Manara pin-up
Judge Dredd - Lain arpiset kasvot
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5


Judge Dreddin ulkoasusta ja I am the Law -sloganista on tullut jo niin kiinteä osa populaarikulttuuria, että monet tunnistavat hahmon, vaikka eivät olisi koskaan sarjakuvaa lukeneetkaan. 2100-luvun tuomarista on muodostunut populaarikulttuurissa samankaltaisia mielleyhtymiä tuottava brändi kuin SS-univormusta.

Judge Dredd on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää totalitarismia ja väkivaltaa. 2100-luvun maailma on yksi sarjakuvien omaleimaisimmista yhteiskuntasatiireista, joka tarjoaa tarkkanäköisiä kurkistuksia länsimaiseen kulttuuriin. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin Yhdysvaltoihin niin yhteiskunnan ydin on rakennettu brittiläisistä aineksista. Teemoissa on erityisen vahvoja kaikuja maan imperiumi- ja luokkayhteiskunnasta sekä keltaisesta lehdistöstä. Sarjakuva hylkää poliittisen korrektiuden, kyseenalaistaa kaiken ja kääntää päälaelleen yhteiskunnalliset ilmiöt muuntaen ne äärimmäisiksi karikatyyreiksi. Prosessin lopputuloksena se tarjoilee osuvia metaforia kulutus- ja holhoamisyhteyskunnasta sekä ennen kaikkea vallankäytöstä. Judge Dredd tuottaa sanottavansa ristiriitaisuuksien ja ylilyöntien kautta.

Alkuperä

2000AD:n ja Judge Dreddin juuret juontuvat aina vuoteen 1975, jolloin Pat Mills perusti väkivaltaa tihkuvan Action-lehden. Actionin taru loppui kuitenkin lyhyeen lehden jouduttua moralistien hampaisiin ja jälleenmyyjien boikottiin. Pari vuotta myöhemmin Pat Mills perusti 2000AD:n (1977) ja pyrki välttämään Action-lehden virheet. Judge Dredd esiteltiin heti toisessa numerossa ja on siitä lähtien ollut lehden kantavia voimia. Sarjakuvan synty oli monitahoinen ja vaikea prosessi. Sen keskeiset kehittäjät ovat John Wagner ja Carlos Ezquerra. Wagner yritti välillä ulkopuolisten piirtäjien avulla kehittää hahmoa ja lähti joksikin aikaa pois projektista.

Dredd-hahmon henkisinä lähtökohtina olivat 70-luvun blockbuster-elokuvat Dirty Harry (1971) ja Death Wish (1974). Alunperin hahmo suunniteltiin Dirty Harry -tyyppiseksi poliisiksi lähitulevaisuuden New Yorkissa. Nimi oli aluksi Judge Dread (suom. pelko). Ensimmäisissä seikkailuissa oli mukana mm. mustaa magiaa. Myöhemmin nimi vaihdettiin Dredd-muotoon ja okkultismi poistettiin, koska se ei toiminut satiirin ja tieteiselementtien kanssa. Ulkoasun lähtökohtana oli taasen Death Race 2000 (1975) elokuvan Frankenstein (David Carradine). Sittemmin Judge Dreddin ulkomuoto on seurannut trendejä; Alun hintelän hahmon lihasmassa kasvoi radikaalisti 80-luvun puolessa välissä.

Action-lehden kohtalosta tietoinen kustantaja asetti omia rajoituksia Judge Dreddillekin. Vaatimuksiin kuului aluksi, että kaupunki pitäisi sijoittaa toiselle planeetalle eikä sarjakuva saisi olla liikaa sidoksissa todellisen maailman tapahtumiin. Pienenä kompromissina New York City muuttui Mega-City yhdeksi. 2000AD-lehti kokikin heti samankaltaista vastakampanjointia kuin Action-lehti. Sanomalehdet kritisoivat väkivaltaa vastaan ja marssittivat palstoilleen tuon ajan auktoriteettejä, kuten Michael Moorcockin tuomitsemaan lehden sisällön. 2000AD:n kustantajan vastineita ei taasen julkaistu. Kampanjointi ei kuitenkaan enää johtanut boikotointiin.

Myöhemminkin lehti on ollut jos jonkinlaisissa kahnauksissa. McDonalds, Burger King ja Jolly Green Giant nostivat "Burger Wars" ja "Soul Food" -tarinoiden parodioista närkästyneinä kanteita tavaramerkkiloukkauksista. Tarinat kuuluivat "Cursed Earth" (Kirottu Maa, Judge Dredd 22-23, Jalava) -tarinakokonaisuuteen ja kanteen seurauksena kyseisiä alatarinoita ei ole enää koskaan julkaistu uudelleen. Olkoonkin, että "Cursed Earth" on yksi eniten uusintajulkaisuja saaneista tarinajatkumoista. Sensuroidut tarinat ovat luettavissa vain alkuperäisistä 2000AD-lehdistä.

Judge Dredd on aina ollut henkisesti punkkia ja anarkiaa, vaikka itse sarjakuvassa kyseiset aatteet saavat maistaa tuomarin saapasta.


Sivu:

1 2 3 4 5