Manara pin-up
Pulp - osa 1: V niin kuin Voitto
sivu: 1 · 2 · 3 · 4

Ilmasodankäynti

Ilmailulla on ollut aina oma iso harrastajajoukkonsa ja tämä heijastuu myös ilmasotakirjallisuuteen. Ilmojen korkeajännitys (1971-1991) oli pisimpään ilmestynyt spin off -korkkari ja samaan aikaan ilmestyi myös lähes samankaltainen Siivet-sarjakuva (1961-1984). Potentiaaliseen lukijakuntaan verrattuna ilmasodankäyntiin keskittyviä tarinoita ilmestyi hämmästyttävän vähän. Ilmataistelutarinat perustavat lähinnä Robert Sidney Bowenin (1900-1977) ja W.R. Bennetin tarinoihin. Robert Sidney Bowen, itsekin ensimmäisen maailmansodan lentäjä (ei todistettuja pudotuksia) kirjoitti neljä erilaista tarinaa (#42: Taivas palaa, #44: Ilmataistelu, #50: Aavehaukat, #54: Vierain siivin). Pokkareissa seurataan ilmasotaa opiskelunsa lopettaneen nuoren amerikkalaisen Eddie Nashin silmin.

W.R. Bennetiltä julkaistiin kuuden tarinan verran australialaisen lentäjän ilmataisteluista Euroopan rintamalla. Bennetin tarinat ovat peräisin australialaiselta Horwitz Publication -kustantamolta. Yksittäisistä tarinoista kannattaa mainita norjalaisen Kjell Hallbingin (1934-2003) kirjoittama Taivaan petolinnut (Voitto #27). Se kertoo Maltan ilmataisteluista. Western-puolella Hallbing on tunnettu Morgan Kane -sarjastaan.

Maasota

Laskuvarjojääkäreitä, kommandoja, agentteja ja vastarintamiehiä. Luonnollisesti jokaista perinteistä tarinaa löytyy sarjasta. Kliseisten kommandotarinoiden tai Normandian taisteluiden lisäksi löytyy erikoisimpiinkin paikkoihin sijoitettuja tarinoita, kuten puolalaisten taistelua saksalaisia vastaan vuonna 1939 (#5: Varjoja Euroopan yllä). Pienenä erikoisuutena voi mainita Phil Kirchsin toimittaman Sota! (Voitto #66) -koosteen. Se on samankaltainen lyhyiden (tosi?)tarinoiden kollaasi kuin Sota Vietnamissa (Voitto #51).

Sarjaa vaivaa aiheiden suhteen melkoinen epätasaisuus, joka johtunee puhtaasti suppeahkosta lähdemateriaalista. Joskin myös ajan hampaan vaikutus on merkittävä. Kirjoittajina on paljon brittiläisiä kirjailijoita, joiden tarinat ovat ensisijaisesti omille maanmiehilleen osoitettu. Niinpä painotukset poikkeavat melkoisesti. Esimerkiksi Burma rintamana on monelle melko tuntematonta syrjäseutua, mutta brittien näkökulmasta se oli yksi painopistealueista (eikä Burmassa koettu juurikaan nöyryyttäviä häviöitä, mikä loi uskottavuutta sankaritarinoihin). Suuri osa ns. viidakkosotatarinoista sijoittuukin Burmaan. Aasiassa tarinat sijoittavat muutenkin usein reuna-alueille tunnetuimpien taistelukenttien sijaan.

Monet suositutkin sotanäyttämöt ovat selkeästi aliedustettuna. Aavikkosotatarinoita on vain muutama, vaikka sillä on omana erikoisena taistelutantereena (myös brittiläisestä näkökulmasta) kunniakas ja merkityksellinen osansa sekä historiassa että populaarikulttuurissa. Yksi näistä on John Wilsonin (1917-1993) Aavikon Hiekkaa (Voitto #74). John Wilson (kokonimeltään John Anthony Burgess Wilson) kirjoitti myöhemmin Kellopeliappelsiinin (1962). Aavikon Hiekkaa oli hänen ensimmäisiä teoksiaan.

Sarjan monipuolisemmasta annissa vastaa pääosiltaan ranskalaisen Feu-sarjan suomennokset. Näissä tarinoissa seurataan siirtomaajoukkojen taistelua italialaisia vastaan (#96: Pako), kiinalaisten sissien vastarintaa japanilaisia vastaan (#87: Lohikäärmeen lapset) tai vaikkapa Singaporen kukistumista (#95: Singaporen kohtalo). Suurin osa neuvostonäkökulmaisista tarinoista (3) on myöskin peräisin tästä sarjasta. Feu-sarjan tarinoissa sisältö ei ollut läheskään yhtä sidottua kirjoittajan kansallisuuteen kuin brittiläisissä vastineissa. Neuvostonäkökulmaisia tarinoita neuvostoliittolaisten itsensä kirjoittamana löytyy vain yksi. Mikhail Koroffin tarina sijoittuu Moskovan taisteluihin (#21: Kuoleman kaupunki).

Teemallisesti poikkeuksellisin alasarja on Charles Whitingin (pseudonyymillä Leo Kessler) kirjoittamat SS-yksikkö Wotanin tarinat. Charles Whiting (1926-2007) kirjoitti kaikkiaan 42 tarinaa, joissa seurataan kuvitteellisen SS-yksikön taisteluita toisessa maailmansodassa. Voitto-sarjassa julkaistiin 9 alkupään tarinaa. SS-yksikkö heitetään aina pahimpiin paikkoihin ja se yleensä tuhoutuu lähes täysin. Maanmiestensä halveksima ja vihollisen syvästi vihaama joukko on jonkinlainen sotilaallisen tehokkuuden perikuva ja armoa ei anneta, eikä pyydetä -mentaliteetin huipentuma. Samaan tapaan kuin Sven Hasselin tarinoissa, myös SS-Wotan vierailee eri taistelukentillä ja kuuluisissa taisteluissa kuten Monte Cassino, Dieppe tai Ardennit. Välillä mennään melko kauas historiallisesta viitekehyksestä, kuten tarinassa Aavikon Pantterit (Voitto #114), jossa Rommelin joukkoja vahvistetaan SS-yksiköllä. Toisissa tarinoissa taas muokataan todellisuutta hieman hienovaraisemmin kuten Jumalten Vasarassa (Voitto #111), jossa Malmedyn verilöylystä vastaa Wotanin yksikkö.


Sivu:

1 2 3 4