Manara pin-up

kolumni

Nakukapinan kahdet kasvot - seksiä elokuvateatteri Orionin keväässä




TÄNÄ keväänä on pop katsella nakuja.

Elokuvateatteri Orionissa nähdään kokonainen kavalkadi menneiden vuosien seksuaalisia ilotulituksia. Ainutlaatuinen sarja, jota kenenkään ei ole syytä missata. Kyseessä on huokea matka menneiden vuosikymmenten kissa- ja hiirileikkiin, jossa estottomuus ja estoisuus ovat riidelleet valkokankaan herruudesta. Aivan ongelmaton sarja ei kuitenkaan ole.

Palataan hetkeksi ongelman alkuun, reilut sata vuotta ajassa taaksepäin: siitä kun ensimmäinen juna jyskytti kankaalla päin kauhistuneita katsojia, ei mennyt kauaakaan kun jo ihmisten eteen tuotiin sukupuolielimiä ja suoranaista pornografiaa - sensuuri iski ja alkoi monikymmenvuotinen kädenvääntö.

Kädenväännön säännöt ovat olleet yksinkertaiset: mitä enemmän sallitaan, sitä enemmän näytetään, ja päinvastoin. Pelikenttänä on toiminut usein yhteinen julkinen tila, jota myös valkokangas edustaa. Viime kädessä elokuvat ovat siis heijastaneet yhteiskunnan moraalia, tai ainakin käsitystä siitä millainen sen tulisi olla.

Ongelma on siinä, että jos kerran valkokangas on heijastanut moraaliamme, on sen täytynyt myös paljastaa arvomaailmassamme tapahtuneet muutokset. Kun vielä kuusikymmentä vuotta sitten toisen maailmansodan jälkeen oli provokatiivista näyttää kahta ihmistä, miestä ja naista, polttamassa savukkeita keskenään, ei silloinen sensuuri suinkaan ollut poistanut seksuaalisuutta, ainoastaan piilottanut sen katseilta. Seksi liitettiin yksityisyyteen.

Kulissien takana nähtiinkin toisenlainen todellisuus. Seksiskandaalit seurasivat toisiaan. Paljas pinta oli käypää valuuttaa, Errol Flynn raiskasi alaikäisiä ja Elizabeth Short löydettiin silvottuna. Hyväksikäyttö oli arkipäivää. Kun varsinaisen pornon aikakausi todenteolla 70-luvulla alkoi, laukesi myös tämä egoismin siemen vihdoin elokuvateattereiden banderolleihin - seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuli samalla osa julkista identiteettiämme.

KANSALLISEN audiovisuaalisen arkiston yhdessä HYY:n Elokuvaryhmän kanssa esittämä Seksuaalisuus valkokankaalla -elokuvien kavalkadi on toki tärkeä, koska se valottaa menneen vuosisadan tabuja sekä tämän päivän ajatuksia seksuaalisuudesta. Samalla se tulee kertoneeksi omanlaisensa tarinan patojen murtumisesta.

Sarja myös sisältää sellaisia tärppejä kuin Tatsumi Kumashiron Ilojen katu, Beni Montresorin Kultainen messu ja Radley Metzgerin The Opening of Misty Beethoven. Ne kaikki tuotettiin liberaalilla 70-luvulla, jona taiteellinen vapaus kaarsi taivaalla kuin valkoinen suihku vailla huolta huomisesta.

Yksi ongelma sarjassa kuitenkin on: kysymys valkokankaan ja seksuaalisuuden dualistisesta suhteesta jää pinnalliseksi. Seksuaalinen hyväksikäyttö, niin kulisseissa kuin kankailla, jää sivujuonteeksi. Kokonaan käsittelemättä jäävät myös tämän päivän seksuaaliset tabut - mitä valkokankailla saa näyttää ja mitä ei?

Seksuaalisuuden historia valkokankailla sisältää myös pimeän puolensa. Sitten ensimmäisten valkokangaspenisten on nähty kulttuurin rajoja haastaneita ylilyöntejä kuin myös kulissien takaisia tragedioita. Vapaudellamme nauttia erotiikasta on ollut hintansa. Laajemmin yhteiskunnassa seksuaalisuuden käsite on esineellistynyt, jopa kaupallistunut.

