Manara pin-up


Mummoille meno maittaa.

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalien päätösbileet Kaapelitehtaalla 2003. Edessäni seisovat Faster, Pussycat! Kill! Kill! -elokuvan myötä ikoneiksi nousseet Tura Satana, Haji ja Lori Williams. Rouvat lausuvat elokuvan dialogia ja taustabändi antaa tukea. Homma on ohi 15 minuutissa. Olen säälinsekaisen pahoinvoinnin vallassa. Miksi ihmeessä nuoruutensa widescreen-kuvaksi muuttuneet tädit on raahattu Suomeen asti lausumaan muutaman minuutin verran perin epäkiinnostavaa dialogia? Miksi nimikirjoitukset maksavat 15 euroa? Miksi taustabändin pitää olla niin paska? Russ Meyer iltaa ei pelastanut edes tiukasti soittanut aloitusbändi Laika and the Cosmonauts, vaan väittely Van Dammen parhaasta elokuvasta ja Double Teamin dissaajan verbaalinen nuijiminen. Poistuessani Kaapelitehtaalta totesin illan ohjelma-annin olleen pahimman luokan humpuukia ja päätin, etten moiseen retkuun enää menisi.

Marraskuussa 2003 seuraan wieniläisen B72-baarin yläterassilta belgialaisen Reefrider yhtyeen garagerockia. Biiseissä on munaa, eikä soittajia haittaa salin tyhjyys. Välillä eksoottinen tanssijatar saapuu keikistelemään lavalle bikineissä. Äkkiä huomaan vieressä hahmon, jonka välittömästi tunnistan 70-luvun sexploitaatio-ikoniksi. Kitten Natividad vastaa tervehdykseeni ja matkii hetken alhaalla persettään pyörittävää stripparia keikuttaen lannettansa minua vasten. Iltani olisi ollut jo tällä pelastettu. Hetkeä myöhemmin rouva aloitti alakerrassa nimikirjoitusten jaon. Hyvälaatuiset valokuvat maksavat ainoastaan 5 euroa kappale. Ero on tietysti melkoinen valokuvissa nuoruutensa loistossa esiintyvän ja edessäni istuvan tädin välillä. Sama ilkikurinen riettaus on edelleen Kittenistä aistittavissa, eikä asialla ole mitään tekemistä sen faktan kanssa, että rouva päätti ilmeisesti keski-iänkriisin (tai valuuttakriisin) vuoksi siirtyä mature-sarjan tripla äksä ammattilaiseksi. En ole kiinnostunut mummopornosta. Toisista naisista se miehiin vetoava kalanhaju ei vain haihdu iän myötä, vaikka tilastotieteellisesti tarkastellen asiasta pitäisi olla eri mieltä.

Nimmarijonossa on monenlaista säätäjää, olen porukan nuorin, mutta 90% faneista sijoittuu kolmen- ja neljänkympin väliin. Katsomossa on yksi harmaantunut herrasmies puku päällä. Hän ei liiku puolityhjän tuoppinsa äärestä koko iltana. Spekuloin, onko hän ainoa alkuperäisestä fanilaumasta, joka on päässyt livahtamaan ulos kodistaan samaan tapaan kuin hän oli sadetakki päällä luikahtanut Gürtelin aikuisfilmiteattereihin 70-luvulla. Helvetin perverssiltähän äijä joka tapauksessa näyttää, kun jokaisen muun läsnäolijan dresscode on Turbo Jugendin ohjeistuksen mukainen. Nimmareiden jaon jälkeen halukkaat saivat poseerata Kittenin kanssa samassa kuvassa. Kun vuoroni tuli, rouva ei tullutkaan kainalooni, vaan meni eteeni seisomaan ja veti käteni rinnoillensa. En osannut edes nolostua, ajattelin vain että tästä taitaa tulla aika hyvä kuva. Muut fanit repesivät nauramaan ja iskivät minulle silmää. Jos joku olisi minulle kertonut silloin, kun Up! tuli televisiosta MTV:n kesäerotiikkasarjassa, että jonain päivänä tulisi käymään näin, olisi uskoni ollut yhtä kova kuin John Holmesin dikki hänen viimeisinä elinvuosinaan. Massiivinen epäusko.

Kun fanit oli rahastettu, oli vuorossa virallinen haastatteluosuus, jollaista olisi kaivannut aikoinaan Kaapelitehtaallekin. Illan tähti pyysi yleisöä lähemmäksi lavaa, koska "fanit saavat nännini kovettumaan." Yleisö käyttäytyi, kuten farkkutakkisten runkkareiden odottaakin käyttäytyvän, ei liikahtanutkaan. Lopulta olen ainoa, joka menee lavan eteen seisomaan. Hieman teennäisen haastattelutuokion aikana käytiin läpi samat asiat, jotka käyvät ilmi myös Kittenin fanisivun historiikista. Lapsuus, nuoruus ja tähteys katettiin n. 15 minuutissa. Kun iloluontoiselle tytölle oli tuottanut vaikeuksia teeskennellä orgasmia Up!:n kuvauksissa, hänet oli pistetty istumaan erään kuvausryhmän jäsenen naamalle. Kamera oli kuvannut kohtausta niin pitkään, ettei kysymys ollut enää teeskentelystä. Täytyy joku päivä tarkistaa kuva-alan rajaus. Ihastuminen Russ Meyeriin johtui muuten Kittenin mukaan siitä, että "Russ oli miesten mies, hän puhui koko ajan sodasta." Taidanpa aloittaa sodasta puhumisen tänään, jos se johtaa tällaiseen lopputulokseen. Nykyisestä urasta ei puhuttu oikeastaan mitään. Saas nähdä, mikä tulee olemaan meininki tulevassa Russ Meyerin ohjaamassa dokumentissa, jossa haastatellaan hänen entisiä tähtiään kertomassa nykyisestä elämästänsä. Vaikeneminen ei varmaankaan johtunut itsesensuurista, sillä se näytti rouvalta puuttuvan kokonaan. Ehkä haastattelija, ei vain halunnut sekoittaa yleisön päätä tarinoilla viidenpennin pornokuvauksista. Niistä on olennainen glamour kaukana. Haastattelun jälkeen, Kitten pyytää minua saattamaan hänet alas lavalta, tartun rouvan käteen ja mietin, mistä hän on saanut noin kalliin sormuksen. Kitten palaa jakamaan nimikirjoituksia ja kun bändi alkoi taas virittelemään kamojansa, minä päätin häipyä nukkumaan.

Ero Helsingin ja Wienin tapahtumien välillä oli se, että Helsingissä tähdet esittivät jotain, mitä he eivät enää olleet. Illuusion särkyminen sattui. En enää voi koskaan katsoa Turan miesten kalloja murskaavia karateiskuja kuten ennen. Wienissä tarjolla oli sitä, mitä oli odotettukin, rietas rouva ja paljon härskiä läppää. Action-ikonin muuttuminen punkeroksi muuttaa kokonaisuutta liikaa, mutta jos elämäntehtävänä on ollut pitää hauskaa ja siinä sivussa heilutella tissejä ja imeä julkkisten kyrpiä, ei muutama ryppy ja liikakilo muuta mitään. Sama ralli voi jatkua vaikka hautaan asti. Ja jos ei katsojaa nykyinen meininki miellytä, voi komerosta aina kaivaa vanhat videokasetit ja laserdiscit esille ja palata niiden avulla 70-luvulle, jolloin kaikki oli Amerikan viihdebisneksessä vain niin oikein.