Manara pin-up
Afrodite, Druuna ja petojen valtakunta - naisen avaruus
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Sankareita avaruudessa

Maailmankatsomuksen laajeneminen avaruuteen ei ole juurikaan muuttanut kulttuuriin jo sen alkuaikoina pesiytynyttä kahtiajakoa. Siinä miehen tehtävänä on elää makrokosmoksessa ja naisen mikrokosmoksessa. Toisin sanoen miehen tehtävä on poistua kotoa valloittamaan universumi, ja naisen ylläpitää kodin ympärille rakentunutta pienoismaailmaa - ainakin teoriassa. Kirjassaan Merkkien kieli John Fiske huomauttaa, että naisen jääminen kotiin on länsimaissa moderni myytti, joka kehittyi rakenteellisena tarpeena teollistuviin yhteiskuntiin. Syntyi myytti "kodin hengettärestä" sukupuolisena ominaisuutena.

Taidetta voidaan pitää myyttien vahvistajana. Tieteisfiktioon perehtynyt harrastaja saa nopeasti mieleensä sellaisia miessankareita, kuten Flash Gordon ja Luke Skywalker, jotka fiktio esittää hyvyyden suojelijoina. Sankaruus lähtee liikkeelle siis kodin ulkopuolelta, ei kodista. Näkökulma on miehen. Samalla hahmot ovat seksuaalisesti turmeltumattomia, eli kristillinen etiikka tiivistettynä pähkinänkuoreen.

Naisen avaruus elokuvissa

Naisille avaruus on ratkaisevasti erilainen. Druuna, kuten hänen edeltäjänsä Barbarella (toinen yläkuva) toimivat avaruudessa seksuaalisina hahmoina. Itse asiassa on kuin heidän mukanaan seksi olisi heitetty avaruuteen - kohtaamaan vieraiden elämänmuotojen himot. Samalla avaruus on sulauttanut itseensä klassinen ihmiseläinmytologian ja -taruston. Kokonaisiin jumaltarustoihin verrattuna tieteiselokuvien yksittäiset kohtaukset tuntuvat toki sangen mitättömiltä. Yhtä kaikki ne ovat kuin ikkunoina kollektiiviseen tajuntaamme. Nainen kohtaa La bestia nello spazion lisäksi vieraan elämänmuodon penetraation muun muassa Norman J. Warrenin ohjauksessa Inseminoid (1981, kolmas kuva), jossa naisen kohtuun siirretään vieraan elämänmuodon siemeniä. Hieman myöhemmin televisioyleisöä kohahdutti synnytyskohtaus minisarjassa V: The Final Battle (1984), joskin siinä "avaruus" siemenineen laskeutui maan päälle.

Antiikin tarusto on täynnä vastaavia kertomuksia. Ylijumala Zeukselle tyypillistä toimintaa oli vietellä kuolevaisia naisia erilaisissa eläinhahmoissa. Sittemmin maalaustaide kuvitti jumalten ja kuolevaisten kohtaamisia. Tästä esimerkkeinä vuosina 1560-62 valmistunut Tizianin maalaus Euroopan ryöstö ja Peter Paul Rubensin 1600-luvun teos Leda ja joutsen (vasen yläkuva), joka kertoo joutseneksi muuntuneen Zeuksen ja Ledan lemmestä tai väkisinmakaamisesta. Kyseisestä yhdynnästä syntyi lopulta Troijan Helena. Kun vaihdamme antiikin eläinhahmot avaruuden olentoihin emme oikeastaan liiku myyttien tasolla minnekään, vain vaihdamme maisemaa ja roolihahmoja.

Elokuvataiteessa nainen on joutunut muun muassa avaruusmadon makaamaksi (Galaxy of Terror, 1981). Lisäksi naisen kohtuun on kohdistettu kokeita (Progeny, 1998), koneita (Demon Seed, 1977) ja geneettisiä tutkimuksia (Progeny) unohtamatta yliluonnollisia synnytyksiä (Xtro, 1983, keskikuva). H. P. Lovecraftin The Dunwich Horrorissa (elokuva 1970, alkuperäisteos 1928) kosminen entiteetti yhtyy naisen kanssa. Samoin Andrzej Zulawskin Possessionissa (1981) nähdään kulttuurihistoriamme eri aineksia yhdistelevä penetraatio.

Possessionin Isabelle Adjanin lopun seksikohtaus (vasen alin kuva) lähtee sieltä samasta tajuntamme mielikuvituksesta kuin Zeuksen seikkailut eläinhahmoina tai esimerkiksi Picasson variaatio (oikea kuva) japanilaisesta eroottisesta taiteesta. Myös Demon Seedin loppukohtaus tuo esiin ikiaikaisia ajatuksia, sillä siinä syntyy jotain maallisen kaunista. Oikeastaan elokuvan lopun symboliikka on kuin suora variaatio Troijan Helenasta, joka syntyi joutsenen munasta. Näin elokuva toistaa ikiaikaisen naisen hedelmällisyyteen liittyvän tarinan tai vaihtoehtoisesti synnyttää sen uudestaan, joskin visuaalisesti graafisemmin.

Miesten rooli kapenee tässä leikissä, sillä he ovat vain kykeneviä valloittamaan. Jos karnevalisoimme, eli käännämme nurin "naisen avaruuden", saamme eteemme miehen, joka muna pystyssä juoksee ympäri universumia panemassa vieraita elämänmuotoja ja demoneja. Olkoonkin, että alkuperäisen Star Trekin (1966-69) kapteeni Kirkin hahmo vihjasi tähän suuntaan ja toisinaan elokuvissa tulee vastaan kohtauksia, joissa miehen siementä käytetään puuttuvana lenkkinä (Species, 1995) ei taide halua nähdä kovinkaan usein miestä ihmisyyden jatkajana. Tähän on helppo löytää kaksi syytä: ensinnäkin avaruudessa miehen täytyisi naida alempia elämänmuotoja, jotka kykenee valloittamaan, ja toiseksi on mahdotonta nähdä miestä tyydyttymässä mustekalaa. Loogisempaa on, että vahvat demoniset voimat (Naked Lunch, 1991) penetroituisivat mieheen, mikä viimeistään poistaa ajatuksen ihmissiemenen jatkuvuudesta.

Sivu:

1 2 3 4 5