Manara pin-up
Stallonella taivaaseen - mielikuvanistit ja 80-luvun lisenssipelihelvetti
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Ori, muskeli ja unelma

Mielikuvanistien kulta-aika osui kasibittisessä maailmassa yksiin paitsi reaganilaisen filosofian myös erään elokuvailmiön kanssa. Paljon oli verta virrannut ennen kuin aikoinaan parjattu Vietnam-elokuva The Green Berets (1968) päivittyi 80-luvulla aikansa kenties dominoivimpaan mielikuvafantasiaan: omnipotenttiin valkoihoiseen kapinalliseen patrioottiin. Commodore 64:n legendaarisimpiin toimintapeleihin kuului lisenssipeleihin erikoistuneen brittiläisen Oceanin julkaisu Rambo - First Blood Part II:sta (alin kuva). Megamenestykseen yltäneen elokuvan oikeudet ostettuaan Ocean väänsi aiheesta kolmiosaisen pelin, jonka muistettavina antia on kasibittinen tunnusmelodia. Itse pelissä paljasmuskelinen "Rambo" kipittää eteenpäin riverdance-askelin samalla niitaten vitivalkonaamaisia vietnamilaisia Capcomin Commandoa surutta lainaavassa kloonissa.

Tekstipelien hyödyntäminen ei jäänyt pelkästään He-Manin kontolle, sille myös John Rambo päätyi tekstiparserin syövereihin vuonna 1985 julkaistussa DOS-pelissä (Mindscape). Toisin sanoen alustasta riippuen saatoit olla John Rambo joko ylhäältä päin kuvatussa puhtaassa run'n'gunissa, sivuttain rullaavassa adventure-shooterissa (Acclaim/Pack-In-Video, 1987), reaaliaikaroolipelissä (Pack-In-Video) tai täysiverisessä tekstiseikkailussa.

Vasta kuitenkin elokuvasarjan kolmannen osan, Rambo III:n lisenssipelijulkaisuissa (Ocean/Taito/Sega) päästiin asian ytimeen. Erään julkaisun takakansi ei enää puhunutkaan Rambosta, vaan: Take the role of Sylvester Stallone in the action packed battle scenes. Miksi olla Rambo, kun voi olla Stallone, vuosikymmenen kovin uros! Tarvittiin vain hikinauha, paljas ylävartalo, timmit mustat housut ja iso ase. Olit Stallone! Sisällä huoneissa Stallone-julisteet kiinnittyivät sinitarralla tapettiin, Iron Maiden pauhasi taustalla, sen alla kasibittinen musiikki ja pikkupikselimuskelit ryntäsivät Afganistaniin tappamaan kommunisteja tuolloin vielä ikiuskollisten Taleban-soturien vierellä.

80-luvun taitteessa kriittiset tilityksensä tarjonneista sotaelokuvista (esim. Apocalypse Now, 1979; First Blood, 1982) päädyttiin hämmästyttävän nopeasti Star Wars -tyyliseen Vietnam räiskimiseen ja edelleen Afganistaniin. Vuonna 1985 pelilisenssien vasta käynnistellessä rahasampoaan, ehti Stallone jo pakata laukkunsa ja matkata pelkät nyrkit aseenaan Neuvostoliiton ytimeen, jossa veti turpaan sikäläistä urheilusankaria kunnes voitti omakseen kansakunnan sielun. Umpireaganilaisesta Rocky IV:stä tuli seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi maailmanhistorian tuottoisin urheiluelokuva.

Kaksi vuotta myöhemmin valmistui Segan peliversio. Elokuvan ja pelin välillä nähtiin myös Stallonen näyttelemän Cobran esiinmarssi. Elokuva sekä Oceanin peli valmistuivat molemmat vuonna 1986. Valitettavan keskeneräiseksi jääneessä pelissä Cobra-niminen mustahousu juoksee ja ampuu eteensä välillä hypähtäen ylätasanteelle, jossa sama meno jatkuu. Poikkeuksetta pelin latauskuvissa tarjoiltiin Stallonen pöhöttyneempi viskiversio ja itse pelihahmo muistutti enemmän myöhempien vuosien Leisure Suit Larrya kuin kylmää tappajaa, mutta mielikuva eli yhä. Vuonna 1993 oli Malibu Interactiven vuoro kehittää peli samana vuonna ilmestyneestä Cliffhangerista. Oikean laidan alin kuva ei siis sisällä suttuista Tinttiä hyppäämässä mäkeä, vaan jonkinlaisen harmaahiuksisen version Stallonesta vuoristomaisemissa.

Italialaisen Orin pahin 80-luvun kilpailija, Arnold, ei vielä 80-luvulla saanut naamaansa oikeastaan kuin Predator-peleihin (C64-versio, 1987/Activision). Ja vaikka kuusnepaversio onkin kaikista jo mainituista peleistä onnistunein, voidaan Stallonea hyvillä mielin pitää vuosikymmenen lisenssipelien valtiaana. Todellinen taistelu herruudesta tosin käynnistyi vasta 90-luvulla, nyt myös Schwarzeneggerin kasvonpiirteiden tallentuessa yhä useammin pikseleiksi.


