Manara pin-up

Elitistin kirjahyllystä

osa 3:

Verta ja mustaa kauhua:
italialaisten giallojen ja brittikauhun jäljillä


Elitistin kirjahyllystä -sarjan kolmas osa siirtyy eurooppalaisesta sleazesta Italiassa vuosina 1963-1976 kukoistaneisiin gialloihin ja kertomukseen Hammer-studioiden pahimmasta kilpailijasta: Amicusista, joista legendaarinen DarkSide on julkaissut kattaviksi luvatut lähdeteokset.

Adrian Luther Smith:

Blood & Black Lace: The Definitive Guide to Italian Sex and Horror Movies
(1999, ISBN 0-9533261-1-X, Stray Cat Publishing Ltd.)

Halpaan keltaiseen paperiin painettujen italialaisten rikosmysteerien siirtyminen valkokankaille 60-luvun puolessavälissä kirvoittaa tasaisin väliajoin keskustelua genren alkuperästä, sen suuntaviivoista ja historiasta. Yleisimmin giallo-elokuvien kukoistuksen katsotaan alkaneen vuodesta 1963, saavuttaneen huippunsa pian vuoden 1970 jälkeen ja hiipuneen jotakuinkin vuoteen 1977 mennessä. Tällöin monet alan konkarit olivat siirtyneet rahavirtojen perästä seksististen komedioiden ja menestyskauttaan elävien mafiaelokuvien pariin. Niin genren alkuperästä kuin sen päättymisestä on kuitenkin monenlaisia vaihtelevia näkemyksiä. Joidenkin mukaan ensimmäiset giallojen prototyypit valmistuivat niinkin aikaisin kuin 40-luvulla, ja genren katsotaan eläneen vielä lyhyen retrokauden 80-luvun alkupuolella amerikkalaisten slashereiden vanavedessä. Onkin mielenkiintoista huomata kuinka Blood & Black Lacen esipuheen kirjoittaneen, Libidolla mainetta niittäneen käsikirjoittajaohjaajan Ernesto Gastaldin, ja kirjan kirjoittajan Adrian Luther Smithin painotukset eroavat dramaattisesti, kun puhutaan genren synnystä.

Lupaavien esittelytekstien jälkeen tulevat kirjan miinuspuolet nopeasti vastaan. Sen sijaan että Smith lähtisi selventämään giallojen runsaslukuista historiaa kronologisesti, luoden samalla ehyen juonen tekstiinsä, on hän valinnut lähestymistavakseen aakkosellisen listauksen elokuvista niiden tunnetuimmalla nimellä. Aakkosittain järjestettyjen elokuvien selaaminen on luvattoman tylsää touhua, ja genreen syventyminen saattaisi jäädä pahasti puolitiehen, ellei jokaiselta kirjan aukeamalta löytyisi toinen toistaan tyylikkäämpiä julisteita, stillejä ja aulakortteja. Kaiken kaikkiaan käsiteltäviä elokuvia on lähes kaksisataa, joten kärsivällinen lukija palkitaan kattavalla mielikuvalla genren sisällöstä. Kronologisen järjestyksen jäädessä taustalle, tarjotaan yksittäisistä elokuvista juonikuvaus ja lyhyt analyysi, joiden lukemisessa kannattaa käyttää harkintaa, sillä vaikka kirjoittaja välttää kaikin keinoin paljastamasta elokuvien käänteitä, esittelee hän juonenkulkua usein turhankin pitkälle. Analyysit jäävät pintapuolisiksi, mutta ne tekevät tehtävänsä, eikä Smith ole unohtanut tehdä giallojen sisäisiä viittauksia niin ohjaajien kuin teemojen suhteen.



Tunnetuimmille gialloille, kuten Argenton The Bird With a Crystal Plumagelle uhrataan luonnollisesti enemmän tilaa, ja välillä Smith innostuu pohtimaan giallojen historiaa. Argenton esikoisessa hän nostaakin esille yhteneväisyyksiä Questin Death Laid an Eggin ja Bavan Evil Eyen (aka The Girl Who Knew Too Much) kanssa hahmottaen näin genren linjoja. Toisaalta monet vähemmän nähdyt elokuvat, kuten Luciano Ercolin lupaavasti alkava Death Walks in High Heels, joka ammentaa Bavalle ja Argentolle ominaisen sarjamurhaajaestetiikan sijasta Gastaldille, Guerrierille ja varhaiselle Fulcille tyypillisemmästä suoraan ihmisen psykologiaan vetoavasta rikosfiktiosta, saavat huomattavasti vähemmän huomiota. Kokonaan oman osastonsa muodostavat kirjan loppuun liitetyt harvinaiset elokuvat, joiden seasta löytyy niin Luigi Bazzonin ylistetty The Possessed (aka La Donna del lago) kuin myös Enzo Gallon Terror in the Grove, jota Smith luonnehtii vastustamattomilla sanoilla: "A hardcore sex giallo based upon the activities of the 'Monster of Florence'..."



