Manara pin-up
Afrodite, Druuna ja petojen valtakunta - naisen avaruus
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Kyltymätön Druuna

Paolo Eleuteri Serpierin mukaan hänen työnsä (pakotettuun) seksiin toistuvasti ajautuvasta avaruuden sankarittaresta Druunasta pyrkii haastamaan kristillisen etiikan. Druuna joutuu uhriksi, koska on nainen, mutta myös selviää useista tilanteista vain, koska on aina valmis seksiin. Druunassa miehinen potenssi korostuukin häiritsevyyteen saakka. Lisäksi Druunassa vaikuttavat monet klassiset elementit. Esimerkiksi oheisessa taidekuvassa Druuna imee kreikkalaistyylisen patsaan lihallista elintä. Kulttuurimme historia hyödyntää näin vanhaa metaforaa. Druunakuvan iskuvoima syntyy patsaan klassisesta maskuliinisuusihanteesta, jota Serpieri syventää (tai satirisoi) suihinotolla. Miehen ollessa kiveä, voi Druuna käyttää hänen elintään niin kuin haluaa.

Vaikka Serpieri on saanut kuulla lukuisia syytöksiä naisen esineellistämisestä, edustaa Druuna ennemmin maailmankaikkeuden täydellisintä olentoa. Toisin sanoen jokainen lankeaminen häneen on merkki muun maailman heikkoudesta. Lukija ei voi edes esineellistää Druunaa, sillä se on jo tehty hänen puolestaan. Muna pystyssä Druunan edessä lihan demoni kärsii, koska ei voi omistaa elämää ylläpitävää voimaa. Hetkellistä nautintoa varjostaakin mieskulttuurin tuhoutuminen. Ekofeministisissä artikkeleissa Druuna-sarjakuvien vahvuudeksi on siksi esitetty lukijan samastumista Druunaan nimenomaan sukupuolen kautta. Lukija kohtaa miesten luoman teknologisen maailman, joka on impotentti luomaan mitään inhimillistä. Druuna puolestaan kantaa naiseudessaan ihmisyyden tulevaisuutta.

Afroditen tavoin voidaan Druunaa pitää hedelmällisyyden jumalattarena, joka perheeseen sitoutumisen sijaan pyrkii itsenäisesti etsimään omaa onnellisuuttaan myös seksin saralla - joskin tällä kertaa ihmiskunnan tuhon syövereissä.

Himon vaaroissa

Yksi keino päästä sisälle myytteihin on tarkastella niitä taruolentojen näkökulmasta. Esimerkiksi Druunassa demoneja hallitsee silkka lihallinen himo, jota ne eivät kykene vastustamaan - tämä symboloi rappiota. Ajatus on jälleen tuttu antiikin taruista. Yhdessä niistä kerrotaan muun muassa linnun ja naisen piirteitä omaavista seireeneistä, jotka houkuttelevat laulullaan merimiehet kuolemaan. Toinen tunnettu on tarina nymfeistä, joiden olemusta on kuvailtu eri tavoin jo vuosituhansien ajan. Esimerkiksi oheisessa William-Adolphe Bouguereaun vuoden 1873 maalauksessa taiteilija havainnoi nymfien vapaata seksuaalisuutta. Maalauksessa ne houkuttelevat paikalle osunutta miehen ja eläimen piirteitä omaavaa satyyria kohti vettä ja tuhoa. Kaikkia kolmea edellä mainittua myyttiä yhdistää pelko miehisyyden lankeamuksesta naiseuden tuottamiin kiusauksiin. Alisteisena tarinana toimii siis myytti naisen herättämien intohimojen petollisuudesta.

Kristillinen etiikka toimii seksuaalisuutta tukahduttavasti, onhan kirkko miehen ja naisen toisiinsa kahlehtiva sekä yksiavioisuuteen pyrkivä instituutio. Myytti naisen viettelevästä petollisuudesta sijoittuu samaan kategoriaan suljetun (avioliitto)järjestelmän osana. Myytti toisaalta vahvistaa järjestelmää, koska se sisältää ajatuksen lankeamuksesta tuhoon vievänä voimana, jonka takia sekä miehen että naisen seksuaalisuus täytyy sitoa aviovuoteeseen. Toisaalta myytti toimii avioliittovuoteesta ulos sinkoutuvana fantasiana, joka paljastaa tukahdutetut halumme. Lévi-Strausselaisen myyttien tutkimusta mukaillen päätymme siis tilanteeseen, jossa kulttuuri kohtaa luonnon.

Sivu:

1 2 3 4 5