Manara pin-up
Afrodite, Druuna ja petojen valtakunta - naisen avaruus
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Unelmiemme Afrodite...

Tutkimusretkemme seksuaalisuuden metaforiin alkaa yli kahden tuhannen vuoden takaa antiikin Kreikasta. Mitä ajattelikaan tuntemattomaksi jäänyt mutta ehdottoman lahjakas aikalainen muovatessaan veistosta, jossa eläimen piirteitä omaava jumala, Pan, yrittää saada Afroditea avaamaan seksuaalisuutensa? Tuskin saamme sitä koskaan tietää, mutta voimme kääntää ajan kelloa rutkasti eteenpäin, aina vuoteen 1980 saakka, jolloin sama teema toistuu italialaisen elokuvaohjaaja Alfonso Brescian tieteiselokuvassa La bestia nello spazio (Bestia! Venus ja peto). Siinä eläimen kaviot omaava taruolento väkisinmakaa naisen. Artikkelimme kannalta merkittävää on, että kulttuuri on toistanut samaa teemaa lukemattomien sukupolvien ajan.

Kyse on myytistä, eli ilmiöstä, jota ei voi sellaisenaan löytää arkitodellisuudesta, mutta joka havainnollistaa todellisuutemme tuntematonta. Esimerkiksi C. G. Jungin mukaan myytit ovat heijastumia alitajunnastamme. Antropologian parista ponnistanut Claude Lévi-Strauss puolestaan luonnehtii niitä sovittelevaksi elementiksi ihmisen läsnä olevien ja selittämättömien kokemusten välissä. Myytit ovat kuin tarinoita, jotka kuvittavat sen mitä emme voi käsittää.

Nykyään(kin) Afroditen ja Panin patsaan ilmentämä perversio tulee vastaan kaikkialla minne katsomme; kertomakirjallisuudessa, maalaustaiteessa, arkkitehtuurissa sekä sarjakuvissa ja elokuvissa. Voimme siis puhua ihmisen seksuaalisuutta kuvaavasta kollektiivisesta metaforasta, joka toimii myytin tavoin ja jota voi siksi avata vain ideoiden tasolla. Pohjimmiltaan tuntematon veistoksemme heijastaa ihmisille tyypillistä tukahdutettua ajatusta, joka muistuttaa seksuaalisuutemme eläimellisyydestä. Ajatus asuu mielissämme, emmekä tunnu pääsevän siitä eteenpäin. Myytin ilmiasu on muuttunut kulttuurin vapautuessa vain yhä graafisemmaksi.

Lihan maailmassa

Jatketaan esimerkeillä. Ylemmässä kuvassa nähdään yhden tämän hetken kuumimman fantasia-artistin, Dorian Cleavangerin, teos. Siinä mustekalan pään omaava cthulhumainen demoni tyydyttää naista. Keskimmäinen kuva on japanilaisen Katsushika Hokusain työ vuodelta 1814. Alimmassa kuvassa Paolo Eleuteri Serpierin luoma sarjakuvahahmo Druuna antautuu paholaismaisen olennon railakkaalle himolle. Vaikka eläinaspekti luo kaikkien aktien ylle ajatuksen raiskauksesta, huomaamme naisten ilmentävän nautintoa. Myös kreikkalaisessa patsaassamme katselee Afrodite Pania vienosti hymyillen. Sama teema toistuu.

Seksuaalisuuden irrottaminen normaalista mies ja nainen -kuvastosta mahdollistaa yhdynnän teemojen käsittelyn abstraktimmin, fantasioina. Puhumme tarkoituksella monikossa, sillä yhdyntään liittyy aktin lisäksi aina (meta-)ajatus hedelmällisyydestä. Seksuaalisuuden kaikki taika piilee naisessa, jossa uusi elämä mahdollistuu, miehen antaessa vain siemenensä.

Kuvista löytyy siis kaksi yhtäläisyyttä: naisen nautinto ja miehen puuttuminen. Luonnollisesti puuttuminen on illuusio, sillä kuvia voi tarkastella myös naisen esineellistämisen kautta, eli siitä näkökulmasta, että ne herättelevät kaksilahkeisten seksuaalisen himon. Kuten lopulta huomaamme, on mies läsnä. Petoja voi siksi tulkita miehuuden eri metaforiksi: esimerkiksi Brescian elokuvan pukinsorkat omaava eläinihminen on ylevän voimakas ja omaa huikean erektion, kun taas Cleavangerin demoni käyttää kieltään jumalattoman lahjakkaasti. Tällöin kuvien teemat ilmentävät pohjimmiltaan miesfantasiaa seksuaalisesta voimasta. Tämän voi tosin tosimaailmassa kääntää myös toisinpäin, eli epävarmuudeksi. Vain kutsumalla avukseen avaruuden, helvetin ja meren kaikki voimat, saattaa mies tyydyttää naisen.

Sivu:

1 2 3 4 5