Suppealta vaikuttavan reilut 150 sivua kattavan kirjan sisuksista löytyy runsaasti niukasti esitettyä informaatiota, joka yhdessä värikkäiden kuvien kanssa tekee tästä jokaisen harrastajan makuhermoja kutkuttavan hankinnan. Jos taas giallot eivät yleensäkään kiinnosta, on kirjan esillepano tuskin omiaan lisäämään ruokahalua, sillä alkuun turhankin pintapuolisen teoksen arvokkuus avautuu vasta, kun sen ääreen tulee tuon tuosta palattua. Lopulta käsissä onkin lähes kahdensadan elokuvan pituinen vyyhti, jossa genren sisältö aukeaa nimike nimikkeeltä kuin hankalaksi punottu murhamysteeri. Valitettavasti monet kirjan elokuvista ovat yhä tänäkin päivänä varsin vaikeita löytää, joten vaikka Smith on koonnut nimikkeiden alle tietoja elokuvien eri julkaisuista (video/LD) ja mahdollisista leikkauksista, ei ole lainkaan varmaa että ne saa käsiinsä. Triviana kerrottakoon, että kirjan sivuille on kelpuutettu harvinaisten italialaisten ja englanninkielisten kuvien sekaan myös vähintään yksi suomenkielinen nimike komealla mustapohjaisella kannella.

Allan Bryce (Edited by):

Amicus, The Studio That Dripped Blood
(2000, ISBN 0-9533261-3-6, Stray Cat Publishing Ltd.)

Milton Subotsky ja Max J. Rosenberg ovat kaksi amerikkalaista herrasmiestä, joiden kohtaloksi tuli näytellä tärkeää osaa 50-luvun lopulta puhjenneessa brittikauhun nousussa maineeseen. Miesten pikaiseksi rahastukseksi tarkoittama käsikirjoitus Frankensteinin hirviöstä sai kokonaan toisenlaisen tarinan, kun se myytiin Warner Brothersille ja päätyi edelleen Hammerin tuottajien käsiin. Käsikirjoitus päätettiin nimetä ja kirjoittaa kokonaan uusiksi ja valkokankaille lopputulos ilmestyi muutamien kuukausien kuluttua komeissa goottilaista romantiikkaa hyödyntävissä väreissä. Elokuvan nimi oli The Curse of Frankenstein. Loppu on kauhuelokuvan historiaa. Jäätyään Hammerin menestyksestä sivuun tapasivat katkeraa suolaa nielleet Subotsky ja Rosenberg toisensa ja sopivat ottavansa menettämänsä tilaisuuden takaisin. Tästä kädenpuristuksesta sai alkunsa omnibuselokuvillaan mainetta niittänyt Amicus Production.

Suurimman osan huomiosta keskityttyä Hammeriin on Amicus jäänyt vuosien varrella pikkuveljen asemaan. Tähän mennessä tuotantoyhtiö ei ole saanut juurikaan huomiota, minkä puutteen Stray Cats haluaa paikata. B&BL:n tyyliin runsaaseen 160 sivuun on koottu runsaasti Amicusin historiaa ja komeaa kuvamateriaalia tuotantoyhtiön elokuvista, tähdistä ja promootioista. Tekstiäkin on kiitettävästi; vähintään parin sivun verran jokaisesta tuotannosta. Lisäksi aukeamilta löytyy muutamia erillisiin laatikoihin kirjoitettuja lähempiä katsauksia brittikauhun omaleimaisiin tekijöihin. Kunnian on saanut muun muassa vuoden 1968 ensi-illoillaan box office tähteyden saavuttanut Christopher Lee samoin kuin englantilaisen naiskauneuden ikoni, Dynastian paholaisnaisena paremmin tunnettu Joan Collins. Stephanie Beacham, Richard Gordon, Peter Cushing ja Suzanna Leigh saavat hekin oman pienen palstansa muutamien muiden merkkihenkilöiden ohella.

Kirja on kirjoitettu läheisessä yhteistyössä Rosenbergin ja muiden Amicusilla työskennelleiden henkilöiden kanssa. Käytössä ovat olleet yhtiön arkistot, kirjeet, lukuisat haastattelut ja muu oheismateriaali, minkä huomaa runsaasta elokuvia koskevasta taustainformaatiosta. Samalla kuullaan tarina tuottajaparin urasta vuosina 1956-1980 alkaen värittömyydestään kärsineestä The City of the Deadista, jota seurasi pian yhtiön ensimmäinen suuri menestys, Dr. Terrors House of Horrors. Seuraavat sivut kertovatkin pienen yhtiön kamppailusta, sen menestyksistä ja tappioista armottomaksi käyneessä kilpailussa kapeista tuloista. Hammerin kaltaiseksi ilmiöksi Amicus ei koskaan kehittynyt, mutta kovin paljoa sen ei tarvitse antaa periksi, sillä vuosien saatossa se tuotti muutamia erityisen tyylikkäitä kauhuelokuvia. Jos vastassa oli epäonnistuminen turvauduttiin vanhaan hyväksi havaittuun lääkkeeseen: palattiin alkuun ja tuotettiin uusi episodielokuva.