Meneekö sitten HYY:n Elokuvaryhmän vai KAVAn piikkiin, mutta kevään sarja ei oikein tahdo kysyä mitkä ovat olleet menneiden vuosien seksuaalisia kipupisteitä, eikä haasta tämän päivän seksuaalisia pelkojamme. Ei niin, että kysymys olisi välttämätön, mutta se avaisi tärkeän näkökulman itse aiheeseen - paljastaisi sosiaalisen pelikenttämme toiset kasvot.

kommentit

odota...
Jetro Suni kommentoi (28.2.2010 14:19:00)
user avatar Heti alkuun kiitokset KAVA:lle, HYY:n Elokuvaryhmälle ja muille asianomaisille hyvästä sarja-aihevalinnasta.

On toki hieman aikaista kommentoida - saati kritisoida - meneillään olevaa sarjaa tässä vaiheessa kun sarjan elokuvista on esitetty vasta noin yksi viidesosa, mutta kommentoinpa nyt silti.

Sarjan elokuvista olen itse käynyt katsomassa kaikki mitä olen pystynyt ja valintojen elokuvalaadullinen taso on ollut tähän asti varsin kelvollinen (Kassilan Sininen viikko on ainoa väliin jäänyt, koska siitä ei ollut kuin yksi näytös, joka ei aikatauluihini sopinut). Sitä en tiedä kuinka paljon perjantain näytösten oheen liitetyt luennot avaavat esitetyiksi valittujen elokuvien teemoja, koska luennot on todella harmillisesti aikataulutettu alkaviksi aikaan, joka ei sovi kuin opiskelijoille ja työttömille (ehkä joku luennoille osallistunut voisi ystävällisesti kertoa hieman niiden sisällöstä minulle ja muille?), mutta toivon todella, että luennot oikeasti avaavat elokuvavalintojen teemoja ja nostavat niistä esiin keskustelun arvoisia näkökulmia - valitut elokuvat itsessään kun eivät juuri ole tulleet haastaneeksi katsojaa pohtimaan seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Pystyn siis helposti allekirjoittamaan Mustosen kolumnissaan esiin nostamat pointit ja harmistuksen siitä, että sarja kokonaisuutenaan jää valitettavan vaisuksi, koska nextille levelille ei suostuta nousemaan.

Itse ainakin oletan että katsojat, jotka eivät ole seksin ja/tai seksuaalisuutensa kanssa sinut, skippaavat kuitenkin näytökset, ja juuri siksi olisikin ollut arvokasta nostaa sarjan haasteellisuus sopivammaksi niille, jotka aiheesta ovat kiinnostuneita.
vastaa »
Jari Mustonen kommentoi (28.2.2010 17:02:00)
user avatar Sen verran haluan valottaa näitä sarjaan liittyviä akateemisia luentoja, että menneiden vuosien perusteella (mm. taannoiset sensuuri ja Japani-sarjat) luennot eivät ole tarjonneet elokuviin intohimoisesti suhtautuvalle harrastajalle juurikaan purtavaa. Toki poikkeuksiakin on ollut.

Joka tapauksessa sen enempää väheksymättä ketään tämän kevään luennoitsijoista (aihevalinnat vaikuttavat mielenkiintoisilta) osuu silmiin kolme ehdotonta tärppiä: Stevenson, Hokkanen ja Lehtinen. Itse asiassa jo elokuvavalinnat puhuvat heidän aiheidensa puolesta.

Vaikka usein luennot (noin 80% niistä, joissa olen käynyt) ovat varsin innottomia ja vain harvoin pääsevät ns. pintaa syvemmälle, kannattaa niillä kuitenkin käydä jo lähes pelkästään niissä esitettävien elokuvanäytteiden takia; ne kun parhaimmillaan sisältävät sangen historiallista materiaalia.
vastaa »
Jetro Suni kommentoi (22.3.2010 12:57:00)
user avatar Viime lauantaina pääsin viimein ensimmäistä kertaa osallistumaan sarjan luennolle. Stevensonin jutusteluja oli mielenkiintoista kuunnella ja valituissa näyteklipeissä oltiin asioiden ytimessä.

Tämän jälkeen harmittaa entistä enemmän etten ole pystynyt, enkä jatkossakaan pysty - kiitos surkean aikataulutuksen - osallistumaan perjantain luennoille ja/tai näytöksiin. Thomsenin Myrkkyä jäi myös näkemättä, koska näytöksiä oli vain yksi, joka alkoi samalla kellonlyömällä kun pääsen arkisin töistä. Surullista. Kyllä duunareillekin pitäisi sallia elokuvakulttuurin ilot!
vastaa »

kommentoi artikkelia ja/tai elokuvia