Telepaattinen haastattelu Stephen Sommersin kanssa
Minulla oli eilen suuri ilo ottaa psyykkisesti yhteys Van Helsingin ohjaaja-käsikirjoittaja Stephen Sommersiin, tai ainakin hänen alitajuntaansa. Tässä on tulos. Varoitus: haastattelu paljastaa Van Helsingin juonen, mutta asiaan kannattaa suhtautua samoin kuin itsensäpaljastajiin; kokemuksesta saattaa olla hauskan terapeuttista kertoa, mutta sen näkeminen on lähinnä piinaavaa ja kiusallista.
Ilja Rautsi: Herra Sommers-
Stephen Sommers: Kutsu vain Steveksi, minulla on niin huono keskittymiskyky etten jaksa miettiä koko nimeäni alusta loppuun.
.....öööh, okei. Steve, my man, näin tuossa juuri uusimman elokuvallisen rypälepommisi Van Helsingin. Päällimmäinen tunnelma on ihmetyksensekainen pöllämystyneisyys ja totaalinen vakuuttuminen siitä, että olen nähnyt kovimmin kaakattavan kalkkunan sitten Unensieppaajan. Elokuvassasi ei ole mitään rytmiä tai oikeaa draamaa, saati sitten oikeaa jännitystä. Itse asiassa se ei ole edes oikea elokuva. Mielestäni tämä johtuu pääosin siitä, että "juoni" koostuu vain summittaisessa järjestyksessä toisiaan seuraavista toimintakohtauksista, jotka ovat kaikki samalla tavalla tehtyjä eivätkä juurikaan kiihdy intensiteetissään. Mitä mieltä itse olet?
Niin, no en nyt tiedä kalkkunasta... eikös se ole joku lintu? Näen harvemmin todellisia asioita, koska kaiken voi kuitenkin luoda tietokoneella. Mutta me täällä Sommersin Melodraaman Ihmemaassa uskomme vakaasti siihen, ettei liian paljon ole koskaan tarpeeksi... jos joku vain seisoo, hän voi kävellä. Jos joku kävelee, miksei hän juoksisi? Mutta miksi tyytyä siihenkään? Pelkkä juokseminen on tylsää, ympärillä pitää olla räjähdyksiä! Juoksija voisi vältellä niitä volteilla ja... ei, nyt tiedän! Hän pakenee räjähdyksiä hyppimällä trampoliinilta toiselle kierrevolteilla! Keskellä Pariisin maailmannäyttelyä kun ufot hyökkäävät! Siinä on seuraava elokuvani!
No sehän kuulostaa jännittävältä. Jospa kuitenkin pitäytyisimme vielä TÄSSÄ elokuvassasi. Hassua, että mainitsit "Melodraaman Ihmemaasi", koska minusta nämä tarinasi Draculan kolme morsianta tuntuvat elävän jatkuvassa pantomiimisessa (saippua)oopperatodellisuudessaan...
Kyllä, kyllä.
...Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Dracula poseeraa linnansa huipulla juuri kun Van Helsing on tuhonnut hänen ensimmäisen demonisen vampyyrivauvakatraansa nämä kolme naista rääkyvät ja heiluvat taustalla jatkuvasti, ikään kuin he olisivat vedenalaisessa tanssiesityksessä. Pyritkö tarkoituksella naurettavuuteen?
En ymmärrä mitä tarkoitat.
Kamoon Steve... yksi näistä vääntelehtivistä hupakoista jopa sanoo eräässä kohtauksessa "I know what lurks in your lusty heart." Tai oikeastaan: "I nnou vat lurks in joor lasti hartt." Eikö tällainen kuuluisi esimerkiksi Kauniisiin ja rohkeisiin tai vaikka "tunnelmalliseen" goottipornoon?
Ei, ei. Se on erittäin moniulotteisen-
Tarkoittanet "moniulokkeisen"?
En, vaan ulotteisen... hahmon syväluotaava repliikki, joka paljastaa jotain tärkeää Kate Beckinsalen hahmon sielusta.
Aaah, Kate Beckinsale! Pidin tavasta, jolla hänet esitellään elokuvassa; kamera lähtee kiertämään maan tasalta lähikuvassa niin että ensin näemme hänen tiukkoihin housuihin pingotetut pakaransa, sitten vielä tiukempaan korsettiin puristetut kylkensä, sitten vielä röyhelöillä verhotut tissinsä ja vasta lopuksi täydellisesti meikatun naamansa.
Kiitos, kiitos. Olen erittäin ylpeä siitä otoksesta, se kuvattiin 18 kertaa parhaan lopputuloksen mahdollistamiseksi.
Lausuuko Beckinsale siksi repliikkinsä jatkuvan hengästyneenä, että hänen korsettinsa on niin kireä?
Hyvin tarkkanäköistä. Itse asiassa olin kirjoittanut elokuvaan sivujuonen, jossa näytetään takaumissa kuinka tohtori Frankenstein poistaa häneltä neljä kylkiluuta, että hän mahtuisi vaatteisiinsa. No, ehkä jatko-osassa...