Lukuisten eri elokuviin ja niissä työskenteleviin henkilöihin liitettyjen faktojen osalta Amicusin tarina on välillä vähän turhankin tiivistä luettavaa. Sivujen varrella tehdään lukuisia viittauksia tuotantoyhtiön ulkopuoliseen brittikauhuun, mikä käy pidemmän päälle uuvuttavaksi. B&BL:n tavoin kirja sopiikin ehkä paremmin genren harrastajille kuin siihen tutustuville. Jos kuitenkin Jonathan Rigbyn erinomaisen johdatuksen aiheeseen tarjoava English Gothic: a century of horror cinema on tuttua kauraa, tarjoaa Amicus runsaasti täydentävää lisäinformaatiota yhdestä goottilaisen kauhun omaleimaisimmasta vaiheesta. Harrastajille kirja on arvokas uusi palanen genren historiasta kertovaan kirjallisuuteen ja jättää janoamaan vastaavaa teosta Hammerin ja Amicusin kakkuun iskeneestä ja Tony Tenserin perustamasta Tigonista. Teksti on sujuvaa ja huumoriakin viljellään lyhyiden elokuvien tekemisestä kertovien tositarinoiden muodossa.



Näyttelijöistä ja ohjaajista valotetaan taustojen lisäksi myös heidän keskinäisiä suhteitaan, eikä lainauksissa säästellä pettymyksen sanoja, jos elokuva on osoittautunut flopiksi. Kolmiulotteiseksi tarkoitetun I Monsterin nuorta ohjaajaa, Stephen Weeksiä (joka löytyy myös yhden surullisimman ja surkeimman brittiläisen ritariseikkailun, Sean Conneryn tähdittämän Sword of the Valiant: The Legend of Sir Gawain and the Green Knightin takaa), kuvailee Subotsky sietämättömäksi mieheksi, joka teki kaiken väärin. Weeks puolestaan valittaa, ettei kuvausryhmä päässyt hänen nuorekkuutensa ylitse ja tahallaan sabotoi hänen ohjaustyötään minkä töiltään kerkesi. Subotskyn sanaiselta säilältä ei säily myöskään AIP:n (American International Pictures) teinilauma, joka kehtasi kutsua itseään leikkausryhmäksi ja tuhosi jälkituotannon aikana totaalisesti Vincent Pricen tähdittämän Madhousen. Entä mihin kaatui Tales from the Cryptiä julkaisseen EC Comicsin ja Amicusin lupaavasti alkanut yhteistyö?
Kertoessaan Amicusin tunnetumpien elokuvien ohella värikkään tarinan tuotantoyhtiön scifiparodian Tohtori Daleksin (Daleks' Invasion Earth: 2150 A.D.) taistelusta katsojalukuja vastaan kuin myös yhtiön viimeisestä menestyksestä, vähintäänkin surullisen kuuluisista dinopuvuistaan tunnetusta seikkailuscifien klassikosta: The Land That Time Forgotista, kuuluu kirja auttamatta jokaisen brittiläistä 70-luvun kauhuelokuvaa ahmivan pikkupääkallon kirjahyllyyn.


Pöytä on katettu

Molemmat kirjat puolustavat paikkaansa. Hankalasti lähestyttävä, mutta englanninkielisyytensä takia tärkeä giallojen lähdeteos B&BL, ja nopeasti läpiluettu, mutta sisällöltään rikas Amicus, kärsivät molemmat lievistä puutteista. Huonoimmillaan ne toimivat kertaalleen läpiluettuina teoksina, jotka jäävät kirjahyllyyn lojumaan vuosikausiksi. Ahkeraa elokuvaharrastajaa ne puolestaan palvelevat uskollisesti useampaankin otteeseen, Amicus juoruilun ja B&BL elokuvien runsaslukuisuuden ansiosta. Viimeisen silauksen teoksille antaa niiden silmää miellyttävä värikäs kuvitus, joka viehättänee vielä vuosienkin jälkeen.


 JMTPJLTKALKA
1.Amicus, The Studio That Dripped Blood (2000)3.5......3.50...
2.Blood & Black Lace (2000)3.03.53.53.25...
 JMTPJL3.38...
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!