan psyykettä ilkeällä ja kontrolloivalla käytöksellään.

Elokuva on hyvin, hyvin ruma kuvaus sadistisesta parisuhteesta, mutta Fassbinder ei peittele osoittelevansa samalla porvarillista elämänmuotoa, joka ei hänen mukaansa kykene rakkauteen. Goethelta lainataan paljon kertova ajatus: "Lapset syntyisivät valmiiksi hyvin kasvatettuina, mikäli vanhemmat olisivat hyvin kasvatettuja" (lainaus on ajatukseltaan oikein, mut sanamuodosta en mene takuuseen). Porvarillinen ihminen syntyy alistavaan ja rakkaudettomaan järjestelmään, ja on tuomittu jo ensimmäisen hengenvetonsa kohdalla.

Marthan nerokkuus piilee kuitenkin juuri siinä, että sen muoto on rakkautta korostava melodraama, joka kääntyy kerta toisensa jälkeen omaksi antiteesikseen. Rakkaudesta puhutaan, sitä vannotaan, mutta vain rituaalinomaisesti, tyhjänä kuorena, jonka seurauksena on vain uusi alistamisen teko. Elokuvaa voisi oikeastaan kutsua ultimaattiseksi "anti-romanttiseksi komediaksi", niin täydellisesti se tuhoaa rakkauselokuvan sisällön, ja toisaalta Helmutin täysin absurdeihin mittasuhteisiin yltyvät tavat pistää herkkä vaimonsa ahtaalle eivät voi olla naurattamatta kauheudestaan huolimatta.

Martha elää tiettyä norminmukaista elämänmuotoa, jonka sisällön porvarillisuus on mädättänyt täysin. Hän puhuu siitä kuinka Helmut rakastaa häntä, siitä kuinka hän on onnellinen elämässään, mutta ne ovat vain ritualistisia lauseita, jotain mitä pitää toistella jotta hänen elämänsä valheellinen julkisivu pysyy pystyssä. Ennen kaikkea hän valehtelee itselleen: kun hän vakuuttelee onneaan hänen ilmeensä viestii epäuskoa, kun hän katsoo "rakastuneena" miestään, hän ei näytä onnelliselta vaan aivan kuin jokin demoni olisi vallannut hänet. Välillä se totuus, jonka hän jokaisena arkensa hetkenä tietää, on saada kielellisen muodon, mutta nopeasti hän nielee sanansa tai korjaa ajatuksena oikeanlaisiksi.

Kun ottaa huomioon elokuvan luonteen, ei ole ns. spoileri paljastaa että Martha ei pääty onnellisesti. Se on kuvaus sadismista, arkipäivän totalitarismista, jossa ihmiseltä riistetään hänen ihmisarvonsa ja itsearvostuksena, hänet eristetään mitä epäoikeudenmukaisimmin siitä vapaudesta mihin hänellä olisi oikeus. Huomionarvoisaa on myös se, että Fassbinder esittää (dramatisoituna, mutta pätevästi) kaavan, jolla henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen perhekunta muotoutuu meillä täällä lintukodossamme Suomessa; se ei ole juurikaan kauniimpaa tai rumempaa kuin mitä Marthan kohtalo kertoo.

EDIT. Niin, ja vaikka kirjoitin yllä elokuvan olevan Ruma, se viittaa lähinnä sen henkiseen väkivaltaan, visuaalisesti se on varsin kaunis. Suurin epäilykseni elokuvan suhteen liittyi sen pituuteen, lähes kahden tunnin kesto herättää kysymyksen siitä, olisiko asiaa voinut esittää tiiviimmin? Alkupuoli tuntui välillä hieman puuduttavalta ja laahaavalta, mutta elokuvan edetessä elokuvaan kehittyy psykologista kauhua lähentelevän tiivis ilmapiiri, joka kyllä pitää otteessaan.