Kasibittisten kotikoneiden ja alfaurosten romahdus

Toisen sukupolven konsolien aikakauden päätyttyä vuonna 1983 pelialan täydelliseen tuhoon, alettiin kotitietokoneita markkinoida vanhemmille oppimisvälineinä, mikä etenkin Euroopassa siivittin niiden myyntiä. Karu totuus oli kuitenkin toisenlainen. Vaikka ajan kotitietokoneisiin tehtiin myös lukuisia hyötyohjelmia ja omienkin ohjelmien tekeminen oli kohtuu helppoa, vietti suurin osa nuorista aikansa pelien parissa. Stallonen kaltaiset mielikuvarohmut hallitsivat lasten mieliä. Yksistään C64:ää myytiin maailmalla vuosina 1982-1993 arviolta parikymmentä miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen myydyimmän tietokoneen. Lapset, jotka menivät C64:n sisältävään huoneeseen matikanläksyjen kanssa tulivatkin ulos läksynsä tekemättöminä alfauroksina. Siinä välissä he olivat käyneet Vietnamissa, avaruudessa ja voittaneet kolmannen maailmansodan.

Vuosien 1985-1988 kasibittisten kotitietokoneiden kukoistuksen aikana yhä useamman kodin nurkista alkoi kuulua myös toisenlaista, raakaa pc-raudan tuottamaa piipitystä. 80-luvun lopun uuden ajan sankarit eivät olleetkaan enää reaganilaisia tappokoneita, vaan hiuksensa taakse vetäneitä Larryja ja seikkailijoita Daventryn kuningaskunnassa. Vuoteen 1991 mennessä pc-koneet kepittivät kasibittiset samoin kuin niiden seuraajiksi kaavaillut 16-bittiset jo lähes joka suhteessa. Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista oli pelimaailmojen ja teemojen laajeneminen. Vaikka C64:lläkin nähtiin sellaisia helmiä kuten The Last Ninja (System 3, 1987) ja Ultima V (Origin System, 1988), tarjosi vasta itsenäisiin komponentteihin perustuvien pc-koneiden vääntövoima irtaantumismahdollisuuden siihen saakka pelimaailmaa hallinneesta arcadesta ja shoot'em-upista. 90-luvun alkuvuosina pc kuroi lopulta kiinni myös laitepohjaisten kotitietokoneiden äänimaailman.

Omnipotenteista muskelimiehistä tuli 90-luvun taitteessa hetkessä naisen ideoimissa peleissä (King's Quest -sarja) seikkailevia ituhippejä, jotka pyyhkivät kasibittisellä Rambolla persettään. Pelimaailmojen laajetessa ja grafiikan vastatessa entistä paremmin mielikuvia, voitiin pelaajat viedä häkellyttäviin seikkailuihin - Sierra ja sen kilpailijaksi ryminällä noussut Lucasarts tiennäyttäjinä. Samaan aikaan pitkän tien kulkenut SSI aloitti ADD-sarjan, joka päivitti kotikoneiden roolipelikuvaston. Vuonna 1993 id Softwaren Doom potkaisi Stallonen jo kuuhun, mutta kuten seuraava sivu osoittaa, tuli uros vielä takaisin. Action-pohjaisten lisenssipelien taival ei suinkaan ollut lopussa, vaan ne siirtyivät pc-koneiden aikakauteen. Muissa peligenreissä otetut harppaukset kuitenkin paljastivat elokuvien luomiin mielikuviin pohjaavien pelien säännönmukaisen tyhjyyden.

Kasibittisten kukoistuksen alta ja pc:eiden varjoissa oli alkanut myös pelikonsolien kolmannen sukupolven kehitys, joka jo 80-luvun lopussa onnistui haastamaan kasibittiset niiden vahvimmilla alueilla. Sittemmin 2000-luvulle tultaessa kuudennen sukupolven pelikonsolit tarttuivat kaksin käsin pelimaailman kuninkaanvaltikkaan, jota pc rutisti rautahansikkaallaan tuolloin jo toista vuosikymmentä.


Kuollut mielikuva

80-luvun kotielektroniikan vallankumouksen jälkeen maailma on muuttunut radikaalisti. Parhaillaan ollaan suunnittelemassa jälleen, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, uutta Rambo-peliä. On kuitenkaan vaikeaa nähdä tämän päivän nuorta, saatikka ensimmäiseen tietokonepelisukupolveen aikoinaan kuulunutta, nyt jo yli 30-vuotiasta aikuista, pelaamassa huoneessaan tosissaan 62-vuotiaalla Stallonella juuri viidennentoista studioalbuminsa julkaisseen Iron Maidenin soidessa taustalla. Kauas ollaan tultu Piece of Mindin (1983) päivistä. Aikansa hallitsevimpiin kuuluneesta mielikuvasta - kaikkivoivasta valkoisesta miehestä - on tullut puhdasta retroilua.

Ei ihme, että Rambon neljäs tuleminen (Rambo, 2008) osui ytimiin, sillä se muistutti kadonneen maailman loistosta - yksinkertaisten tarinoiden mahdollistamista vahvoista mielikuvista ja stereotypioista. Elokuva oli kuin särmikäs hien tuulahdus Bruce Willisin, Keanu Reavesin ja nykyajan muskelitonta vaihtoehtoa edustavan Matt Damonin hallitsemassa toiminnassa. Sille ei vain voi mitään, että tämän päivän sankarit ovat ennemmin Guybrush Threepwoodin (Monkey Island -sarja) suunsoiton kuin Commando Libyan (C64, 1986) verisyltyn perillisiä.

Sivu:

1 2 3 4 5