Selitetäänkö siinä myös miksi Beckinsale hengailee aina puhtaissa hoviasusteissaan pienessä kylässä likaisten ja huonohampaisten ryysyläisten keskellä?
Ei, ei selitetä.
Tämä selvä. Siirrytäänpäs sitten Hugh Jackmaniin, eli Van Helsingiin. X-Menissä Jackman esittää vihaista ja villiä ulkopuolista, joka ei muista menneisyyttään. Van Helsingissä Jackman esittää vihaista ja villiä ulkopuolista, joka ei muista menneisyyttään.
Mikä on pointtisi?
...eipä kai mikään. Mutta on myönnettävä, että Jackman on ehkä ainoa, joka selviää tästä kaikesta suht tahrattomana. Hänellä on vähiten naurettava aksentti, siisteimmät kuteet ja hahmon totaalisesta persoonattomuudesta huolimatta hän onnistuu saamaan tähän jotain uskottavuutta. Hänen mystinen menneisyytensä ei toki ole kovin mystinen, vaikka jätätkin asiat auki lopussa.
Miten niin ei mystinen, kukaan tuotantoyhtiössä ei arvannut mistä on kyse.
Vaikka elokuvassa sanotaan että hän on "Jumalan vasen käsi" ja hänen etunimensä on Gabriel?
Niin!
Hyvä on. Kysyisin vielä tällaisesta hypoteettisesta tilanteesta, jossa katsoja olisi alkanut välittää näistä sinne tänne pinkovista pahvipökkelöistä elokuvan aikana, sanotaan nyt vaikka ihan puhtaan sattuman kautta.
Niin?
No ei muuta kuin, että mitä järkeä on elokuvan lopussa muuttaa Jackman isoksi tietokoneanimoiduksi ihmissudeksi, jossa ei ole yhtään tunnistettavaa piirrettä hänen hahmostaan jäljellä? Ja laittaa hänet taistelemaan tietokoneanimoitua hirviö-Draculaa vastaan? Kohtauksesta tuli välittömästi mieleen Mortal Kombatin ensimmäisen jatko-osan finaali.
En ymmärrä, tietokoneanimaatio on siistiä!
Niin, mutta ei ketään kiinnosta katsoa kun kaksi bittikasaa pyörii ympäri kangasta epämääräisenä pallona, siitä on mahdotonta välittää millään tasolla.
Välittää? Se on vauhdikasta!
Ai niin, se vauhti. Kohtaus, jossa hevosvankkureilla hypätään ison rotkon yli olisi muuten hakenut vertaistaan epäuskottavuudessaan, mutta siinä vaiheessa elokuvaasi olet jo onnistunut ampumaan uskottavuuden kanuunalla ulos ikkunasta niin pitkälle, ettei sen muodosta saa enää mitään selvää. Elokuvan uskottavuusongelmien käsittelemiseen tarvittaisiin toinen haastattelu, johon ei nyt ole aikaa.
Ei se mitään, en olisi varmaan jaksanut keskittyäkään niihin. En usko, että yleisöä kiinnostaa miettiä mitä elokuvassa milloinkin tapahtuu, ei kukaan mene teatteriin ajattelemaan! Ehkäisen tätä epäilyttävää toimintoa elokuvissani vyöryttämällä koko ajan uuden tapahtuman edellisen päälle.
Eikö se vain turruta aistit?
...
No, käsitelläänpä hieman näyttelijöitä. Jackmaniin liittyen mainitsisin vielä sen seikan, että Van Helsingissä heilutaan köysillä enemmän kuin monissa Tarzan-elokuvissa, joten oli jotenkin hellyttävää nähdä hänet pelkässä repeytyneessä lannevaatteessa elokuvan lopussa. Oliko tämä tarkoituksellista?
Kyllä, mutta kohtauksella myös hurmataan naisyleisö, Hugh on niin karvainen Tosimies.
Beckinsalen jo mainitsinkin, eli sitten voimme siirtyä Richard Roxburghin, joka esittää Draculaa.
Richard oli aivan loistava! Hän ymmärsi täydellisesti mitä ajan takaa.
Ainakin hänellä oli hauskin aksentti tässä naurettavien aksenttien paraatissa. Mutta ihan oikeasti. Olen ymmärtänyt että haluat tällä elokuvalla tehdä kunniaa Universalin vanhoille kauhuelokuville kuten Frankenstein ja Dracula.
Aivan.
Minusta tämä tavoite jää aika puolitiehen, mutta sen sijaan tavoitat alkuperäisen Draculan esittäjän Bela Lugosin myöhemmän uran vaiheet aika tehokkaasti. Kun Roxburgh selittää töksähtelevällä ja karismavapaalla lausunnallaan Beckinsalen olevan "A puppet on my string", ei voi olla ajattelematta Lugosia Ed Woodin Glen or Glendan jumalhahmona huutamassa "Pul ze STRINK! Pul ze STRINK!!!" Samoin kohtaus, jossa hän alkaa kävelemään ylös pystysuoraa seinää harppovin askelin on hauskinta mitä tahattoman huumorin saralla on saavutettu sitten John Travoltan munasyndien Taistelukenttä maassa.
