Manara pin-up
Flipperit, osa 2: Suomen flipperikulttuuri RAY:n varjossa
sivu: 1 · 2

Suomen flipperikulttuuri RAY:n varjossa


80-luvun elokuvasensuurilla ja automaattien sosialisoinnilla on monia yhteisiä piirteitä. Molemmat olivat omissa populaarikulttuurin lokeroissaan nuorison suosimina, harrastelijavetoisina ja ilman ylätason kontrollia (tai suojelijaa). Porttiteorioilla ja teknologian pelolla saatiin molemmissa tapauksissa rakennettua sopivat kauhukuvat omille motiiveille. Videosensuurissa taustavaikuttimet olivat moraaliset panikoinnit ja peliautomaattien sosialisoinnissa taas klassinen ahneus. Kummassakin tapauksessa muutoksen läpiviejät eivät olleet mitään kulttuurin vaalijoita vaan heidän motiivinsa olivat puhtaasti itsekkäitä tai omien ennakkoluulojensa kyllästämiä.

Elokuvasensuuri synnytti underground-tyyppisen vastavoiman harrastajien keskuudessa, mutta täysin monopolisoituneella alalla ei kyetty muuta kuin elämään tapahtuneen kanssa. Vapaiden markkinoiden tarjoama dynamiikka katosi, ja ketterien toimijoiden kadottua markkinoilta monipuolisuus korvautui kankeudella, mikä johtaa aina koko kulttuurin yksipuolistumiseen. Monopoliyritykselle laitteiden ja harrastusmahdollisuuksien moninaisuus ei ollut mikään ensisijainen päämäärä, vaan katteen maksimointi. Eikä kulttuurista monipuolisuutta ainakaan nostanut valtio-omisteisten laitosten linja-organisaatiomainen valtarakenne. Kaikista alaan vaikuttavista päätöksistä päätti lopullisesti vain henkilö, jonka motiivit ja taustavaikuttimet olivat lähinnä politisoituneet.

RAY myi Pelikan vuonna 2000 toimivalle johdolle ja joukolle sijoittajia. Vuonna 2012 flippereillä ei enää tehdä bisnestä, mutta Pelika pyrkii tästä huolimatta pitämään yleisessä käytössä muutamia laitteita. Onkin kohtalon ivaa, että kaupallinen yhtiö osaa arvostaa (edes hieman) automaattien kulttuurista arvoa ja on valmis pienellä katteella (tai katteetta) pitämään joitain laitteita vielä toimintakunnossa. Samaan aikaan Ray jatkaa samaa vainoharhaista ja impivaaralaista asennettaan. Vuonna 2009 yhtiö uhitteli pajatso- look-a-like -pelin iPhonelle tehneelle firmalle ja lopulta lunasti pelin markkinoilta pois.

Samanlaista sähläystä ja ylimielisyyttä on nähtävissä monissa muissakin RAY:n toimissa ja pitkälti samoista syistä yhtiö menetti nettikasinoiden lihavimmat vuodet vuosikausien kyllä/ei -jahkailujen vuoksi. Yhtiö ei ole vieläkään kyennyt pääsemään yli siitä henkisestä asennevammasta, jossa lakibarrikadien rakentaminen oli ensisijainen ratkaisu vastata kilpailuun. Onkin äärimmäisen ironista, että yksilötasolla sanavapautta ja demokratiaa julistavat päätöksentekijät ovat instituutiotasolla valmiita hakemaan sensuurista apua turvatakseen valtansa ja estääkseen kilpailun. Se kertoo enemmän kuin mikään muu järjestelyn mädännäisyydestä.

RAY:n omien maljapuheiden ja itsekehun takana on vastenmielinen pala suomalaista pelihistoriaa. Erityisesti kulttuurin saralla toimivan monopolin haltijan toimien täytyy kestää paljon laajempi tarkastelu, eikä jälkikäteen keksityn mielikuvamarkkinoinnin taakse voi piiloutua joka kerta. Tarkoitus on pyhittänyt keinot ja on hyvä muistaa millä tavoin RAY on asemansa hankkinut. Se ei ole ansainnut asemaansa itse, vaan on käyttänyt tarpeen vaatiessa häikäilemättä poliittisia yhteyksiä laajentuakseen oman vastuualueensa (uhkapelien) ulkopuolelle rahan kiilto silmissä. Ja kuten nyttemmin ollaan huomattu, myös monet lahjoituskohteet ovat olleet puhtaasti opportunistisista lähtökohdista valittuja (päätöksiä tehneiden puolueiden omia jäsenjärjestöjä).




Sivu:

1 2