Ei se ole hauskaa, se on vaikuttavaa! Sellaista ei ole ennen nähty! Miksi kyseenalaistat päätöksiäni, kukaan ei koskaan tee niin tuotantovaiheessa?
Siitä en mene sanomaan mitään, mutta haluaisin vielä kuulla samaan kohtaukseen liittyen, miksi Dracula paasaa minuuttitolkulla intohimoisesti siitä, ettei hän tunne mitään?
No kyllä sinäkin olisit kiihtynyt, jos et tuntisi mitään! Se on ikuisen elämän tuoman yksinäisyyden taakan rankka tulos!
Niin niin, mutta jos hän ei voi tuntea mitään, miten hän voi surra sitä?
.....ööööh.....no tuota....se on katsos niin, että....EI! En enää muista kysymystä, seuraava!
Okei. Oletko omasta mielestäsikin nykyajan vastine Ed Woodille?
En ymmärrä, minun elokuvanihan tuottavat rahaa, sehän tässä tärkeintä on. Ed ei tienannut mitään.
Aivan, mutta: te molemmat olette (puhun nyt kuin hän olisi vielä elossa) selvästi innoissanne elokuvien teosta, selvästi jopa rakastatte sitä. Pidätte kauhusta ja haluatte kunnioittaa menneiden aikojen ikoneita teoksillanne, mutta ainoa mikä näkyy valmiissa teoksessa on se, että välitätte niistä, ei se, että osaisitte tehdä niillä jotain. Ymmärrätte periaatteessa mitä elokuvissa pitäisi olla; draamaa, jännitystä, jne. Mutta teillä kummallakaan ei ole alkeellistakaan käsitystä siitä miten näitä tunnetiloja luodaan tai mistä elokuvat koostuvat. Rakenteesta ei voi puhuakaan, tyylitaju on selvästikin täysin vieras käsite ja rytmi liittynee jotenkin bongorumpuihin.
Mutta minun elokuvani tuottavat rahaa!
Niin tuottavat, Steve, niin tuottavat. Ei ole mitään hätää, tulevat sukupolvet tulevat muistamaan sinut.
No aivan taatusti.
Oikeastaan sanoisin, että Van Helsing on elokuvana hieman kuin sinun siihen luomasi Frankensteinin hirviö ihmisenä; siinä on kaikki tarvittavat osat, useat lähteet ovat selvästi havaittavissa ja ne koostavat tutun muodon, mutta kokonaisuudesta ei muodostu osiensa summaa, eikä lopputulos ole lähelläkään aitoa tavaraa. Siitä huolimatta sitä on oudon kiehtovaa katsoa, vähän kuin autokolaria.
Autokolari! Sehän siitä puuttuikin! Seuraavassa elokuvassani tulee taatusti olemaan autokolari.
Kuulostaa hyvältä. Nyt alkaa aika loppua, joten kysyisin vielä lopuksi yhdestä kohtauksesta...
Ok.
Kun Van Helsing ja David Wenhamin nolon epämääräisellä aksentilla esittämä pappinoviisi valmistautuvat naamiaisiin, on Wenham pukeutunut narriksi. Kun näemme hänet ensi kertaa tuossa asussa, sanoo Wenham ympäriinsä sojottavasta kulkushatustaan, "Onko tämä hattu jo vähän liikaa?" Viittasitko tällä siihen, että elokuvasi saattaa olla yliampuva? Minun teki jo mieli taputtaa Wenhamia olalle ja sanoa "Ei hätää, David, hattusi on viimeinen asia, joka tässä elokuvassa herättää huomiota..."
En minä sillä mitään tarkoittanut, se oli hauska hattu. Itse asiassa sain kohtausta kuvatessa idean, että David astuisi narrinasussaan pas-, sori, kakkaläjään, mutta oli liian myöhäistä saada sellaista mistään, eikä tietokoneilla vielä osata tehdä täysin aidonnäköistä kakkaa.
Nähtyäni elokuvasi uskallan olla eri mieltä.
kommentit
Rupesi jo aivan harmittamaan, kun en jaksanut silloin aikoinaan katsoa kuin ensimmäiset 15 minuuttia. Jotenkin alkoi peloittamaan, että mitä kaikkea tässä voikaan vielä tapahtua! Mutta hra Sommershan on ilmiselvä aikamme Kubrick, Tarkovski ja Marxin veljekset samassa paketissa. Lieköhän muut elokuvat katsomisen arvoisia, Muumiot ja G.I. Joe? Ehkä tällaisen metatason kysymyksiin ei edes ole olemassa vastauksia.
kommentoi artikkelia ja/tai elokuvia